Kattausjuttuja ja vihreää lasia

Nautin kauniista kattauksista, vaikkakin näiden teko tuppaa omassa arjessa jäämään vähän vähemmälle. Tuntuu että tilaisuuksia kattaa kauniisti on kovin harvoin, vaikka tämä on ihan turha ajatus: miksei sitä voisi piristää ateriaa kuin ateriaa kauniilla ympäristöllä, kattaushan kun tunnetusti on puoli ruokaa. Kovin suurta vaivannäköäkään ei kattausasioissa yleensä edes tarvita, kivannäköisen kattauksen saa luotua jo ihan muutamankin kauniin astian yhdistelmällä.

Nappasin pari kuvaa ihan tavallisesta viikonloppuillan kattauksesta, johon innostuin lisäilemään muutaman arjesta poikkeavan elementin. Jo pienelläkin ekstrapanostuksella tulee heti uutta ilmettä kattaukseen, ja ateriahetkikin tuntuu tämän myötä piirun verran spesiaalimmalta.

Tällä hetkellä olen aika innostunut värillisestä lasista ja etenkin erilaisista vihreän sävyistä. Tummanvihreät Essence-lasit ovat suosikkini, näissä on niin kauniin yksinkertainen muoto ja täydellinen tumma sävy. Lasit istuvat käteen tosi hyvin, ovat ihanan kevyet ja otetuntumaltaan hyvät. Omassa käytössä nämä lasit ovat syrjäyttäneet täysin jalalliset viinilasit, mutta käytän näitä myös ihan normaalina vesilaseina. Simppeli muoto käy kaikkeen; lasit ovat sopivan elegantit fiinimpäänkin hetkeen, mutta toisaalta ne ovat sopivan yksinkertaiset ihan arkikäyttöönkin.

Sujautin kattauksen tableteiksi pari kangasservettiä, jotka ovat tarttuneet mukaani jostakin Ikean pressitilaisuudesta. Yksinkertaiset mustavalkoiset servetit taipuvat hyvin myös tällaiseenkin käyttöön. Yleisesti en ole kovin suuri tablettien ystävä, mutta kyllähän ne tuovat kivaa erilaista ilmettä kattaukseen ja rajaavat pöytää kauniisti – ehkäpä näitä pitäisi siis kokeilla useamminkin. Toinen kätevä ja äärimmäisen helppo kattauskikka on pöytäliina, tämäkin pitäisi muistaa kaivaa kaapista useammin käyttöön. Ehkäpä seuraavaksi innostunkin freesaamaan ilmettä erilaisten pöytäliinojen avulla.

Vihreiden Essence-lasien ja Marimekon maljakon lisäksi omistan myös vihreäjalkaisia Nuutajärven Traviata-viinilaseja. Nämäkin ovat aivan ihania, vaikka ovatkin sävyltään vähän poikkeavia muihin vihreisiini verrattuna. Olen vähän heikkona vanhaan lasiin, minusta se tuo kivaa persoonallista lisää kaikenlaisiin kattauksiin ja somistuksiin. Tätä voisin hamstrata kirppiksiltä vaikka kuinka, jos vain kaappitila antaisi myöden ja käyttötarve olisi perusteltua – ihan vain huvin vuoksi kun ei viitsisi mitään hankkia.

Vihreiden Essence-lasien lisäksi omistan myös muutaman vaaleanpunaisen kappaleen. Nämäkin päätyivät valokuviin, sillä sattuivat sopimaan niin hyvin olohuoneen pöydän oksien kanssa. Aika kaunis tämäkin sävy, ja tuo taas ihan omanlaisensa tunnelman kattauksiin.

Oletteko te hullaantuneita värilliseen lasiin, vai luotatteko mieluummin ajattomaan ja monikäyttöiseen kirkkaaseen lasiin?

sisustus sisustusideat
Kommentit (4)
  1. molempia löytyy, mutta enemmän värillinen sykähdyttää♡

    1. Sama juttu täällä, kirkas lasi on toki klassinen valinta, mutta värillinen lasi sykähdyttää nyt erityisesti. On vähän näyttävämpää ja sen avulla saa helpommin luotua erilaisia tunnelmia kattauksiinkin.

  2. Olen miettinyt Essence-laseja (kirkkaina) arkilaseiksi, ja on kiva kuulla, että olet ilmeisesti ollut tyytyväinen niihin. Ovatko omat lasisi kumpaa kokoa?

    1. Olen ehdottomasti, toki ovat aika ohutta lasia joten reilussa arkikäytössä saa vähän varoa. Nämä eivät myöskään pinoudu,tämä mainittakoon myös jos nyt ihan näitä käytännöllisiä pointteja mietitään. Mutta lasi on niin hyvä käteen ja kauniin muotoinen, että nämä pienet miinukset eivät ole ollenkaan haitanneet. Minulla on lasit pienempää kokoa, isompi on minusta jo liian iso eikä istu käteeni enää yhtään niin hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *