Jouluinspiraatio 2020

Joko siellä on joulu mielessä? Itse olen joulun suhteen yleensä hyvin maltillinen ja innostun laittamaan ensimmäiset koristeet vasta joskus pikkujoulun aikoihin. Tänä vuonna kuitenkin tekee mieli aloittaa joulufiilistely jo vähän aiemminkin – harmi vain, että koti on vielä toistaiseksi remontin ansiosta siinä kunnossa, ettei koristelu on vähän turhaa. Mutta kunhan saan keittiötavarat järjestettyä olohuoneesta keittiön puolelle, saa joulun odotus alkaa täälläkin. Sitä odottaessa keräsin muutamia kuvia inspiraatioksi siitä, miltä joulu voisi tänä vuonna näyttääkään:

Artilleriet

Artilleriet julkisti joulukuvansa kuluneella viikolla. Merkille tuttuun tapaan nämä on höystetty kiehtovilla esineillä, upealla vanhalla miljööllä ja ripauksilla boheemia eksotiikkaa. Aivan ihania kuvia kaikkinensa, joista silmät eksyvät tuotteiden lisäksi kauniisiin kuvauslokaatioihin. Erityisesti kiinnitin huomiota tuon alimmaisen kuvan sekalaiseen punasävyiseen kukkakimppuun ja kynttilärykelmään – aivan ihana yksityiskohta muuten vaaleasävyisessä ja yksinkertaisessa ympäristössä. Juuri tällaisista yksityiskohdista se tunnelma tulee. Ja muutenkin aivan ihana miljöö tuossa kuvassa; pitkälti samoja elementtejä löytyy myös omasta rakenteilla olevasta keittiöstäni, joskin vain vähän eri sävyissä.

Finnish Design Shop

Finnish Design Shopin joulukuvissa hypätään puolestaan 70-lukulaiseen miljööseen, joka on aivan ihana sekin. Juuri tuollainen kodikkaan rento hygge-tunnelma sopii ihanasti jouluun: elävää tulta, lokoisia oleskelupaikkoja ja kauniita yksityiskohtia. Jouluisten klassikkotuotteiden lisäksi kiinnitin huomiota kuusenkoristeina käytettyihin appelsiininviipaleisiin – kuivattuja appelsiineja voisikin kokeilla tehdä tänä jouluna. Niistä saa kivoja koristeita monenlaiseen käyttöön.

Ferm Living

Ferm Livingin joulu on puolestaan runsas ja tunnelmaltaan modernin rustiikkinen. Luonnonmateriaaleja on käytetty kivasti kattauksen somisteena, ja hedelmätkin taipuvat koristeeksi. Tykkään myös paljon tuosta keskimmäisen kuvan sammaleenvihreästä sävystä, joka on kaunis vaihtoehto perinteisemmälle havunvihreälle. Se ei alleviivaa liikaa joulua ja sopii käyttöön myös joulukauden ulkopuolellakin.

Skagerak

Skagerakin kuvissa innosti runsas punasävyn käyttö, tuo väri näyttää hauskalta yhdeksi kasaksi koottuna muuten selkeässä ympäristössä. Myös maljakossa olevat oksat ovat kivan yksinkertainen joulukoriste. Suurena massana tällainen yksinkertainenkin valinta luo juhlavan ja näyttävän tunnelman. Voisin kuvitella ison oksaryöpyn sopivan täydellisesti etenkin uuden modernin kodin ruokailutilaan – sen lisäksi ei paljon muuta koristetta tarvitakaan.

IKEA

Itse innostun joulukoristeluiden suhteen joko hyvin simppelistä tai hivenen perinteisestä tunnelmasta, joka istuu ihanasti etenkin vähän klassisempiin ympäristöihin. Luulen, että tulen lisäämään omaan kotiini ripauksen ruskeaa ja syvän punaisen sävyjä, ja toki vähän kukkia, havuja ja kynttilöitä. Jonkinlainen pieni joulukuusikin olisi ihana, mutta se saisi tulla vasta juuri ennen aattoa. Sisäpuolen valmistumista odotellessa taidan kuitenkin aloittaa ulkoa ja hankkia muutaman havun sisäänkäyntiä piristämään. Siitä se joulun odotus alkaa!

sisustus joulusisustus
Kommentit (2)
  1. Miljööt kohdillaan, ihanan lämpöisiä tunnelmia – ja mainiot nuo Skagerakin kartiokeksit!

    1. On kyllä mainiot, mistäköhän tuollaisia keksiä löytäisi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *