Kevättä olohuoneessa

Marimekko tiiliskivi

Viime viikkoina kevät on rynninyt kunnolla näille leveyspiireille, tätä valoa ja keliä tekee mieli hehkuttaa nyt päivästä toiseen. Keväisten ilmojen myötä olen intoutunut siistimään ja järjestelemään kotona vähän enemmänkin – tiedättehän, kuinka lisääntynyt valo paljastaa armotta kaiken nuhjuisuuden ja sotkun. Ikkunat on vielä pesemättä, sillä aloitin niistä kivoimmista asioista eli sisätilojen fiksauksesta. Koska nyt tulee vietettyä erityisen paljon aikaa kotona, on kiva yrittää pitää koti mahdollisimman raikkaana ja siistinä, ja pienet muutoksetkin piristävät aina sekä kotia että omaa mieltä. Tältä olkkarissa näyttää juuri nyt, pienen kevätraikastuksen jälkeen:

Keväinen olohuoneMarimekko Tiiliskivi

Valon myötä on tehnyt mieli päästä eroon paksuista ja talvisista tekstiileistä, jotka alkavat tuntua tässä vaiheessa vuotta jo aika tunkkaisilta. Heivasin paksut sametit pois, mutta villainen viltti sai vielä jäädä, sillä se suojaa ihan kivasti sohvaa Kertun piehtaroinnilta. Pesin myös kaikki sohvanpäälliset, tämänkin myötä huone tuntui raikastuvan mukavasti, vaikka eroa ei juuri silmällä näekään. Puhtaiden päällisten fiilis on kuitenkin aina ihan omanlaisensa – ah mikä raikkaus saapuikaan, kun asettelin puhtaantuoksuiset päälliset takaisin sohvalle.

Myös olkkarin villamaton laitoin kokeeksi syrjään, tässä vaiheessa vuotta sekin alkoi tuntua jo turhan paksulta ja talviselta. Tämä on ollut Kertun “harjoittelumattona”, joten siksikin se tuntuu vähän tunkkaiselta, nyt kesää vasten aikomuksena on laittaa matto säilöön ja pesettää se taas puhtaaksi ja raikkaaksi. Tilalle laitoin Linumin juuttimaton, se kevensi ilmettä heti kivasti. Kevätfiilis syntyy niin helposti tekstiileitä vaihtamalla.

Tämä pörröpää tosin oli vähän turhan kiinnostunut juuttimatosta – tämä on siitä huono materiaali, että siitä lähtee järsimällä irti pieniä kuituja, joiden ei ole suotavaa päätyä koiran sisuksiin. Maton vaihto täytyy siis vielä toistaiseksi laittaa jäihin, sillä Kerttu on juuri siinä vaiheessa, kun kaikki mahdollinen kiinnostaa ja päätyy suuhun. Täytyy kokeilla muutaman kuukauden vuoden päästä, josko pennun kokeilunhalu olisi hieman laantunut…

Marimekko Tiiliskivi

Kevätfiilis syntyy helposti turhat tavarat siivoamalla ja tekstiileitä vaihtamalla.

Myös sohvalle vaihtelin vähän uusia tyynyjä. Innostuin hankkimaan synttärietuna Marimekolta saadun tarjouksen myötä tuon vihreäruudullisen Tiiliskivi-tyynynpäällisen itselleni, olen sitä jo kevään mittaan useaan otteeseen katsellut. Sopii kivasti huoneen väreihin ja vihreä graafinen raita on juuri sopiva pieni väripilkahdus keväiseen olkkariin. Marimekon kuosit ovat kyllä niin raikkaita ja ajattomia, ne tuntuvat löytävän paikkansa luontevasti jokaisesta kodistani.

Sohvapöydälläni on usein tällaisia rentoja asetelmia, jotka oikeastaan ovat yleensä vain siihen häthätään laskettuja tavaroita – ehkä auki jäänyt kaunis lehden aukeama, ehkä kynttilä jota on poltettu iltaisin ja mahdollisesti jokin kukka tai oksa. Nyt innostavat etenkin juuri kaikenlaiset oksat, niidenkin avulla kodin kevättunnelma kohenee kivasti. Näitä saa myös helposti poimittua pihalta tai luonnosta, kunhan ei mene omin lupineen taittelemaan oksia toisten puskista. Toki näinä aikoina on hyvä tukea myös kukkakauppojen toimintaa, kuinka ihanalta myös joku värikäs ja rento kimppu tuossa näyttäisikään.

Olohuoneen kevätkohennus

  • vaihda talviset tekstiilit keväisempiin; matto, sohvatyynyt ja viltit tekevät ihmeitä
  • pesetä tai huolla sohvanpäälliset ja tomuta sohvatyynyt
  • pyyhi pinnat ja siisti nurkat turhasta tavarasta
  • siivoa pois talvisimmat esineet, kuten lukuisat kynttilänjalat, taljat ja muut
  • asettele tasoille tuoreita kukkia tai keväisiä oksia
  • pese ikkunat

Eipä se sen kummempaa ole, näillä vinkeillä tila kuin tila raikastuu helposti ja pikaisesti. Itse aion ottaa seuraavaksi tehtävälistalle tuon ikkunoiden pesun, tästä alimmasta kuvastakin huomaa hyvin, kuinka räävittömään kuntoon ikkunat ovat taas päässeet. Tämäkin tekee ihmeitä kodin raikkaudelle ja tunnelmalle, ikkunanpesun merkitystä ei kannata koskaan aliarvioida.

Joko te olette aloittaneet kevätsiivouspuuhat?

sisustus skandinaavinen-sisustus sisustusideat
Kommentit (1)
  1. Sohvanpäälliset | Yle Uutiset 20.30
    10.8.2020, 11:18

    […] Kevättä olohuoneessa – Pihkala | Meillä kotona – Pesin myös kaikki sohvanpäälliset, tämänkin myötä huone tuntui raikastuvan mukavasti, vaikka eroa ei juuri silmällä näekään. Puhtaiden päällisten fiilis on kuitenkin aina ihan omanlaisensa – ah mikä raikkaus saapuikaan, kun asettelin puhtaantuoksuiset päälliset takaisin sohvalle. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *