Kulmia olohuoneesta

Viikonlopun auringonpaisteessa innostuin räpsimään muutamia kuvia kotosalla. Tänä vuonna joulua ei ole tarvinnut siivota kodista oikeastaan lainkaan pois, sillä se ei kodissa juuri missään vaiheessa oikein näkynytkään. Kotia on kuitenkin kiva freesata näin tammikuun kynnyksellä aina pikkuisen raikkaampaan suuntaan – tai eihän pieni järjestely ja karsiminen kai varsinaisesti oikein koskaan ole kovin huono juttu.

Olohuone on vielä vähän vaiheessa, tällä hetkellä sen kalustus koostuu pääosin lainakalusteista. Tykkään kuitenkin kovasti huoneeseen valikoituneista sävyistä, varsinkin tilaan tuomani sisalmaton jälkeen tila alkoi natsata mukavasti yhteen. Sisal, konjakinvärinen nahka, kromi, lämmin ruskea ja skarppi musta on minusta aika ihana yhdistelmä. Sisalmatoissa on vaan sitä jotain klassisuutta ja raikkautta, joka toimii aina ajasta riippumatta. Hyvälaatuinen sisalmatto onkin siinä mielessä aina hyvä ja varma ostos.

Sohvapöydälle asettelin muutaman oksan, ovat jotenkin ihanan raikkaat ja keväiset tuossa hattaranvaaleassa Kählerin vaasissa. Nojatuolien viereen on jäänyt nojailemaan pari grafiikanlehteä, joista päällimmäinen toistaa hauskasti näitä ihan samoja sävyjä. Tykkään jotenkin aika paljon tällaisesta rennosta väliaikaisuudesta, kaiken ei tosiaankaan tarvitse tulla heti kuntoon ja paikkojen olla heti muuton jälkeen samantien tip top. Aikanaan taulut varmasti löytävät paikoilleen ja huoneen sisustus täydentyy useammallakin huonekalulla, mutta toistaiseksi tällainen rentouskin viehättää. Vaikka kieltämättä odottelen jo hieman malttamattomana omaa Sören Lundin sohvaani, sillä sen mukavuus ei nyt vain ole lyötävissä kovin helpolla…

Kylläpä aurinkoinen päivä antoi taas energiaa, näitä tilaan lähitulevaisuuteen lisää ja paljon. Valokuvaukseenkin tulee ihan eri intoa, kun ympärillä on valoa eikä kuvaus ole loputonta taistelua pimeyden kanssa. Tämän viikon suunnitelmina olisi rauhoittaa vähän viime viikkojen eloa, hoitaa muutama akuutti asia kuntoon ja fiksata ehkä vähän paikkojakin kotosalla. Palaillaanpa siis näihin kulmiin ja kotikuviin taas tuonnempana.

Mukavaa viikkoa!


Some corners from my living room. The space is still a bit unfinished and more furnitures will be placed there later, but somehow I also enjoy this incomplete, relaxed look of it. The combination of sisal, cognac leather, chrome, chocolate brown and black feels so fresh and timeless at the moment.

Kommentit (8)
  1. Puhuit lainakalusteista. Onko sinulla aikomusta tuoda edellisestä kodista huonekaluja mukana? 🙂

    1. Joo, kyllä sieltä on tarkoitus tuoda vielä joitain isompia huonekaluja tänne uuteen kotiin. Tämä asunto on toiminut aiemmin airbnb-asuntona, joten se oli valmiiksi kalustettu muuttaessani tähän. Jossain vaiheessa sopivana hetkenä siirtävät sitten nämä lainakalusteet toiseen kohteeseen ja minä tuon omat romppeeni tänne. 🙂

  2. Sinulla se Maija on tosiaan taitoa ja näkeymystä luoda näennäisesti pienillä asioilla tilaan kuin tilaan kaunis interiööri, tykkään! 🙂

    1. Oh, kiitos Sanna. Rajattuja kulmia toki nämä otokset, ja kämpässä riittää vielä fiksattavaa. Mutta kyllähän jo tällaiset pienet somisteet ja asiat tekevät tosi paljon lisää tunnelmaa tiloihin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *