Mitä tein tänään

olkkari8-980

Päivät lentävät juuri nyt hirvittävällä nopeudella. Kulunut viikko oli aikamoinen – tiedä  sitten olisiko kuvaavin sana kiireinen, merkillinen vai peräti lievän kaoottinen. Osa teistä onkin jo saattanut lukea, että Koodi muuttaa joulukuussa uusiin tiloihin, ja uusien tilojen remontti on parhaillaan täydessä vauhdissa. Samaan syssyyn muuttuu muutakin, ja jatkossa minä luotsaan liikettä eteenpäin Tomin kanssa Annen jäädessä hiljalleen taka-alalle. Varsin mielenkiintoisia aikoja siis tulossa, ja uudesta liiketilasta tulee kyllä kiva, ollaan kaikki superinnoissamme siitä. Mutta niinhän siinä kävi, että eipä tässä päästä lepäilemään laakereilla tänäkään syksynä – olisihan tämä pitänyt arvata, heh.

olkkari3-980olkkari2-980

Tänään vietin vapaapäivää ja aloitin aamuni banaanipannukakkujen parissa. Nämähän olivat hirveä somehitti vuosi pari sitten, mutta minä en koskaan päässyt kiinni tähän trendiin. Jostain kumman syystä tänään tuli älli, että niitä on kokeiltava, jotenkin mieli teki jotain makeaa ja kuitenkin terveellistä. Instan puolelta löytyy vielä hetken tarinaa pannukakkujen paistohetkestä – kyllä taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, sen verran huvittavasti homma eteni. Mutta tulipahan kokeiltua nyt tämäkin ja todettua, ettei ehkä ollut ihan minun cup of tea – kyllä se perinteinen juustoleipä vaan toimii meikäläiselle parhaiten.

olkkari4-980

Aamiaisen jälkeen iskin hommiin. Heiluin taas maalisuti kädessä, ja maalaa sutaisin olohuoneenkin uuteen uskoon. Kuvista saa jo vähän vihiä lopputuloksesta, mutta kuvaan koko tilan kunnolla joku päivä, kunhan saan muuta huonetta vähän johonkin rotiin, tauluja takaisin paikoilleen ja niin edelleen. Muutos ei ole kovin iso, mutta edellistä tummempi seinäsävy muutti kyllä huoneen tunnelmaa tosi kivasti. Juuri nyt pehmeys, kotoisuus ja tummemmat sävyt houkuttavat erityisen paljon, lieneeköhän syksyllä jotakin tekemistä asian kanssa.

olkkari5-800 olkkari6-980 olkkari7-980
Paitsi päätyöni, myös sivutyöni eli täällä blogin puolella on tiedossa kivoja pieniä muutoksia. Meillä Kotona -sivustoa päivitetään ja saamme uuden freesin ulkoasun ihan lähiaikoina. Ensi viikon alussa saattaa siis tulla pientä postaustaukoa tämän päivityksen ansiosta. Innolla odottelen jo tätäkin freesausta, nykyistä isompia kuvia ja keventynyttä lay outia. Pieni tuuletus tekee toisinaan oikein hyvää.

Nyt pitemmittä puheitta perjantai-iltaan ja Vain elämään pariin – viettäkäähän mukava viikonloppu!


Some corners from home. This week has been very busy and chaotic and I haven´t got time to sit down. Today I had a day off though and decided to paint our living room. Here´s a sneek peek of the result, will show you more later.

Tallenna

Kommentit (2)
  1. Jännittäviä aikoja elät! Uudet asiat tuntuvat usein alkavan syksyisin (ehkä tämä on iskostunut mieleeni koulusta ha harrastuksista, ja aloitinpa itse asiassa nykyisessä työssänikin syksyllä). Tavallaan ajattelen, että syksy on enemmän oikea uusi vuosi kuin tammikuun alku.

    1. No näinpä, kaikenlaista tuntuu tapahtuvan, se on hyvä vain. 🙂 Minustakin syksy on selvästi se uuden alku, ei niinkään uusi vuosi. Silloin ehkä saatan miettiä yleisiä linjanvetoja tulevalle vuodelle, mutta kyllä ne konkreettiset muutokset tuppaavat tapahtumaan ennemmin syksyllä. Kesän jälkeinen uuden kauden alku on jotenkin konkreettisempaakin kuin tammikuussa, jolloin vuodenaika tai päivärytmi ei oikeastaan muutu miksikään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *