Perjantain poiminnat

Ihanaa perjantaita! Miten onkaan taas viikonloppu käsillä, vastahan edellinenkin loppui. Tuntuu, että tämä viikko on kulunut ihan hujauksessa, enkä oikein ole saanut sen aikana juuri mitään järkevää aikaan – sellaisiakin viikkoja kai sitten tarvitaan, tehokkuus kulkee selvissä sykleissä ainakin minulla. Olkoot ensi viikko taas reippaampi ja tehokkaampi; yksinyrittäjän etuja tämäkin, kun voi jaksottaa töitä aina vähän tarpeen ja tilanteen mukaan.

Nyt ajattelin esitellä muutaman sekalaisen poiminnan viime aikoina kotiini eksyneistä tai muuten vain ilahduttavista jutuista. Tällaiset kevyet fiilistelyt sopivat minusta kivasti juuri perjantaille; näin viikonlopun alkajaisiksi en ainakaan itse jaksa keskittyä mihinkään kovin asiapitoiseen. Viikonloppuna suunnitelmissa on kuvata vähän makuuhuonejuttuja ja sänkyreportaasia, tätä moni onkin ehtinyt jo toivoa, joten tähän aiheeseen palataan kyllä. Mutta nyt niihin perjantain sekalaisiin poimintoihin:

Kynttilänjalkoja…

Olen jo pitkään tykännyt tästä Ferm Livingin kynttilänjalasta ja nyt kun se tuli vastaan -30% alessa, päätin hyödyntää tilaisuuden ja kotiuttaa sen itselleni. Ei sillä, etteikö erilaisia kynttilänjalkoja ja tuikkukuppeja löytyisi kaapeistani jo muutenkin riittämiin, mutta onhan näitä kiva vaihdella ja kuviinkin tarvitsee välillä vähän uutta rekvisiittaa. Tykkään tuon selkeästä, tasapainon kanssa leikkivästä ilmeestä ja viileästä metallista. Kuin pieni veistos tuo.

…ja lisää kynttilänjalkoja

Tämäkin, tosin tyyliltään aivan erilainen kynttilänjalka on melko uusia tulokkaita kaapissani. Tämän löysin kirpparilta parilla eurolla, joten hankintaa ei tarvinnut sen kummemmin perustella. Tykkään tuosta tietynlaisesta kömpelöstä ilmeestä ja kauniista sinistä ja ruskeaa yhdistelevästä värityksestä. Sopii minusta erityisen kivasti olkkarin villamaton kanssa, vähän samanhenkistä boho-fiilistä molemmissa. Tällaiset pienet hassut esineet maustavat minusta kivasti sisustusta ja tuovat siihen sopivaa rosoa – jos kaikki on vain uutena ostettua, voi kodin fiilis jäädä helposti vähän ontoksi.

Guasha-innostus

Monen muun lailla guasha-villitys on tarttunut minuunkin ja jokin aika sitten hankkimani guasha-lasta on ollut kovassa käytössä. Sivelen yleensä tuolla kasvot ja pään alueen läpi iltaisin, ihana pieni rituaali ennen nukkumaanmenoa. Etenkin vartalon käsittelyssä käytän kookosöljyä, se on edullista ja toimii hommassa hyvin. Kookosöljy on muutenkin suosikkini ihonhoidossa, usein teen siitä erilaisia naamioita tai kuorintavoiteita esimerkiksi kahvinpuruja, suolaa tai sokeria käyttäen. Ihan loistava aine vähän kaikkeen.

Lintufiguurit

Oiva Toikan linnut ovat minusta nykyään taas yllättävänkin raikkaan näköisiä. Ne näyttävät hauskalta yhdistettyinä moderneihin juttuihin tai aseteltuna rennosti vaikka hyllyyn kirjapinon päälle. Kuvan musta täplikäs lintu on peräisin mummiltani ja uskoisin sen Toikan tekemäksi, vaikka minkäänlaista signeerausta ei tästä löydykään. Hauska ja merkityksellinen esine täydentämään asetelmia – tällaisen voi sujauttaa melkeinpä mihin tahansa.

Kippohulluus

Jos kynttilänjalat ovat paheeni, koen myös erityistä viehätystä erilaisia pieniä kippoja ja rasioita kohtaan. Ne toimivat niin kivasti korujen tai muiden pienesineiden säilyttimenä, tarjoilussa tai missä vaan. Tämä eurolla löytynyt kippo päätyi ensi alkuun koruilleni, mutta eiköhän seilaa jatkossa vähän siellä täällä. Kaikenlaiset keraamiset esineet tuntuvat nyt niin viehättäviltä – pitäisi varmaan itse ilmoittautua jollekin savikurssille, niin saisi tehtyä näitä oman mielen mukaan…

Ihanaa viikonloppua!

sisustus sisustusideat
Kommentit (2)
  1. Täälläkin kynttilänjalka sekä kippo intoilija. Olen myös pitkään ihastellut tuota ferm livingin kynttilänjalkaa, tosin messinkisenä, ja haluaisinkin tiedustella mistä ale löytö on tehty?

    Keramiikka kiehtoo kovin rouheutensa ansioista ja täälläkin on suunnitelmissa mahdollisesti käydä itse jotakin kurssilla väsäämässä.

    Lisäksi toivoisin, että Kerttu vilahtelisi myös sisustuskuvissa sen mitä maailmaan tutustumisen ja nokosten välillä kerkiää. 🙂

    1. Löysin tämän Raision Myllyn Designkolmion loppuunmyynnistä. Tätä jäi vielä kromisena, mutta muita sävyjä ei ollut. Ihana kynttilänjalka kyllä!

      Ja kiitos toiveesta – koitetaanpa saada Kerttu vilahtelemaan kuviin useamminkin. On vain niin vilkas liikkeissään, ettei juuri ennätä kuviin pysähtyä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *