Pihkala
Pihkala

Kylppärissä nyt

Tämä viikko on kulunut jotenkin merkillisessä hässäkässä, viikkoon on pakkautunut kaikenlaista tapahtumaa ja hoidettavia asioita. Niinpä tänään on ollut erityisen ihanaa viettää sunnuntaita ihan vain kotona – vaikka totta puhuen tällekin päivälle kerääntyi lopulta kaikenlaista tehtävää, mutta on eri asia tehdä niitä kotona kuin viilettää tukka putkella sinne tänne. Myöhemmin illalla aion ottaa pitkän kuuman suihkun (oispa kylpyamme), iskeä naamion kasvoille ja ihan vain olla. Ja tästä tulikin mieleeni kirjoitella muutama sana kylppäristä ja parista uudesta suosikkituotteestani.

Hankin tovi sitten Evolven puhdistusbalmin ja tykästyin siihen niin, että hetkeä myöhemmin päätin kokeilla myös saman merkin seerumia. Tuo balmi on superhyvä vähän kuivuuteen taipuvalle talvi-iholle, ei ärsytä vaan puhdistaa hellävaraisesti mutta kuitenkin tehokkaasti. Pidän myös tuosta hyaluronihappoa sisältävästä seerumista, sekin on sopivan kevyt mutta kuitenkin hoitava. Evolven tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, itse en ihonhoidossa oikein muuta enää käytäkään. Varsin kiva ja kohtuuhintainenkin uusi tuttavuus, jota taidan testata jatkossa vielä vähän lisääkin.

Toinen kiva jokin aika sitten hankkimani tuote on tuo Macin Prep + Prime -suihke. Kaikenlaiset kasvosuihkeet innostavat juuri nyt, ja tämä on osoittautunut erityisen monikäyttöiseksi. Tätä voi suihkia kasvoille joko ennen meikkaamista pohjustukseksi, valmiin meikin päälle kiinnittämään meikkiä ja tuomaan hehkua iholle sekä vielä pitkin päivää ihon virkistykseksi. Muistaakseni tämä on yksi Macin suosituimpia tuotteita, enkä ihmettele – monikäyttöisyydessään tämä on kyllä todella kätevä.

Käytössäni olevat pyyhkeet ovat pääsääntöisesti valkoisia, näiden suhteen pidän klassisesta raikkaudesta – vähän samoin kuin lakanoissakin. Säilytän vessapaperia pyyhkeiden vieressä verkkokassissa, se on minusta kiva ja myös käytännöllinenkin ratkaisu. Pidän siitä, että tällaiset yksityiskohdatkin ovat kauniita ja mietittyjä. Pienessä kylppärissä pienetkin asiat luovat tunnelmaa.

Myös kosmetiikkapurkit ovat minusta osa kylppärin sisustusta, varsinkin jos niitä säilytetään näkösällä. Taidattekin jo tietää heikkouteni kauniisiin pakkauksiin, ja myönnettäköön minimalististen pakettien olleen osasyynä näidenkin tuotteiden ostoon. Varsinkin Evolven pakkausdesign on yksinkertaisuudessaan tosi kaunista, näitä ei tosiaan tarvitse piilottaa kaapin uumeniin.

Kylppärin valokuvaus on aina vähän haasteellista, sillä tilaan ei tule pilkahdustakaan luonnonvaloa ja pieni tila ei mahdollista kovinkaan vaihtelevia kuvakulmia. Silti haluan välillä kirjoitella tästäkin tilasta – ei se ole minusta niin justiinsa, vaikka kuvat eivät täydellisiä olekaan. Pidän nimittäin kylppärin materiaalivalinnoista tosi paljon, äärimmäisen pelkistetty harmaa laatoitus ja muutamat harkitut yksityiskohdat tämän keskellä viehättävät edelleen kovasti. Alun perin harkitsin hetken tilaan myös mosaiikkilaattaa, mutta olen tosi tyytyväinen että käännyin tämän 10×10 -laatan puoleen – on minusta sopivasti vähän erilainen ja 50-luvun asuntoon sopiva ratkaisu.

Ihanaa sunnuntain jatkoa!


Greetings from the bathroom! Here´s some of my new favourites; cleansing balm and hyaluronic serum from Evolve and Prep + Prime face mist from Mac. I am a big fan of beautiful package design and I have to say I love the packages of Evolve products, they´re so simple and minimalistic. There´s absolutely no need to hide them into the cabinets.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *