Koira ja uusi koti – näin meillä on mennyt

Kerttu-koiran kuulumisia seuraillaan useinkin Instagram-tilini Story-osiossa, mutta täällä blogissa koira on harvakseltaan pääosassa – vaikkakin tämä innokas apuri photobombaa itsensä usein valokuviin ja kurkistelee milloin mistäkin kulmasta. Kertun kuulumisia kysellään ja niistä tykätään aina kovasti, joten ajattelin kirjoitella nyt muutaman sanan siitä, miten meillä on täällä uudessa kodissa mennyt. Kodin vaihto kun on lemmikillekin iso muutos, joka ei aina suju ihan helposti. Uuteen kotiin sopeutuminen ottaa aikansa, ja meilläkään sopeutumisvaikeuksilta ei olla täysin vältytty. Nyt kuitenkin menee jo kivasti ja talosta on tullut koti jo koirankin mielestä – tai näin ainakin uskaltaisin välttää.

Koiranomistajan kannalta tämä uusi ympäristö on ollut aivan ihana. Lenkkipoluissa ja kävelyreiteissä on valinnanvaraa, joten aina ei tarvitse kulkea sitä yhtä ja samaa reittiä. Vieressä on myös metsää, joka tarjoaa taas ihan omanlaisia virikkeitä. Ja mikä tärkeintä, puistojen ja maastoreittien myötä tassujen alla on paljon muutakin kuin asvalttia. Vasta nyt sitä kunnolla tajuaakin, mikä ero on omistaa lemmikki kaupungissa tai hieman syrjemmällä – on ihan eri filis lähteä itsekin aamulenkille, kun pääsee suoraan rauhalliseen luontoon. Ja Kerttu tietysti nauttii virikkeellisestä ympäristöstä silminnähden.

Tällä seudulla on myös paljon koiria, joista monesta Kerttu onkin saanut jo kavereita. Paras kamu on – tietenkin – melko samaa ikäluokkaa oleva mäyräkoirapoika, jonka kanssa on ihan omat leikit. Erään kuuliaisen vanhemman koiran kanssa ollaan puolestaan treenailtu vapaana oloa, luokse tuloa ja muita tärkeitä taitoja. Pienempi ottaa mallia isommastaan ja isomman koirakaverin kanssa tekemiset sujuvatkin selvästi mukavammin. Minusta onkin tosi tärkeää, että myös täällä uuden kodin ympärillä on paljon koiria; näin sosiaalisuus kehittyy, taidot lisääntyvät ja koira ylipäänsä näkee lajitovereitaan. Ohituksia pitäisi kyllä vielä treenata, sillä Kerttu on aina vähän turhankin valmis leikkiin…

Kerttu täytti tässä kuussa vuoden. Moni luulee edelleen Kerttua ihan pieneksi pennuksi pörröisen ilmeensä ja pentumaisen innokkuutensa ansiosta. Toki yksivuotias koira vielä pieni onkin, mutta Kerttu on kyllä minusta erityisen leikkisä tapaus. Toivottavasti tämä piirre ei iän myötä kokonaan katoa…

Kerttu on tottunut kaupungin ääniin ja vilskeeseen, eikä esimerkiksi koskaan vanhassa kodissa vahtinut tai haukkunut kerrostalon ääniä. Nyt vahtivietti on selvästi nostanut päätään, toki tämä voi johtua myös ihan yleisestä kasvamisesta pennusta aikuisemmaksi. Ensimmäiset viikot koira oli selkeästi jännittynyt uusista äänistä ja haukahteli milloin mitäkin kolahdusta. Nyt tilanne on jo rauhoittunut jonkin verran, mutta äkillisistä oven kolauksista ilmoitetaan edelleen ja toisinaan juostaan ovelle asti. Pientä jännittyneisyyttä on siis edelleenkin havaittavissa, joka toivottavasti karsiutuu vielä ajan myötä pois.

Kertusta on myös muuton jälkeen tullut varsinainen sylikoira, ehkä tämäkin on osaltaan jonkinlaista jännitystä tai turvattomuuden tuntua. Ennenkin koira on ollut ihmisläheinen, mutta nykyään könyää ihan kylkeen kiinni, nukkuisikin kainalossa jos sänkyyn pääsisi. Aamut aloitetaan ja illat lopetetaan ihan vieretysten sohvalla, siinä on paras paikka olla. Yksinolon opettelun aloitin ikään kuin alusta, ihan pienistä hetkistä joita kasvatin hiljalleen pidemmäksi. Ensimmäisen pidemmän yksinolokerran seurauksena oli päälle laitettu telkkari, pureskeltu kaukosäädin ja olohuoneeseen raahattu lenkkari, mutta sen jälkeen yksinolokin on sujunut jo rauhallisesti. Ja minä olen muistanut piilottaa irralliset esineet ja rajata koiran oleskelualueen hieman pienemmäksi.

Yläkerran portaita Kerttu ei uskalla kulkea, enkä siihen halua rohkaistakaan. Portaat ovat pienelle koiralle jyrkät ja liukkaat, eikä mäyräkoiran geenit muutenkaan suosi portaissa kulkemista. Niinpä kerrosten välillä kuljetaan sylikyydillä, joka kieltämättä on toisinaan hiukan hankalaa. Jossain vaiheessa portaikkoakin on tarkoitus entrata, ja olenkin pohtinut pitäisikö siihen asentaa kapea sisaltyyppinen matto. Näin ainakin askel pitäisi tassun alla, eikä liukastumisia sattuisi. Ulko-oven edessä olevat muutamat askelmat eivät puolestaan aiheuta ongelmia, ja muutenkin ponnahdusvoima on selkeästi kasvanut. Sohvalle hypätään tuosta noin vain ja ulkona kiipeillään jos minkälaisten esteiden yli. Hassua, miten yhtäkkiä tämäkin taito kehittyi.

Pahanteossakin Kerttu on kunnostautunut ja järsinyt vähän kaikenlaista. En osaa sanoa, johtuuko tämä muuton aiheuttamasta stressistä, puhtaasta tekemisen puutteesta vai onko täällä vain enemmän jännittäviä paikkoja, joita täytyy tutkia – veikkaan jälkimmäistä. Erityisen mielenkiintoisiksi ovat osoittautuneet yläkerran tukiparrut ja kaikki muuton jäljiltä irrallaan seilaavat asiat. Suuremmilta remonttikatastrofeilta on kuitenkin vielä vältytty, vaikka pari kertaa utelias nenä onkin käynyt aika lähellä maalipurkkia…

Takan vieressä oleva talja on sohvan ohella alakerran lempipaikkoja, ylhäällä Kerttu puolestaan nukkuu sängyn alla tai oman tyynynsä päällä. Minun on pitänyt hankkia jonkinlainen laidallinen peti edellisen jäätyä pieneksi jo kauan aikaa sitten, mutta tuumasin, että alkuun uudessa kodissa on hyvä olla vanha tuttu nukkumapaikka. Vinkkejä kivoista ja kahisemattomista pedeistä otetaan kuitenkin vastaan – ehkä tällainen löytyy sitten vaikka pukinkontista. Olen hiukan silmäillyt Kind for Dogsin tuotteita, heillä näyttää petien lisäksi olevan kaikenlaista muutakin kivaa koiratavaraa. Mielelläni tuen myös näissä ostoksissani pieniä kotimaisia yrityksiä ja valitsen silmään sopivia juttuja, jos mahdollista. Näin yleisesti nukkumisen tai syömisen puolesta ei ole kuitenkaan ollut suuria muutoksia, ruoka ja unet maistuvat siinä missä ennenkin ja se on hyvä se.

Uuden kodin sisustuksessakin koira täytyy toki ottaa huomioon, ja itse olen pyrkinyt valitsemaan etenkin helppohoitoisia, kestäviä ja mielellään pestäviä materiaaleja. Valkoisen sohvankin kanssa pärjää, sillä sen päälliset ovat helposti pestävissä. Usein myös pidän pientä vilttiä tämän suojana. Toki pesuväli on tiuhentunut sitten koirattomien aikojen, mutta istuintyynypussien peseminen on lopulta aika pieni vaiva. Ja juuri muutahan sohvassa ei likaannukaan. Hapsulliset matot olen karsinut pois, samoin kuin tekstiilit joista irtoaa helposti nöyhtää tai kuituja. Ne ovat tälle pentumieliselle vielä liian suuri houkutus.

Mutta sellaisia koirakuulumisia täällä – vaikka uusi koti on aina jännä juttu, on kaiken kaikkiaan tähän kotiin sopeutuminen sujunut kuitenkin valtavan hyvin. Tärkeintä on se, että vierellä on omat ihmiset ja tutut rutiinit. Onko teillä eläimien kanssa muuttaminen sujunut helposti vai haastavasti?

Lue myös:

Kun koiranpentu tulee kotiin

Kommentit (10)
  1. Oi, olipas kiva, että Kerttu oli saanut oikein oman lukunsa, on se vaan niin suloinen tyttönen!<3

    1. Ihana kuulla! Täytyyhän sitä välillä antaa vähän palstatilaa toisellekin, kun aina kuvissa niin ahkerasti seikkailee 🙂

  2. Merja Pyykkönen
    1.11.2020, 07:04

    Kyllä Kerttu rauhoittuu. Pentuhan se vielä on. Vaihtuuko Kertulla karva? Meillä nyt Lumilla karvanvaihto että imuri saa olla esillä koko ajan😅.

    1. Juu, kyllä se on jo alkanut kotiutua nyt, kun nämä nurkat ovat käyneet tutummiksi. 🙂

      Karvaa lähtee jonkin verran, kesällä kylläkin lähti vielä enemmänkin. Kertun turkki on vähän outo sekoitus bichonia (jolta ei karvaa lähde) ja pitkäkarvaista mäykkyä, ja tämä kombo muistuttaa jopa vähän karkeakarvaisen turkkia. Se vaikuttaa jopa vähän siltä, että turkkia voisi nyppiä, vaikka karkeakarvaisuutta ei perimässä pitäisi ollakaan. Täytyy varmaan joskus käyttää trimmaajalla arvioitavana. Karvanvaihtoaika on kyllä melkoista imuroimista, tsemppiä sinne! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *