Blogit
Pihkala

KALUSTE, JOSTA EN LUOPUISI

Jutta kirjoitteli jokin aika sitten blogissaan kalusteesta, josta ei luopuisi, ja heitti samalla haasteen eteenpäin muille bloggaajille. Aihe jäi nakertamaan pääkoppaani ja sai minut miettimään omia kalusteitani ja suhdettani niihin. Kuinka tärkeitä kalusteet ovat minulle, mistä voisin luopua tarvittaessa ja onko joukossa jotakin, josta en mistään hinnasta luopuisi?
Viime aikoina kalusteita on tullut tuuletettua oikein urakalla. Muuttaessamme viime kesänä pois vanhasta talostamme myimme useita kalusteitamme talon ostaneelle pariskunnalle. Vanha sohvakin löysi samassa rytäkässä uuden omistajan, hyvä näin, sillä se ei olisi tänne vuokra-asuntoon mahtunutkaan. Tällä hetkellä osa kalusteistamme on varastossa ja osa täällä kotona – eipä niitä niin kamalasti enää olekaan jäljellä. Uuteen kotiin muutettaessa hankintalista onkin pitkä kuin nälkävuosi. Onneksi tietyt peruskalusteet on plakkarissa, mutta isoja hankintoja on silti edessä: sohvaa, isompaa ruokapöytää, mattoa ja nojatuolia, eli suurin piirtein kaikkea, mitä oleskelutiloissa nyt yleensä tarvitaan.
Tavaroiden mennessä kiertoon huomasin, että en ole oikeastaan kovin kiintynyt niihin. Arvostan ajattomuutta ja kestävää designia; sitä, että kerran hankittu kestää vuosikymmeniä. Siitä huolimatta ei ollut ollenkaan vaikeaa myydä vaikkapa pitkäksi ajaksi tarkoitettua sohvaa tai hyllyjärjestelmää. Tiesin, että niille ei tule löytymään jatkossa sopivaa paikkaa, joten miksi hillota niitä turhaan varastossa. Parempi pistää tavara kiertoon ja miettiä uuteen sopivammat ratkaisut. Laadukkaiden tuotteiden parhaita puolia on, että ne saa helposti kierrätettyä eteenpäin; ne eivät siis todellakaan ole kertakäyttökamaa, vaikka käyttöikä jäisikin jostain syystä omalla kohdalla lyhyemmäksi. 
Palatakseni takaisin alun ajatukseen – katsoessani ympärilleni en oikein osaa sanoa, onko minulla mitään kalustetta, josta en tiukan paikan tullen voisi luopua. Toisiin tietysti liittyy enemmän muistoja kuin toisiin, mutta en näe tarvetta takertua materiaan, varsinkaan mihinkään uutena ostettuun. Vanhat kalusteet ovat tietysti asia erikseen, niissä on mukana aina tietty tunnearvo ja uniikkius. Sanoisinkin, että valintani osuisikin johonkin näistä, ehkäpä alla olevan kuvan vanhaan senkkiin, jonka olen omin käsin kunnostanut. Sekään tosin ei ole suvun perintökaluste, vaan onnekas kirppislöytö, joten luopuminen ei olisi senkään kohdalla ihan mahdotonta. Uutena ostetuista vahvimmaksi ehdokkaaksi nousee toisessa kuvassa näkyvä Swedesen sohvapöytä tai Eamesin DSR-tuolit, jotka hankittiin pitkän haaveilun jälkeen silloiseen vuokrakaksioomme muistaakseni jo kahdeksisen vuotta sitten. Vaikka tuolit ovat nykymuodin mukaan jo aika nähdyt, ovat ne kulkeneet matkassa jo niin pitkään, että niihin on tullut tietty tunneside. Se tuntuu hyvältä.
On mukavaa, että tietyt kalusteet seuraavat perässä vuosi toisensa jälkeen. Tämä on myös kestävää, ekologista ja kaikinpuolin fiksua ajattelua. Toisinaan on kuitenkin myös virkistävää uudistaa ja uudistua. Kestävien klassikoiden, perintökalusteiden ja vaihtuvien esineiden kombo taitaakin olla minulla se toimivin. Haluan ympäröidä itseni kalusteilla, jotka tarkoittavat jotain, mutta samalla myös nauttia sisustamisesta ja muuttuvasta kodista. Sillä se on minulle intohimo ja ilon ja innostuksen tuoja, eikä sitä pidä ottaa liian vakavasti. Ainakaan minusta.
Kuinkas siellä, osaatteko te nimetä yhden kalusteen, josta ette luopuisi? Vai meneekö homma minun tapaan vähän mutkikkaammaksi? Haasteen saa napata vapaasti eteenpäin ja ajatuksia vaihtaa kommenttikentässä!

Kommentit (9)

  1. //Terhi

    Olen vähän samoilla linjoilla kuin sinä. En ole kehittänyt huonekaluihin tai tavaroihin sellaista suhdetta joista en voisi luopua. On puhdistavaa uusiutua ja muuttua. Toki kannatan ekologisuutta ja pitkäikäisyyttä, siitä ei ole kysymys. Ajattomat valinnat, siihen koetan pyrkiä.

    • maija

      Juurikin näin! Ihan samat ajatukset minulla. 🙂

  2. Hannele Ruusukummusta

    Vaikka tuntuu, että kaikki vanhat huonekalumme ovat "aarteitani" luulempa, että voisin niistäkin luopua. Tähän pieneen kotiin muutettaessa jouduin luopumaakin muutamasta, mutta onneksi on tuo tytär tullut äitiisä ja tykkää, myös vanhoita huonekaluista… hänelle niitä sitten annoin…:)

    • maija

      Vanhoista kalusteista luopuminen on aina jotenkin erityisen kinkkistä. Tunnearvon lisäksi kun vanha kaluste on useimmiten uutta uniikimpi, samanlaista toista ei niin vaan löydetäkään, jos joskus tulisi katumapäälle… Mutta ennen kaikkeahan se on se tarina, joka vanhoihin huonekaluihin kätkeytyy, se pistää miettimään kaksi kertaa tavaroista luopumista. Teillä asia ratkesi mukavasti, kun kalusteet saivat uuden elämän lähipiiristä 🙂

  3. Lisbeth

    En kovin helposti pystyisi luopumaan Artekin tarjoiluvaunusta ja Lokki-valaisimesta, sillä ne ovat 80-luvun alussa äitini ostamia. Äiti kuoli, kun olin lapsi, joten tunnearvo on ymmärrettävä. Mutta täytyy myöntää, että varsinkin Lokki puuduttaa. Voi olla, että se täytyy varastoida jossain vaiheessa. Kaikki muut huonekalut voisi vaihtaa, ei tosiaan suurempia tunnesiteitä niihin.

    • maija

      Onhan se mukavaa, että ympärillä on tuollaisia tärkeitä ja merkityksellisiä kalusteita. Eipä niistä ymmärrettävästi haluakaan luopua. Ja jos joskus kyllästyttää, voi aina laittaa tavaran hetkeksi aikaa varastoon. Hetken päästä niitä saattaa katsella taas ihan uusin silmin. 🙂

  4. Liisa Ketola

    Hyvä kirjoitus ja hyviä mietteitä. 🙂 Meillä on myös karsittu kalusteet melko minimiin. Mieskin osasi kerran nimetä vain yhden hänen mielestään tarpeettoman kalusteen (lehtiteline/pöytä), joten olen tainnut onnistua. 😀 Kun aloin lukemaan kirjoitustasi, ajattelin, että en varmaan osaisi luopua yhdestäkään kalusteesta, mutta kun tarkemmin ajattelee, niin pystyisin luopumaan kaikista. Jopa Soihdusta, vaikka suurin osa minut tuntevista ei tätä uskoisikaan. 😀 Rakkaat ihmisethän ne kodin tekevät, ei tavarat.

    • maija

      Hyvin olet sitten onnistunut tässä! 🙂 Veikkaan että meillä listasta tulisi kyllä reippaasti pidempi, vaikka määrällisesti paljon tavaroita ei omistetakaan… Varsinkin kaikenlaisia pienesineitä on kyllä kertynyt vähän liiaksi asti, kuin myös erillisiä tuoleja.

      Mutta täinhän se on, ei ne tavarat kotia tee. Vaikka toisaalta mieluummin sitä aina kerää ympärilleen merkityksellisiä kuin yhdentekeviä asioita. Mutta en halua kuitenkaan jäädä tavaroihin liiaksi kiinni, sillä loppujen lopuksi ne ovat vain materiaa…

  5. Jasmiina K

    Mullakaan ei juuri kiintymyssuhteita oo kalusteisiin, ehkä Domus-vanhus on rakkain ja siitä luopumiseen pitäisi jo olla tosi iso syy. Mutta oon sitä mieltä, että kun ei enää miellytä tai sovi omaan kotiin, niin kiertoon vaan. Pyrin kuitenkin kestäviin ja pitkäaikaisiin valintoihin, mutta eihän aina voi onnistua… 😉

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *