Kukkakimppu viidellä eri tapaa

Täällä pääsiäinen on jatkunut leppoisissa merkeissä. Tänään on ollut muista päivistä poiketen niin harmaa ja ankea sää, ettei ole juuri muuta huvittanut tehdä kuin pötkötellä kotona. Aloin aikani kuluksi leikkimään kotonani olevilla kukilla ja päätinpä tehdä tästä pienen postauksenkin näin pääsiäisen viettoa keventämään. Isosta kukkakimpusta on niin moneksi ja jakamalla kukkia moneen pienempään maljakkoon saa siitä luotua lukemattomia kauniita variaatioita. Tässä muutamia, joihin oma kimppuni taipui:

Runsas ja värikäs sekakimppu

Tässä lähtötilanne, huikean värikäs kimppu, jonka asettelin niin ikään näyttävään Marimekon Urna-vaasiin. Ehdinkin jo tituleerata tätä kauneimmaksi kukkakimpuksi hetkeen, ja sellainen se totta vie onkin. Tällaiset näyttävät ja runsaat väripläjäykset ovat niin ihania muuten suht hillityssä skandisisustuksessa, ja saavat vielä kivaa lisäboostia kauniista vaasista. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun osa kukista alkaa nuupahtaa, saa kukkiin uutta ilmettä jakamalla kimppua osiin. Minä ripottelin kukkia ja oksia sinne tänne ympäri asuntoa, ja näin saan nauttia kukista nyt vähän joka puolella.

Hattaran sävyjä ja selkeitä oksia

Ikkunalaudalle päätyi kimpusta poimittu pieni oksakokoelma. Käytän tätä Kählerin vaasia aika harvoin, sillä se on vähän hattarainen makuuni, mutta juuri tällaiset selkeät ja vaasin väriä toistavat oksat sopivat siihen kivasti. Liika hattaraisuus taittuu myös asettelemalla tämä aika simppeliin ja yksisävyiseen ympäristöön – tällöin vaaleanpunaisuus ei tunnu liian ällöltä, vaan on enemmänkin vain ihana keväinen yksityiskohta. Toinen oksalajikkeista on kirsikkapuu, toisesta ei ole tietoa. Ihania molemmat!

Vihreitä oksia rennosti

Näköjään innostuin asettelemaan enemmänkin kukkia maljakkojen värien mukaan, sillä makuuhuoneeseen päätyi puolestaan tällainen vihreä rönsyilevä asetelma – vanhassa vihreässä vaasissa tottakai. Tämä on ehkä suosikini sen rennon ilmeen takia, oksat sattuivat kaartumaan kivasti sylinterimäisestä vaasista. Olen huomannut, että tykkään yleisestikin vähän venähtäneistä ja riippuvista asetelmista vahvasti ylöspäin törröttävien kukkien sijaan. Erityisen hyvin tämä pätee tulppaaneihin, jotka ovat minusta kauneimmillaan vähän nuokkuvina, mutta sama mieltymys toimii myös muiden kukkasten ja oksien kanssa.

Korkeita kukkia korkeassa vaasissa

Kaivoin myös kaapistani esiin tämän korkean sylinterivaasin, sillä minua kiinnosti kokeilla sellaista esillepanoa, jossa kukat ylettyvät juuri ja juuri kapean ja korkean vaasin yläreunan yli. Ihan hauska lopputulos tästäkin tuli. Tällainen toteutus toimii minusta parhaiten juuri kuvan tapaisille voimakassävyisille ja kasvusuunnaltaan pystyille kasveille, ja kompaktin kokonsa ansiosta sopii myös pienemmille pöydille. Ah, kuinka herkullisilta nämä värit näyttävätkään keittiön mustan pöydän vieressä!

Heinämäistä paahteisuutta

Monipuolisesta kimpusta löytyi myös muutama heinäkasvi ja niihin väreiltään sopivia haalean puuterinsävyisiä kukkia. Nämä poimin omaksi kuivakukkahenkiseksi asetelmaksi olkkariin. Niin paljon kuin värikkäistä kukista pidänkin, ovat tällaiset haaleat sävyt myös tosi kivoja. Pidän myös kuivakukista, mutta näin kesää kohden haluan ehkä kuitenkin mieluummin valita eläviä kukkia – nythän niiden sesonkikin alkaa olla parhaimmillaan. Kuivakukkia ihastelen mieluummin taas syksymmällä, kun kukkasesonki muuten pikkuisen hiljenee. Nämä paahteiset sävyt sopivat kuitenkin tosi kivasti olkkariin ja nousevat näin yksikseen aseteltuna kauniisti esille.

Itse rakastan kukkien kanssa puuhailua, sitä pitäisi ehdottomasti tehdä enemmänkin. Se on niin mukavaa ja rentoa ajanvietettä, joka vie ajatukset tehokkaasti mukaansa, ja kivaa niin yksin kuin porukallakin tehtynä. Tällaisista isoista kimpuista saa pienellä vaivalla tosi kivoja muunnoksia, näin saa kätevästi uutta ilmettä vaikkapa kaupan leikkokukkakimppuihinkin. Ja kohta kun luonnonkukkakausi alkaa, saa materiaalia haettua suoraan luonnostakin. Nytkin voi käyttää hyödyksi kaikenlaisia oksia, joihin näyttää jo ahkerasti ilmestyneen silmujakin. Tässäpä siis hyvää ohjelmaa vaikka loppupääsiäiselle: ei kun ylös, ulos ja kasvihommiin.

Leppoisaa pääsiäisen jatkoa!

sisustus sisustusideat
Kommentit (4)
  1. Ihania kukkia ja maljakoita. Urna olisi ihana olla ja tuo vaaleanpunainen kaunis myös. Sinun blogia lukiessa tulee niin turvallinen olo. Että ei tässä hätää..

    1. Oi ihana kuulla, jos näillä jutuilla saa vähän mieltä paremmaksi ja ajatuksia pieniin kivoihin asioihin. Se on paras palaute mitä voi saada!

      Urna on kyllä ehkä ihanimpia vaaseja, niin kaunis jo tyhjänäkin.

  2. Hei, mikä kuva sulla on kehyksissä olohuoneen seinällä?

    Olen nähnyt tuon kuvan jossain aiemmin… Kenen ottama se on ja kuinka olet saanut sen kehyksiin?

    Aurinkoista kevättä,

    1. Hei! Tarkoitatko tuota isoa kuvaa? Se on itse asiassa Samsungin The Frame -telkkari, johon saa ladattua taulutyyppisesti kuvan. 🙂 Pienempi on Juhani Melenderin grafiikkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *