Kasveja ja loft-tunnelmaa

Pitkästä aikaa vuorossa olisi vähän sisustusinspiraatiota maailmalta. Halusin poimia blogiini nämä Fantastic Frankin sivuilta löytämäni loft-asunnon myyntikuvat lähinnä niiden pikkuisen erilaisen tyylin ja asunnossa vallitsevan ihanan rennon tunnelman vuoksi. Juuri nyt innostaa tällainen rento mutkattomuus:

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy oleskelutilojen näyttävään kasvikokoelmaan. Näistä tulee tosiaankin ihan omanlainen, vahva tunnelmansa: fiilis asunnossa olisi vallan eri, jos kasveja ei olisi. Ehkä huikein yksittäinen kasvi on tuo ikkunassa kiipeilevä valtavan kokoinen köynnös, se kehystää kauniisti upeaa isoa ruutuikkunaa. Lukuisat kookkaat kasvit ja isot ikkunat luovat asuntoon tietynlaista kasvihuone- tai viherkeidasfiilistä, joka tekee ilmeestä virkistävän erilaisen. Tässä kohteessa kasveja on toki erittäin runsaasti, mutta taas kerran voi todeta, kuinka paljon ne tuovatkaan ilmettä sisustukseen – siksipä niitä ei kannattaisi koskaan kokonaan unohtaa.

Asunnon sisustusvalinnat ovat rennon mutkattomia; näkee, että tuolla asuu kulttuurista, musiikista ja visuaalisuudesta kiinnostunut ehkäpä aavistuksen boheemi tyyppi. Omaan makuuni kalustus on vähän turhan vintage, mutta omalla tavallaan kuitenkin tosi kiva; minusta on äärimmäisen kiinnostavaa kurkistaa koteihin, joissa persoonallisuus ja asukkaan kiinnostuksen kohteet näkyvät.

Keittiö on ilmeeltään raikas ja yksinkertainen. Terästaso tuo ilmettä valkoisiin kaapistoihin, ja laatoitettu päätyseinä toimii upeana yksittäisenä elementtinä tilassa. Taas voi kuvitella, miltä keittiö näyttäisi ilman tuota takaseinän laatoitusta; toki varmasti edelleen kauniilta, mutta aika paljon latteammalta, vai mitä. Somisteillakin on tärkeä merkitys, puuesineet ja maljakossa olevat oksat tuovat lämpöä teollishenkisen keittiön keskelle. Ihana kokonaisuus!

Asunnon portaikko on kevyt ja siro, istuu kauniisti kokonaisuuteen. Jostain syystä pidän itse aina eniten tuollaisista pystypinnakaiteista, vaakasuuntaiset pinnakaiteet tuovat minulle aina vähän mielleyhtymiä laivan kaiteisiin. Huomatkaa myös värien yhdistely; matallinvärisiin pinnoihin on yhdistetty valkoiset käsijohteet. Kauniin kevyt yhdistelmä, jossa kuitenkin on vähän loftiin sopivaa särmää.

Yläkerran parvella sijaitsee asunnon makuu- ja työtilat. Työpistekokonaisuus on koottu näppärästi keittiökaappi(?)moduuleista, jotka jatkuvat matalana penkkimäisenä rivinä tarjoten mukavasti säilytystilaa. Huomatkaa myös seinän kanssa sävy sävyyn toteutetut vaatekaapit, joiden pinta näyttäisi jonkinlaiselta laastilta tai kalkkimaalilta. Sulautuvat tällaisenaan kauniisti osaksi kokonaisuutta.

Asunnon kylpyhuoneessa vallitsee samanlainen freesi ja mutkaton tunnelma mitä muuallakin asunnossa. Kauttaaltaan samalla valkoisella neliskanttisella laatalla laatoitettu tila on raikas ja yksinkertainen, ja muunneltavissa somisteilla mihin suuntaan tahansa. Ajaton ja toimiva valinta!

Vielä lopuksi kurkataan asunnon parvekkeelle, jossa vallitsee sama mutkaton tunnelma kuin sisätiloissakin. Kukkien sijaan ruukuissa kasvaa rentoja heiniä ja pieniä puita, juuri tällaisesta pidän. Kaiken kaikkiaan tämä asunto on aivan ihana kokonaisuus, joka on täynnä persoonallisia yksityiskohtia – ja on vaihteeksi jotain muuta 1900-luvun taitteen kaupunkiasuntojen sijaan, jotka jylläävät tällä hetkellä vastaavilla sivustoilla. Mitäs te piditte tästä kokonaisuudesta?


This inspiring home is found from Fantastic Frank´s website. I love the effortless and relaxed feeling of it; giant plants, vintage furniture and beautiful details bring so much personality to the space.

kaikki kuvat/all pictures Fantastic Frank

sisustus skandinaavinen-sisustus sisustusideat
Kommentit (2)
  1. Pidän, todella paljon..:)

    1. Sama täällä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *