Keväisiä oksia

Taas kerran olemme saaneet nauttia huikaisevasta auringonpaisteesta ja hienon keväisestä ilmasta. Minulla sattui vieläpä olemaan tänään vapaapäivä, ja päivä alkoi tästä johtuen leppoisasti aamiaisella Fazerilla. Tämä pitäisi muistaa useamminkin; niin kivoja kuin pitkät ja kiireettömät aamiaishetket kotosalla ovatkin, on välillä kiva syödä aamiaista muuallakin kuin kotona. Tämän jälkeen seurasi pientä kaupunkikiertelyä, jonka jälkeen nappasin kukkapuketin kainaloon ja läksin kotiin siivoamaan. Olipa kiva, reipas aloitus vapaapäivälle.

Kevätkukat ovat jo valloittaneet kukkakaupat. Tällä kertaa mukaani tarttui muutama haalean vaaleanpunainen oksa, joiden nimen jo autuaasti unohdin. Jo parikin tällaista oksaa tuo jo mukavaa piristystä kotiin, tällä kertaa asettelin oksat olohuoneeseen, jossa näin muuten on sisustuksen puolesta vielä vähän tyhjää. Katsotaan, josko pian saisi muutosta vihdoin tähänkin asiaan.

Asuntoni kivisille ikkunalaudoille saa rakennettua kivasti kaikenlaisia asetelmia. Tällaisilla pienillä tavarakokoelmilla saa puhallettua mukavasti tunnelmaa vähän tyhjempiinkin tiloihin ja ne tuovat kotiin myös roppakaupalla persoonallisuutta. Vaikka kodin kalusteet olisivatkin onnistuneesti ja harkiten valittuja, jää tunnelmasta uupumaan jotain oleellista, mikäli pienesineihin ja niiden asetteluihin ei ole kiinnitetty ollenkaan huomiota. En nyt tarkoita, että joka paikka tarvitsisi olla täynnä tavaraa, mutta harkitut ja persoonalliset yksityiskohdat tekevät useimmiten sen viimeisen – ja aika merkittävänkin – silauksen kokonaisuuteen. Suvikin kirjoitteli taannoin aiheesta ja jakoi blogissaan hyviä vinkkejä asetelmien kokoamiseen, kannattaa kurkata vinkit talteen täältä.

Kynttilöitä tulee poltettua edelleen, ne tuovat ruoka- ja iltahetkiin mukavaa tunnelmaa lisääntyvästä valosta huolimatta. Yleensä en niinkään välitä tuoksukynttilöistä, mutta nyt löysin Hennesistä sopivan raikkaalta tuntuvan version, joka oli varustettu nätillä purkilla ja muutaman euron hintalapulla. Puhtaan pyykin tuoksu on yksi lempituoksuistani, joten niinpä nappasin tämän Cotton-kynttilän testattavaksi kotiin. Eiköhän se ennemmin tai myöhemmin poltetuksi tule, vaikka tuoksu osoittautuisikin toivottua tymäkämmäksi.

Seuraavaksi olisi suunnitelmissa suunnata ulos pitkälle kävelylle. Aurajoki on aika huima juuri nyt jäädyttyään kantavaksi, porukkaa onkin näkynyt jäällä viime aikoina sankoin joukoin. Eli eipä muuta kuin ylös ja ulos nauttimaan kevättalven säistä.


Today I had a day off and started it with slow breakfast at Fazer Cafe, what a nice start for this beautiful easygoing day. On my way home I crabbed some springy branches and accessories along, cleaned the home and then enjoyed the daylight, clean home and spare time with nothing to do. Flower shops are full of fresh spring flowers right now, and I´m so into them. Along with proper cleaning, flowers are one of the easiest decoration tip: only a few fresh flowers can change the home much more fresher.

Kommentit (3)
  1. Mistä tuo matto <3

    1. Tuo sisalmatto on Limited Editionin Ipanema, Koodista tilattu. 🙂

  2. Hei, ihanat nuo ruskeat nahkanojatuolit – mikä valmistaja tai kuka on suunnitellut?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *