Keittiöinspis – klassista shakertyyliä ja ajankohtaista tummaa puuta

Sunnuntait ovat loistavia päiviä inspiraation metsästämiseen ja satunnaiseen selailuun. Vaikka yksinyrittäjän arki on erittäin epäsäännöllistä, pyrin yleensä pyhittämään sunnuntait ihan vaan leppoisaan kotonaoloon, siivoiluun ja blogijuttuihin. Tämä sunnuntai on tosin vähän poikkeus ja on pitänyt sisällään pikkuisen muitakin töitä, mutta sateisen päivän aikana olen kyllä ennättänyt ottaa hetken myös rennosti ja kerätä inspiraatiota taas tuleviin juttuihin.

Olen jo pitkään ihaillut ruotsalaisen Nordiska Kökin klassisia, mutta silti tiukasti tässä päivässä kiinni olevia keittiöitä, ja löydänkin inspiroivia juttuja miltei jokaisesta heidän toteutuksestaan. Nyt kuitenkin törmäsin tähän keittiöön, ja päätin jakaa sen sunnuntaiseksi inspiraatioksi tänne blogiinkin. Tässä nimittäin yhdistyy aika kivasti kaksi eri linjaa: jo jonkin aikaa pinnalla ollut klassinen shakertyyli ja tumma puu, joka juuri nyt jyllää yhtenä isoimmista sisustustrendeistä. Lopputulos on aika kiva miksaus molempia, vai mitä tuumaatte:

Tumma puu on näyttävä elementti, ja helposti kokopuinen keittiö voikin näyttää vähän raskaalta – ainakin tällaisissa isommissa kokonaisuuksissa. Niinpä pehmeän kitin väriset yläkaapit raikastavat tummaa puuta tosi kivasti. Monella ei ehkä olisi tullut mieleen yhdistää moderniin vetimettömään viiluoveen klassisia kehysovia, mutta se juuri on tässä jutun juju. Modernin ja klassisen yhdistelmä tekee tähän keittiöön juuri sen mielenkiinnon: kyllä niitä shakerkeittiöitä on jo nähty (vaikka toki ihania ovat edelleen), mutta tässä puolestaan on pikkuisen uutta ajatusta samaan henkeen yhdisteltynä.

Tykkään myös keittiön valaistusratkaisusta, etenkin tuosta simppelin valkoisesta kiskovalaisimesta. Se keventää ilmettä kivasti. Itse olisin ehkä stailannut keittiön pariksi muitakin raikkaan moderneja yksityiskohtia, mutta näissä kuvissa on nyt korostettu klassista fiilistä – ja sehän on juuri nyt kovin ajanmukaista. Kaunista toki näinkin.

Avohylly tuo keittiöön hieman keveyttä, kalkkikivisenä se yhdistyy kauniisti tasoon ja välitilaan. Myös nuo samasta kivestä (?) tehdyt hyllynkannakkeet ovat hieno yksityiskohta, juuri tuollaiset kustomoidut jutut tuovat keittiöön sen viimeisen silauksen. Itse tykkään kovasti kaikenlaisista avoimista ratkaisuista keittiössä, niiden avulla tilaa voi sisustaa helpommin ja luoda erilaisia tunnelmia vaikkapa juuri maljakoiden ja taulujen avulla. Ne myös keventävät keittiötä mukavasti, pelkät umpikaapit kun usein saattavat olla sellaisenaan hieman raskaat ja hallitsevan näköiset.

Yläkaappien alareuna on viimeistelty kauniisti kalustelevyllä. Värillisissä keittiöissä yläkaappien alta pilkottava valkoinen keittiörunko tekee lopputuloksesta usein vähän kökön ja viimeistelemättömän näköisen – tällaisilla yksityiskohdilla on tosiaankin merkitystä. Ihastelin myös kauniin eleettömiä vetimiä, sopivat ihanasti muun kokonaisuuden seuraan.

Tämä keittiö edustaa vahvasti sitä sisustustyyliä, joka on pinnalla juuri nyt: klassista, ylellistä ja tummasävyistä. Oma tyylini on astetta rennompi ja skandinaavisempi, mutta ihastelen toki tällaisiakin toteutuksia. Jännä, miten siitä raikkaasta skandinaavisuudesta ollaankaan viime vuosina menty tähän, ihan päinvastaiseen suuntaan – niin ne trendit vaihtelee.

Iskeekö teihin tämä klassisempi sisustustyyli vai onko raikas skandinaavisuus se juttu?

Kaikki kuvat/all pictures Nordiska Kök

Kommentit (6)
  1. Kaunis keittiö. Yläkaapit varsinkin nätit. Pidän enempi perinteisistä keittiönkaapeista kuin nykyajan kolkoista kokonaisuuksista. Sinulla oli edellisessä kodissa kaunis keittiö. On kyllä nytkin🙂

    1. Minäkin tykkään sellaisista tunnelmallisista keittiöistä ja tietystä klassisuudesta, mitä tässäkin keittiössä on kivasti tuotu modernien valintojen sekaan.

      Ja kiitos, minustakin se edellisen kodin keittiö oli aivan ihana ja sopi kyllä siihen taloon täydellisesti. 🙂

  2. Molemmat tyylit ovat kauniita,viime aikoina klassinen tyyli on inspiroinut kyllä enemmän. Kiinnitin huomion myös valkoiseen kiskovalaisimeen, koska ole etsinyt tuollaista jonkin aikaa löytämättä sopivan siroa. Mikähän valaisin kuvassa on tai pystyisitkö vinkkaamaan kaunista kiskovalaisinta?

    1. Nyt en osaa ihan suorilta käsin sanoa mikä on kyseessä, on kyllä tosi kaunis ja kivan eleetön! Flosillakin on hiukan samanhenkisiä moderneja kiskosysteemejä, mutta ei kuitenkaan ihan tuollaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *