Pantone vuoden väri 2020 – ripaus sinistä

Vaikka joulukausi on vasta kunnolla alkamassa, on sisustusbrändien katse jo vahvasti ensi keväässä. Parhaillaan käsillä taitaa olla ensi vuoden mallistojen kuumin lanseerausaika, jos se ei ole jo mennyt ohikin.

Pantone julkaisi vastikään vuoden värin 2020, joka ensi vuonna on vähän yllättäenkin reipas ja vahva perussininen. Pantone on maailman suurimpia suunnannäyttäjiä väritrendien suhteen, vaikka aiemmat vuoden värit eivät ole aina kovin rytinällä tänne Suomeen rantautuneetkaan. Silti näitä uusia suuntauksia ja trendiennusteita on aina kiinnostava tutkia – sehän ei tokikaan tarkoita sitä, että itse pitäisi juosta näiden perässä. Olen aina pitänyt sinisestä, mutta käyttänyt sitä kotonani lähinnä pienissä määrin. Innostuinkin tutkimaan, millaisia sinisiä yksityiskohtia kotoani löytyy:

Sininen väri on näkynyt aikojen saatossa kotonani lähinnä yksityiskohdissa: kovin suurella alalla en ehkä itse osaisi sitä käyttää, vaikka toisaalta ihastelenkin aina vaikkapa Suvin ja Krickelin-blogin Kristinin kotien upeita sinisen sävyisiä seiniä. Pienet siniset yksityiskohdatkin kuitenkin tuovat kivaa eloa kotiin, ja itselläni väri onkin toistunut lähinnä maljakoissa, kynttilänjaloissa, tyynyissä, kirjojen kansissa tai taulujen sävyissä. Toki tässä asunnossani on myös näyttävät tummansiniset pariovet, joista olen tykännyt tosi paljon. Tämä on kuitenkin jo selvästi hillitympi tummansininen, joka on neutraaliudessaan verrattavissa jo melkeinpä mustaan tai tummanharmaaseen. Reipas sininen on kuitenkin tosi ihana ja energisoiva väri – luulenpa, että taas kevättä kohden innostun lisäilemään sitä asteittaan kotiini.

Pantone

Tämäkin vuoden väri -valinta oli selkeä osoitus siitä, kuinka vahvasti värit ovatkaan tulleet takaisin sisustukseen. Minusta on vain hyvä, että vaihtoehtoja löytyy eikä kaiken tarvitse olla niin monotonista. Tyylien ja sävyjen kirjo on nykyään ilahduttavan iso.

Millaisena te koette tämän vuoden värin – näkyykö sitä teidän kodissanne tai osaatteko kuvitella käyttävänne sitä jossakin muodossa?

sisustus sisustustrendit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *