Kesäjuttuja olohuoneessa

Onpa meitä hemmoteltu viime aikojen auringolla ja jopa trooppisen tuntuiseksi kääntyneellä säällä. Omasta puolestani toivoisin, että kesä jatkuisi vielä pitkään, sillä en saa tästä auringosta ollenkaan tarpeekseni – kyllä sitä syksyä jää joka tapauksessa jäljelle vielä monta kuukautta. Myös kotona vallitsee vielä ihan täysi kesä, eikä minulla ole aikomustakaan sisustaa kotiin vielä syksyisempää ilmettä. Nyt nautitaan keleistä ja kodin keveästä tunnelmasta. Nappasin pari kuvaa olohuoneesta, kun ilta-auringon pitkät säteet osuivat kauniisti tilaan. Rakastan tällaisia valoa ja varjoa yhdisteleviä kuvia, vaikkakin niistä on hankala saada teknisesti täysin onnistuneista. Valonsäteet tuovat kuitenkin kuviin aina oman kutsuvan tunnelmansa, ihan niin kuin valo tekee paikan päälläkin tiloissa.

Olohuoneen kesäilme on ollut tällainen. Mattona on rento Linumin juuttimatto, paksu villamattoni jouti jo pesulan kautta varaston puolelle. Tämä juuttimatto on aika ohut ja pysyy paikoillaan hiukan huonosti, mutta tykkään sen rennosta ja huolettomasta fiiliksestä, sopii niin kivasti kesään ja simppelien sävyjen pariksi. Paahteinen terrakotta ja konjakinvärinen nahka sopivat erityisen kivasti maton kaveriksi, samoin kuin hiekka ja raikas valkoinen. Nyt olen vähän innostunut myös klassisesta valkoista valkoiselle -sisustuksesta, se toimii kunhan valkoisten sävyissä on tarpeeksi eloa ja erilaisia struktuureita. Niinpä olen lisäillyt tilaan kesän aikana vähän enemmänkin valkoista, kesällä yksinkertaisuus ja raikkaus kun puhuttelevat aina erityisen paljon.

Teetin kesällä vanhaan samettirahiini uuden päällisen, sillä rahin vahva siniturkoosi väri ei oikein ole löytänyt paikkaansa enää viimeisimmissä kodeissani. Kankaaksi valitsin Lauritzonin villasekoitteisen Orsetto-kankaan, tämä olkoon minun pieni myönnytykseni tällä hetkellä vahvana jylläävälle bukleekangastrendille. Halusin rahista neutraalin ja kaikkien sävyjen kanssa yhteensopivan, niinpä käännyin pehmeään luonnonvalkoisen sävyyn. Villasekoitteinen kangas on arasta väristään huolimatta helppo pitää puhtaana ja irroitettavan päällisen ansiostani saan halutessani vaihdettua vanhan samettipäällisenikin takaisin. Uudessa kodissa saattaa istua taas paremmin tunnelmaan sekin.

Ylijäämäkangas käytettiin hyväksi yhteen putkityynyyn, tämän sisus minulla sattui olemaan jo ennestäänkin. Aikoinaan teetetyn samettirahin ylijäämästä teetin nimittäin myös putkityynyjä – tämä onkin helppo ja kiva tapa hyödyntää pienet kangaspalat. Tuo klassinen muoto näyttää pitkästä aikaa taas tosi freesiltä ja täydentää hauskasti neliskanttisia tyynyjä. Tyyny sopii minusta kivasti sohvan käsinojaa vasten aseteltuna tai keskelle sohvaa nostettuna, aion kokeilla tuota myös petauksen täydentäjänä. Kiva, kun vanhat sisukset pääsivät taas uuteen aktiiviseen käyttöön.

Teettämistä ei kannata unohtaa, sillä sen avulla saa aikaan kivoja ja juuri itselle sopivaksi kustomoituja juttuja. Minulla onnekkaalla verhoomo sijaitsee vieläpä samassa talossa, joten kalusteita ei tarvitse kantaa kovinkaan kauas. Miten ihania vaikkapa juuri teetetyt tyynytkin ovat, kun sävyt ja kankaat voi valita just eikä melkein sopiviksi. Tai vaikkapa sänkyyn teetetyt helmalakanat, sängynpäädyt ja päiväpeitteet – tällainen setti kutkuttelisi itseäni jatkossa.

Sellaisia pieniä vaihdoksia täällä on kesän aikana tapahtunut. Sen suurempaa sisustusintoa ei ole enää ollut, sillä ajatukset ovat jo keskittyneet uuteen kotiin ja sinne rakentuvaan ilmeeseen. Luulenkin, että tällä setillä mennään kodissa koko loppuaika. Iltaisin olen poltellut ikkunalaudalla jo kynttilöitä, siitä tulee sentään jo vähän syksyisempi fiilis ja kivaa tunnelmaa hämärtyviin iltoihin. Sieltä se syksykin jo pian saapuu.

sisustus skandinaavinen-sisustus sisustusideat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *