Pariovien uusi pinta

pariovet1-800

Täällä ollaan puuhailtu kaikenlaisten lomaprojektien parissa, ja ne ovat olleet syy viime aikojen pieneen hiljaiseloonkin. Päivät hujahtavat kotihommien lomassa vauhdilla; kovin leppoisasti loma ei siis ole sujunut, mutta on kyllä niin kivaa saada muutamia pitkään seisoneita juttujakin vihdoin eteenpäin. Yksi niistä on nämä alakerran vanhat pariovet, joiden maalaus on ollut tehtävälistalla ikuisuuden. Loppuviikolla päätin rykäistä homman vihdoin kuntoon, ja nyt ovet ovat saaneet uuden siistin maalipinnan. Sen myötä koko tuo kohta – ja minusta koko ruokasalikin – raikastui kyllä ihan mukavasti.

pariovet4-800pariovet8-800 pariovet5-800 pariovvet2-800

Kyllähän ovet olivat tavallaan ihan viehättävät kuluneinakin, ja tällainen patina sopii moneen vanhaan taloon. Kuitenkaan en koskaan tuntenut kuluneita ovia omakseni, ne pistivät liiaksi silmään muuten kunnostetussa talossa. Nyt ovet ovat parempi pari muun ympäristön kanssa.  Messinkinen ovenpainike on luullakseni alkuperäinen, vähän koukeroinen ja hassuhan se on, mutta se saa jäädä kuitenkin paikalleen. Kyllä aito on aina aito. Vielä pitäisi löytää jostakin oveen kuulunut lukko- ja avainkilpi, ovat hukkuneet jonnekin ovien säilytyksen ja/tai niiden kunnostuksen aikana.

pariovet6-800

Tämän maalaushomman lisäksi olen heilunut suti kädessä niin ulkosalla kuin kellarissakin, ja ainakin jälkimmäisestä on luvassa juttua hieman tuonnempana. Etupihan kiveyskin ehti jo valmistua, siitä tuli superhieno. Tähänkin palaillaan vielä ihan lähiaikoina, joten pysykääpä kuulolla.

Mukavaa uutta viikkoa!


I have been busy with many little chores and renovation jobs at home lately. Here´s a result for one of them: I recently painted those paired doors in white. They look so fresh now and fit better to their environment. I think also these two rooms look much more fresh when the doors are repaired and newly painted.

Kommentit (6)
  1. Kyllä tuli kaunis ja viimeistelty lopputulos! Kaikkialla niin kaunista; sisällä ja ulkona. Ei voi, kuin ihastella! Ja olette niin reippaita! Mukavaa kesän jatkoa ja eloa ihanassa kodissa.

    1. Voi kiitos! Kyllä tuo ovien maalaaminen kieltämättä raikasti huoneita. Minulla on niiden suhteen vähän lisämaalaussuunnitelmiakin, mutta täytyy katsoa ehtiikö ja jaksaako niitä tähän hätään toteuttaa… Niin paljon hommaa vielä muuallakin, niin sisällä kuin ulkona. Reippaus on siis välttämätöntä – muuten ei hommat etene ja keskeneräinen muutu valmiiksi. 🙂

      Mukavaa kesän jatkoa myös sinne, nautitaan aurinkoisista keleistä!

  2. Maarit Veromaa
    18.7.2017, 12:09

    Näyttääpä raikkaalta! Olen aina ihaillut pariovia ja niiden luomaa tunnelmaa kotiin, niissä on jotain erityistä. Kaunista teillä on muutenkin. Ei sekään ole mielestäni hukkaan heitettyä aikaa, jos lomalla saattaa loppuun tai aloittaa jonkin ison projektin, siitä tulee hyvä mieli. Mukavaa lomailun jatkoa!

    1. Kiitos! Pariovet ovat kyllä ihania. Alkujaan tuossa on kuulemma ollut vain yksi kapea ovi, mutta aukko on sittemmin suurennettu ja tuohon laitettu aikanaan 50-luvun henkiset pariovet. Nyt ne muuttuivat astetta vanhemmaksi ja talon tyyliin sopivammaksi näiden meidän ovien myötä, jotka eivät ole alkujaan peräisin ollenkaan täältä talosta, vaan helsinkiläisestä 30-luvun rakennuksesta.

      Olen muuten ihan samaa mieltä tuosta kommentistasi. Olen huomannut, että minua tuppaa häiritsemään keskeneräiset asiat, saan niiden valmistumisesta sellaista mielenrauhaa ja tyydytystä, jonka takia vaiva kannattaa ehdottomasti nähdä. Ja koskas näitä keskeneräisiä projekteja sitten ehtisikään tehdä valmiiski ellei lomalla…? 🙂

      Kivaa kesän jatkoa sinne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *