Kylässä Annen kotona

Mukavaa sunnuntaita! Takana on mahtava tekemisen täytteinen viikonloppu, jonka jälkeen on taas hyvä aloittaa uuden viikon askareet. Eilispäivä kului Koodin muuttoa järkkäillessä ja Annen kotona kyläillessä, hänen inspiroiva kotinsa onkin jo varmasti useimmille tuttu bloginsa kautta. Anne on asetelmien mestari ja kauniit yksityiskohdat houkuttivat nappaamaan omankin kamerani esiin. Nyt sunnuntain ratoksi käydäänkin kylässä hänen kauniissa kodissaan, josta seuraavassa muutamia yksityiskohtia oman linssini läpi poimittuna:

Tykkään ihan valtavasti tuosta rentoudesta ja hyvästä fiiliksestä, joka hänen kodistaan välittyy. Joka puolella on kaunista katsottavaa, mutta koti ei ole ollenkaan asetellun tai ylistailatun oloinen, enemmänkin sellainen kotoinen, ihana, inspiroiva pesä. Rehevät viherkasvit, taide, rennot kirjapinot ja mielenkiintoiset pienesineet tuovat kerroksellisuutta ja kansainvälistäkin fiilistä kokonaisuuteen, näiden merkitystä ei koskaan voi korostaa liiaksi. Kodista huokuu sellainen tietynlainen vaivattomuus, jonka luominen vaatii kuitenkin valtavasti taitoa ja hyvää silmää. Ja kaiken pohjana on tietysti ajattomat, laadukkaat kalusteet, jotka toimivat vuodesta toiseen.

Olipa kyllä ihana tyttöjen viikonloppu, jonka aikana tuli tehtyä hommiakin tehokkaasti. Tällaiset puuhaviikonloput antavat kyllä aina niin paljon energiaa. Ensi viikolla jatketaan taas remonttihommien parissa niin Koodissa kuin kotonakin – taitaapi olla melkoisen kiireinen viikko tulossa taas tästäkin.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!


This weekend I paid a visit to Anne´s beautiful home. Here´s some inspiring details through my lens. Find more inspiration from her blog.

Kommentit (2)
  1. Olipa kiva vierailla Annella Maijan kameranlinssi läpi.
    Olit jännästi löytänyt eri kuvakulmia kuin mitä Annen blogissa näkyy.
    Ihania yksityiskohtia.
    Allekirjoitan tuon kuvauksen rennosta kodista, jossa klassiset puitteet,
    koska juuri siksi Muoti mielessä blogia vakituisesti seuraan.

    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! Näinhän se menee, että toinen näkee samat asiat aina pikkuisen eri vinkkelistä, olisi aika hauska nähdä joskus itsekin toisten ottamia kuvia omasta kodista. 🙂 Annella on kyllä huikean kaunis koti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *