Kevätuutta kaapissa ja kotona

Kevätaika herättää kaikenlaisia mielitekoja niin sisustuksen kuin pukeutumisenkin suhteen. Olen tehnyt viime aikoina pieniä päivityksiä molemmilla saroilla, kyllä sitä vain mieli virkistyy kun saa vähän tarpeellista uutta itselle tai kotiin. Ihan pian esittelyssä on näissäkin kuvissa vilahtavat ihanat uudet lakanani, mutta sitä ennen kurkistetaan vähän asustepuolelle, jossa sielläkin on tapahtunut pientä kevätfreesausta.

Tuore kotimainen Tiima-merkki ilahdutti minua hiljattain mallistonsa kellolla. Tämä tuli todellakin tarpeeseen, sillä uuden kellon hankinta on keikkunut tehtävälistallani jo iät ajat. Omaksi suosikikseni valikoitui hopeinen mesh-rannekkeinen Siljan-malli*, se on ihanan simppeli ja ajaton vaikka ihan neuleiden ja teeppareidenkin parina. Pidän kovasti kellon minimalistisesta muotoilusta, johon metalliranneke tuo kuitenkin ripauksen tietynlaista hienostuneisuutta. Mallisto koostuu yleisestikin mukavan skandinaavisista ja yksinkertaisista kellomalleista, jotka ovat kaikki vieläpä varustettu varsin maltillisella 129 euron hintalapulla. Kuulostaa oikein hyvältä, vai mitä.

Olen päivittänyt vaatekaappia myös uusilla valkoisilla lenkkareilla, tämä on jokakeväinen must-hankintani. Olen kuluttanut putkeen varmaan viisi paria Adidaksen Stan Smithejä ja nytkin harkinnassa oli uudenkarhea pari näitä klassisia lempitennareitani. Bongasin kuitenkin sovitusreissulla Adidaksen uuden Courtvantage-mallin, joka tuntui tällä kertaa vielä mieluisammalta valinnalta. Malli on samanhenkinen, mutta hieman Staneja kevyempi ja sirompi, vähän kuin nahkainen Converse. Kunhan vain kelit antavat myöden, passaavat nämä kivasti myös mekkojen ja hameiden kaveriksi.

Vaatepuulla roikkuu puolestaan pilkkua, joka on tämän kevään kuumin hankinta mikäli muotitietoisia on uskominen. Kieltämättä mieli tekee jo heivata neuleet syrjemmäksi ja alkaa silmäillä kepeämpiä vaatekappaleita – sitä se maaliskuu teettää.

Kynsilakkapuolella innostavat syvät sävyt, musteensininen ja burgundinpunainen. Pastellisävyt koen jostain syystä itselleni vähän vieraiksi, vaikka näitäkin varmasti tulee silmäiltyä sitä mukaa kun kevät etenee. Uusi kelloni muuntuu onneksi monenlaiseen tyyliin: ranneketta vaihtamalla ulkonäköä saa vaihdettua helposti ja näppärästi. Valitsin hopeisen rannekkeen kaveriksi yksinkertaisen mustan nahkaisen rannekkeen, jolla tyyli vaihtuu käden käänteessä simppelin skarpiksi. Varsin näppärä idea!

Lisää ostoshoukutuksia on luvassa lähiaikoina, sillä olen suuntaamassa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen! Luvassa on ainakin kiireetöntä kahviloissa istuskelua, kaupungilla kiertelyä, ehkä vähän ostoksia ja paikallisia maamerkkejäkin – katsotaan nyt, millaiseksi reissu muotoutuu. Tätä ennen palaillaan kuitenkin vielä makuuhuonejuttujen myötä asiaan ja kurkistetaan vielä näitä kuvia peremmälle huoneeseen.


Some new additions to my spring wardrobe: white Courtvantage sneakers from Adidas, Siljan watch* from Finnish brand Tiima, some dots and dark nail lacks.

*Tuote saatu/gifted

Kommentit (3)
  1. Viivi / Pilviraitti blogi
    15.3.2018, 17:34

    Mun ranteessa on juuri nyt sama kello. Se on ihana!

    1. Ai niinkö, hauskaa! On kyllä ihana kello. 🙂

  2. Samat tuulet puhaltaa täälläkin. Just petasin uudet midnatt kitin väriset. Malta odottaa yötä… pilkutkin kolahtaa..kenen nätti paita?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *