Inspiraatiota pihalle ja parvekkeelle

Kesä on täällä – ja minulla on ihan hirveä pihakuume! Täytyy tunnustaa, että olen viime aikoina pihahaaveissani silmäillyt vähän myynnissä olevia asuntojakin – en tosin ole tässä asiassa kovinkaan tosissani, mutta kaikenlaista tämä kaipuu ulkotiloihin teettää. Asunnossanihan on kyllä parveke, mutta se on niin pieni, ettei siitä kovin kummoista kesäkeidasta luoda. Onneksi olen kuitenkin päässyt toteuttamaan itseäni viime aikoina erään toisen parvekeprojektin parissa, sekin auttaa jo vähän akuuttiin puutarhaintoon. Ja haaveiluhan onnistuu tunnetusti aina, niinpä keräsin alle vähän inspiraatiota ihanista piha- ja parvekeideoista.

Fantastic Frank

Helpoin tapa luoda tunnelmaa terassille tai parvekkeelle on kasvit, tämäkin kuvan parveke näyttäisi ihan toisenlaiselta ilman niitä. Olen mieltynyt perinteisten kesäkukkien sijaan etenkin kaikenlaisiin vihreisiin kasveihin: heinät, pienet ruukkuihin istutetut puut, herkät saniaiset ja pienikukkaiset laventelit näyttävät mukavan moderneilta ruukuissa. Toki minusta löytyy se perinteinenkin puoli; runsaat vanhanajan kasvit viehättävät myös, ja joka kesä on pakko saada ainakin muutama ruukkupelargonia.

Tällä parvekkeella on muuten käytetty kivasti myös räsymattoja – ne tuovat hauskaa kontrastia yksinkertaisiin Ikea-kalusteisiin. Sekoittelu toimii.

    Design Of

Kaikenlaiset puuelementit, rimoitukset ja aidat innostavat myös ulkotiloissa. Tässä peittävä, korkea puuseinäke on jätetty luonnolliseksi ja käsittelemättömän näköiseksi – kaunis kontrasti virtaviivaisten kalusteiden kanssa. Pidän myös siitä, kuinka tuossa seinäkkeessä on käytetty eri levyisiä puita, se tekee lopputuloksesta rennon ja elävän. Näyttävä heinäkasvi täydentää modernia tunnelmaa.

Granit

Tässä kuvassa pienehkölle parvekkeelle on saatu kivaa tunnelmaa vehreiden kasvien ja ruohomaton avulla. Yleisesti en pidä mistään keinotekoisesta imitaatiosta, mutta tällaisissa tapauksissa tekoruohomatto kyllä ihan toimii; se luo parvekkeesta kokoaan suuremman kutsuvan kesäkeitaan. Kaiteen verkkomateriaali jatkuu kauniisti myös takaseinällä – tuossahan olisi kivan erilainen tapa vaikkapa jonkin ruman betoniseinämän häivyttämiseen.

Skagerak

Jos kaipaa inspiraatiota kauniista kokonaisuuksista ja kalusteista, kannattaa ehdottomasti vierailla tanskalaisen kalustevalmistaja Skagerakin kotisivuilla. Niin kauniita, tanskalaisen tyylipuhtaita kalusteita toinen toistaan kauniimmissa miljöissä kuvattuina. Tämän kuvan valitsin ennen kaikkea kauniiden yksityiskohtien vuoksi: tuo puinen taustaseinä on ihan mieletön, ja eri kokoiset paneelit tuovat siihen taas mukavaa rytmiä. Pidän myös sen pariksi valitusta yksinkertaisesta seinävalaisimesta, rennosta ruukkuryhmästä ja tottakai kalusteista. Simppeliä mutta niin kaunista!

Design Of

Sora on myös kaunis elementti terasseilla: miksei etenkin pieni piha voisi joskus olla vaikka pelkkää soraa? Sen pariksi sopii ihanasti isot upotetut betonilaatat ja näyttävät ruukkukasvit, ja myös soraan istutetut heinät näyttävät ihanilta. Inspiraatiota voi hakea vaikkapa gotlantilaistaloista ja -huviloista, IG:ssä löytyy inspiraatiota täältä suunnilta vaikka kuinka paljon.

Hay

Pidän kovasti sekä modernin yksinkertaisista että runsaista ja rönsyilevistä kokonaisuuksista. Mitä sitten varsinaiseen puutarhaan tulee, on minulla kaksi idolia ylitse muiden: ruotsalaisen Krickelinin eli Kristin Lagerqvistin ihanan rönsyilevä vanhan talon puutarha sekä House of Philian säntillisempi, mutta kuitenkin runsas ja rehevä piha.

Onko siellä puutarhakuumetta havaittavissa?

piha-ja-puutarha terassi parveke sisustusideat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *