Pihkala
Pihkala

Keltaista kotona

Tykkään sisustella ja vaihdella pientavaroiden paikkoja aina vähän väliä, mutta olen huomannut, että tämä nykyinen asuntoni on pysynyt koko ajan näiden suhteen aika stabiilina. Täällä vallitsee jonkinlainen väliaikaisuuden tuntu; näin ollein ei oikein viitsisi rei´ittää seiniä vaihtuvilla taulukollaaseilla, ripustella verhoja tai hankkia uusia sisustusesineitäkään – huonekaluista puhumattakaan. Pientekstiileillä ja asetelmilla saa toki muutosta tuotua helposti, mutta jostain syystä nämäkin ovat pysyneet asumiseni ajan melko samanlaisina. Viehätyn juuri nyt aika simppeleistä ja karsituista tiloista, ja kun asuntoni on muutenkin kohtuullisen kompakti, ei sitä tee mieli tukkia runsailla asetelmissa, tyynyröykkiöillä ja sellaisilla. Raikkaat valkoiset seinät, muutama sohvatyyny ja satunnaiset esineet siellä täällä tuntuvat olevan juuri nyt tarpeeksi.

Olohuoneessanikin näyttää siis melko samalta kuukaudesta toiseen, mitä nyt muutamat pienesineet ja sohvapöydän sisältö vähän vaihtelee. Viime aikoina sohvalle on päätynyt oljenkeltainen silkkityyny, jonka löysin vastikään kaapistani, on muistaakseni viime kesän hankintoja. Minusta tuossa tyynyssä on aivan ihana sävy, haalean neutraali, mutta silti raikas ja kesäinen. Pienet väripisteet muutoin aika vaaleassa asunnossani tuovat mukavasti lisää ilmettä: huomaan selvästi kaipaavani kotiin ripauksen väriä näin kesäaikaan. Ja kun pohja on simppelin valkoinen, voi tunnelmaa viilata aika tehokkaastikin ihan vain muutaman yksityiskohdan avulla – tämäkin kuva näyttäisi ihan erilaiselta, jos keltaisen tyynyn tilalla olisi jokin neutraalimpi sävy.

Keltaisesta kirjoittelin myös tuoreimmalla Avotakan palstallani. Tuo väri ei koskaan ole ollut lempivärini, varsinkaan kirkkaana versiona, mutta kaikenlaiset murretut olkeen, sinappiin ja kermaan menevät sävyt viehättävät juuri nyt kovasti. Voisin ottaa itselleni kaikki nuo palstalla olevat tuotteet, etenkin tuo sinappinen &Traditionin nojatuoli on aivan ihana. Tämä on loppujen lopuksi aika neutraalikin sävy; sen pariksi sopii yhdistellä monenlaisia sävyjä, ja kuitenkin lopputulos on aivan eri maata vaikkapa perinteiseen harmaaseen tai hiekkaan verrattuna. Suosittelen siis kokeilemaan rohkeasti muitakin sävyjä kuin turvallista harmaata ja hiekkaa – ja jos isommat satsaukset epäilyttävät, voi aina aloittaa pienestä kuten tekstiileistä. Värit tosiaankin muuttavat tunnelmaa todella tehokkaasti.

Eipä muutoin kotona kummempia – pöydällä lojuu viikonlopuksi haettu kukkanen, kirppiskulho ja kasa kesälukemista. Parvekkeen ovi on nykyään käytännössä aina auki, vietän siellä usein aikaani ja parhaillaankin istun siellä läppäri sylissä tätä tekstiä naputtelemassa. Ihana kesä, onneksi se on vasta alussa.

Muotipiireissä keltainen on yksi tämän sesongin kuumimmista sävyistä, mutta mites sisustuksessa – innostutteko te keltaisen sävyistä?


Yellow details in the living room and in my monthly column for Avotakka magazine. Bright yellow isn´t my favourite, instead I like muted variations of it such as straw yellow, mustard, honey and so on. Yellow is very effective color, often a small hint of it is enough – just like that one cushion on my sofa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *