Favourites of the month – toukokuu

Kesä on vahvasti mielessä ja kaikki se vapaa-aika, jolloin sää on suhteellisen siedettävä, tulee vietettyä pihalla. Kesäfiilistä tekee mieli tuoda myös sisätiloihin, ja olohuone saikin aimo annoksen sellaista vastikään verhoomosta valmistuneen vanhan nojatuolini myötä. Siinäpä on kukkaa kerrakseen! Palataan tähän joku toinen kerta, mutta nyt ajattelin kirjoitella alkavan viikonlopun kevennykseksi pari sanaa juuri nyt innostavista sisustusjutuista, joissa myöskin toistuvat kesäisen kepeät värit ja muodot:

Workstead / Midnatt / Sofia Lind / Carl Hansen / Iwatemo via FDS

Juuri nyt innostaa…

  • Vaaleansininen. Tämä toistuu herkullisesti esimerkiksi Midnattin uusissa lemmikinsinisissä Lake-vuodevaatteissa. En tiedä mistä tämä vaaleansinibuumi on minuun iskenyt, mutta se ei selvästi ota laantuakseen. Ei kai sen tarvitsekaan.
  • Worksteadin huikeat valaisimet. Kuvan Lodge olisi superhieno jossain arkkitehtonisessa, modernissa tilassa, kun taas Signal-sarjan valaisimien näkisin sopivan täydellisesti vaikka omaan kotiini. Kauniin tyylipuhdasta, mutta oivaltavan erilaista muotoilua.
  • Taide. Tykkään jotenkin aika paljon noista Sofia Lindin teoksista, tuo kuvan versio voisi sopia oman olohuoneenikin sävyihin. Toisaalta olen silmäillyt myös viime aikoina ahkerasti Finnish Design Shopin taidegrafiikan valikoimaa… Jotain kivaa olisi kodin seinille keksittävä.
  • Tyylipuhdas tanskalaismuotoilu. Olen huokaillut useaan otteeseen esimerkiksi Carl Hansenin valikoiman edessä, niin mielettömiä yksilöitä koko valikoima täynnä. Kuten nyt esimerkiksi kuvan Shell Chair – noita muotoja voisi tuijottaa loputtomiin. Tuossa on designia, joka ei totisesti vanhene!
  • Rennot kesäkipot. Kaikenlaiset vähän itse tehdyn keramiikan näköiset kuppelot innostavat, kuten myös japanilaishenkinen estetiikka. Karun kaunista keramiikkaa – se sopii ihanasti kesäkauteen. Ja toki klassiset sinivalkoastiat myös, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu. Puutarhakattauksia odotellessa…

Mistä te inspiroidutte juuri nyt?

sisustus sisustusideat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *