Kasvi-inspiraatiota

Kasvit innostavat aina, ja tähän aikaan vuodesta vielä normaaliakin enemmän. Olen kasvien suhteen melko kaikkiruokainen, pidän niin selkeistä isolehtisistä kasveista kuin harsomaisemmista ja herkemmistä lajikkeistakin. Sisustan kasveilla mieluusti niin sisä- kuin ulkotiloissakin, ja minusta vihreälehtiset kasvit ja heinät ovat useassa ulkotilassa jopa kukkia kauniimpiakin valintoja. Nyt innostuin runsaan hersyvistä kasvikuvista, jotka löysin verkkokauppa Artillerietin A. Journal -inspiraatiosivustolta, ja päätinpä jakaa vähän kasvi-inspiraatiota eteenpäin myös teille:

Olen jo pitkään himoinnut Bergs Potterin ruukkuja, ja näissä yllä olevissa kuvissa näkyy monta suosikkiani. Niin kauniita värejä ja muotoja! Myös kasvit on näissä kuvissa aseteltu jotenkin ihanan inspiroivaksi kokonaisuudeksi tyyliin enemmän on enemmän – ja tämähän pitää usein kasvien suhteen paikkansa. Näyttävä kasvirypäs tuo sisustukseen heti paljon enemmän potkua; vaikutelma olisi ihan erilainen, jos kasvit olisi ripoteltu yksittäin sinne tänne.

Tässä kuvassa kasvit eivät ole pääosassa, mutta sivustalta kurkkaa kuitenkin iso lyyraviikuna. Tämä on tällä hetkellä yksiä lempikasvejani, ja nimenomaan isona, rungoltaan haaroittuvana versiona. Itse omistan pienehkön suoraan ylöspäin kasvavan lyyraviikunan, joka toki on mieleeni sekin, mutta vielä enemmän pitäisin kasvista rennon rönsyilevänä. Katsotaan, josko se joskus sellaiseksi kasvaisi.

Tämän kuvan etualalla on myös jonkinlainen versio köynnösvehkasta, tämäkin kasvi löytyy kotoani. Tykkään kovasti kasvin rennon ryöppyilevästä kasvutavasta, myös tämä lajike kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Betoninharmaat, yläosastaan koristellut ruukut sopivat ihanasti runsaisiin, ohutvartisiin kasveihin, kuten myös ympäristön puiset vanhat kalusteet. Vaivattoman kaunista.

Loppuun vielä tämä kuva, jossa myöskin kasvit on koottu kauniisti yhteen isoon ryhmään. Näin vähän pienikokoisemmatkaan kasvit eivät näytä säläisiltä ja irrallisilta, vaan muodostavat yhdessä näyttävän elementin huoneeseen. Selkeälinjainen Atollo-valaisin tuo kaunista kontrastia vihreiden kasvien ja vanhojen huonekalujen sekaan. Ryppään keskeltä bongasin myös saniaisen, joka on tällä hetkellä erityisen trendikäs kasvi; tämänkin näkisin mieluusti kotonani jos vain tila ja kasvitilanne sen sallisivat.

Minulla on paha tapa hamstrata liikaa kasveja, meinaan aina hullaantua kasvimyymälöissä ja haalia mukaani kaikenlaisia ihanuuksia. Onneksi pian saa levittäytyä kasvien kanssa jo ulkotiloihinkin. Parvekkeeni on pieni, mutta eiköhän sinne muutama hankinta mahdu – luulenpa, että kuvien mukaisella vihreällä teemalla jatketaan sielläkin.

kaikki kuvat/all pictures Artilleriet Journal

Here´s some green inspo. I love the athmosphere and details of these pictures, plants really creates a lot of cosiness and nice mood to the space. Also I like those beautiful Bergs Pottery pots, have dreamed of them for ages. Maybe it´s finally time to get one…

Kommentit (2)
  1. Ihana postaus, kiitos kun jaoit nämä kauniit kuvat!
    Lyyraviikunan voi saada haaromaan jos sen napsaisee latvasta, itsekseen se sitä harvemmin keksii tehdä. Paras aika tuolle on aikaisin keväällä, ennen kuin kasvukausi lähtee ryminällä käyntiin.
    Pohdiskelemasi köynnösvehka (jolla voidaan viitata kirjavaan joukkoon eri lajeja, kauppanimenä tosin monesti siihen, jota sinäkin tässä tarkoittanet) on philodendron xanadu, ja sama kasvi kuin se, joka sinultakin taitaa löytyä. Se tekee joskus tuollaista runkoa.Oli suuri valaistumisen hetki hoksata, että valtaosa suosikkikasveista kuuluu itse asiassa samaan, vehkakasvien heimoon. Nyt hulluudella on nimi.

    1. Kiitos hyvistä vinkeistä! Täytyy ehkä kokeilla napsaista latva ensi vuonna, sillä haaroittuva lyyraviikuna kuulostaisi kyllä aika hyvältä. Tältä vuodelta peli (lähinnä ajankohdan suhteen) taitaa olla jo menetetty, kasvakoot rauhassa siis vielä hetken ylöspäin.

      Minäkin olen miettinyt tuota vehkakasvien suurta kirjoa, tuntuu että siihen kuuluu jos minkälaisia kasveja. Miltei kaikki niistä on omiakin suosikkeja. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *