Kylpyhuoneessa nyt

Pitkästä aikaa täällä blogissa kurkataan kylppärin puolelle. Tila ei kovin usein täällä vilahda, sillä pieni ja pimeä huone on kuvauksen kannalta melkoisen haastava. Nyt kuitenkin otin haasteen vastaan, kun matalalta paistava syysaurinko sattui heijastamaan muutaman säteen tilaan eteisen lattian kautta – tällaista valoilmiötä ei olekaan tähän tilaan aiemmin sattunut.

Pidän edelleen kovasti laattavalinnastani, se on makuuni juuri sopivan simppeli ja silti omaleimainen. Tila on laatoitettu kauttaaltaan Pukkilan 10×10 cm Natura-laatalla. Yksinkertainen, mutta eläväpintainen laatta sopii minusta kivasti 50-luvun talon vaatimattomaan henkeen ja yhtenäinen laatoitus tekee pienestä tilasta yhtenäisen ja kokoaan suuremman oloisen. Suihku ja hana on Tapwellin valikoimista – ajattoman laatan parina klassinen kromi toimii aina.

Olen innostunut luonnonkosmetiikasta ja ihonhoitotuotteeni koostuvat nykyisellään pelkästään näistä. Tämän vuoden aikana olen ihastunut etenkin korealaisen Whamisan tuotteisiin, ja hiljalleen olenkin hankkinut kaappiini koko sarjan aina puhdistuksesta kosteutukseen. Alimmassa kuvassa tuote, jota ilman en ehkä enää osaisi olla: Whamisan tonerit eli kasvovedet. Väitän, että ne (muiden tuotteiden ohella toki) ovat parantaneet oman ihonkin kuntoa huomattavasti ja tasoittaneet ihon sävyä. Suosittelen kokeilemaan – kun tähän tottuu, ei muuta enää oikein osaa käyttääkään.

Shampoohyllystä saan aina kyselyitä, kun se jossain vilahtaa. Kyseessä on vanha Gensen malli, jonka Anne on lahjoittanut minulle kätköistään; en siis valitettavasti tiedä, onko tällaista enää mistään saatavilla. Pidän paljon hyllyn yksinkertaisesta ilmeestä, sopii kivasti kylppärin muiden kromiyksityiskohtien kanssa. Korkean reunan ansiosta purkit myös pysyvät hyvin paikoillaan – mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin kyvyet puolityhjät purkit, jotka kaatuilevat avohyllyltä jo pienestä hipaisusta.

Suihkua vastapäätä on pieni pesukonenurkkaukseni, ja sen yläpuolella kapea kaappi, jonka olen tuunannut itse Ikean Ivar-kaapista. Yritän pitää purkkien määrän minimissä, joten kaappi on riittänyt kylpyhuoneen säilytystarpeisiin vallan hyvin. Itse suunnittelemani, Lasilinkin valmistama suihkuseinä suojaa kaappia suihkun roiskeilta – oli hauska nähdä, kuinka paljon tätä samaa raitalasia näkyikään nyt tämän vuoden Habitaressa. Tästä lasista saisi aikaan suihkuseinän lisäksi vaikka mitä muutakin kivaa, joten pitää pitää materiaali ehdottomasti mielessä myös jatkossakin.

Tässä muuten vielä yksi tämän hetken ihonhoitosuosikeistani – Bio-Oilin hoitoöljy. Tätä käytän aina iltaisin kasvoille ja oikeastaan koko kropalle – on loistava myös vaikkapa kuiville kynsinauhoille tai kyynärpäille.

Siinäpä pikainen kurkistus kylpyhuoneeseen. Nyt suuntaan asiakastapaamiseen ja sen jälkeen viikonlopun viettoon – illaksi on suunnitteilla ystävien seuraa ja hyvää ruokaa.

Ihanaa viikonloppua!

sisustus kylpyhuone
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *