Joulutunnelmaa olohuoneessa

Joulunvietto on varmasti jo itse kullakin hyvässä vauhdissa, ja seuraavat päivät saavat kulua täälläkin jouluun keskittyen. Kameraan tallentui juuri ennen joulunviettoon lähtöä muutama kuva olohuoneesta, jonne kerääntyi vähän puolivahingossakin tänä vuonna paljon perinteisen punaisia yksityiskohtia. Tunnelma syntyy muutamista elementeistä: kukista ja oksista, itse kiepsautetusta ovikoristeesta ja kynttilöistä. Oma suosikkini ovat nuo hehkuvan punaiset amaryllikset, sopivat niin ihanasti hiekansävyiseen seinään. Tämä väri taitaakin olla uusi lempparini valkoisten amaryllisten sijaan – tämä yllätti vähän jopa itseänikin, sillä en ole koskaan erityisemmin pitänyt punaisesta väristä.

Jouluna haluan keskittyä erityisesti rentoutumiseen, kiireettömyyteen ja yhdessäoloon, joten seuraavat päivät saavat kulua blogin osalta offlinessa. Someen saatan toki innostua päivittelemään kuulumisia joulun aikanakin, mutta lähtökohtaisesti pyrin pitämään ruutuajan mahdollisimman pienenä joulun ajan. Niinpä tulin vain toivottelemaan näiden kuvien myötä oikein ihanaa ja leppoisaa joulua kaikille – nautitaan siitä kukin tavallaan, ja palaillaan taas kun juhlat on juhlittu.

Ihanaa joulua teille kaikille!

Merry Christmas to all of you!

sisustus joulusisustus olohuone joulu
Kommentit (2)
  1. Rentouttavaa joulua! <3

    1. Kiitos, sitä se kyllä oli, toivottavasti sinunkin joulusi meni rennosti ja mukavasti. Onnea uuteen vuoteen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *