Ihania murrettuja sävyjä – Nordsjö Kubel Color Collection

Kuten taidattekin tietää, olen suuri murrettujen ja hämyisten sävyjen ystävä. Erilaiset murretut harmaat, beiget, vihreät ja sinertävät sävyt tuntuvat aina omimmilta vaihtoehdoilta, ja kaikenlaiset vähän oudotkin sävyt ja niiden yhdistelmät jaksavat aina kiehtoa. Tokihan pidän paljon myös raikkaasta valkoisesta ja klassisesta tammesta – toisiin tiloihin istuvat toisenlaiset ratkaisut kuin toisiin. Henkilökohtaisesti kuitenkin murretut sävyt taitavat olla niitä, jotka sykähdyttävät eniten, ja inspiroidun aina valtavasti nähdessäni taiten valittuja sävyjä ja niiden oivaltavia väriyhdistelmiä.

Etenkin Ruotsissa on paljon sisustusvaikuttajia, jotka taitavat murrettujen ja vahvojenkin sävyjen käytön: esimerkiksi ikisuosikkini Johanna Bradford, Krickelin, Anna Kubel ja Mari Strenghielm näin muutamia mainitakseni. Ruotsissa muutenkin on vahvoilla pikkuisen erilainen sisustustyyli: monet suuret ruotsalaiset sisustusvaikuttajat noudattelevat aika runsasta ja vintagehenkistä tyyliä, kun taas täällä Suomessa on pysytelty vähän modernimmissa ja pelkistetymmässä hengessä. Toki viime vuosina murretut sävyt, vintagetunnelma ja rento runsaus on hiipinyt tännekin päin, ja näinhän se usein meneekin: mitä ruotsalaiset edellä, sitä suomalaiset perässä. Saas kuitenkin nähdä, vahvistuuko tämä Suomessa vielä tulevaisuudessa vai onko shakerhenkisyys ja murretut sävyt jo nähneet täällä huippunsa. Trendit ovat kiinnostavaa seurattavaa, vaikka niiden perässä ei tietenkään kannata sokeana juosta.

Nyt inspiroiduin lukiessani yhden ruotsalaisidolini, Anna Kubelin ja maalivalmistaja Nordsjön yhteistyöstä, jonka tuloksena on syntynyt Anna Kubelin oma nimikkomaalikartta. Malliston inspiraatiokuvat ovat tosi herkullisia ja mallisto täynnä juuri sellaisia kauniin utuisia sävyjä, joista itse pidän. Nämä kahdeksan maalisävyä ovat osa isompaa kokonaisuutta, joka pitää sisällään nimikkomaalisävyjä usealta muultakin ruotsalaiselta sisustusvaikuttajalta, kuten Krickelinilta, Johanna Bradfordilta, Pella Hedebyltä ja House of Philialta. Sävyjä pääsee kurkkimaan tarkemmin täällä, ja täytyy sanoa, että se pitää sisällään todella inspiroivia sävyjä – tässähän tulee ihan maalaushimo!

Sävyt Kubel Powder ja Kubel Honey luovat yhdessä mitä täydellisimmän makuuhuoneen –  pehmeä puuteriroosa ja vähän likaisen keltainen beige ovat yhdessä tosi ovela yhdistelmä. Juuri tällaisista ei niin itsestäänselvistä yhdistelmistä pidän valtavasti!

Kubel Spring Leaf on vihreä, joka taittaa täydellisti kaislaan. Itse en niinkään pidä liian “makeista” ja syvistä vihreistä, vaan omaan silmään vihreän sävyssä pitää aina olla mieluummin enemmän keltaista kuin sinistä – juuri kuten tässä.

Minusta tällaiset yhteistyömallistot ovat kaikin puolin kiinnostava ja varmasti myös kaupallinen idea, joita näkisi mielellään hyödynnettävän myös täällä Suomessa. Monet vaikuttajat kun ovat omilla värivalinnoillaan luoneet hittejä – niinpä on hienoa, että maalivalmistajat myös nostavat nämä esille. Uskon, että huolella kuratoidut värikartat myös helpottavat huomattavasti kuluttajien värivalintaa, sillä näihin on jo valmiiksi valikoitu ne kauneimmat ja toimivimmat sävyt. Vuosien saatossa oma silmä on jo aika harjaantunut värien valitsemisessa ja osaan poimia melko nopeasti toimivimmat sävyt ja erottaa niiden eri vivahteet, mutta ei sävyjen valinta kuitenkaan missään nimessä helppoa ole. Vaihtoehtojahan on tunnetusti todella paljon, ja pienetkin sävyerot korostuvat isoilla pinnoilla ja erilaisissa valaistusolosuhteissa. Siksipä tällaisista kauniita sävyjä yhteen kokoavista kartoista on aina iloa.

Oletteko te murrettujen sävyjen ystäviä vai luotatteko mieluummin klassiseen valkoiseen?

Kaikki kuvat/all pictures Nordsjö

sisustus maalaus sisustusideat
Kommentit (2)
  1. Hei.
    Ihastuttava ja inspiroiva blogi sinulla. Mistä ostat näitä maaleja?

    1. Kiitos paljon! 🙂 Bauhaus ainakin näyttää myyvän Nordsjön maaleja – itse en ole kokeillut näitä, eli sikäli ovat minullekin uusi tuttavuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *