Favourites of the month – joulukuu

Ihan hassua, että on jo joulukuu! Loppuvuosi – ja etenkin joulukuu – menee aina tosi vauhdilla, niinpä pitäisi muistaa rauhoittaa aikaa myös ihan puhtaaseen fiilistelyyn ja tästä tunnelmallisesta sesongista nauttimiseen. Olen koittanut pitää joulukuun töiden suhteen vähän rennompana ja suunnittelinpa pitäväni ihan parin viikon joululomankin, sillä tällaista ei ole juurikaan ennen tullut pidettyä. Joulufiilistä olen koittanut nostatella lisäilemällä kotiin jo kaikenlaista pientä jouluista, toki vielä maltillisissa määrin, etteivät ne aiheuta ähkyä jo ennen varsinaista joulunviettoa. Huomaan, että etenkin tummanpunaiset ja ruosteiset sävyt tuntuvat tänä jouluna erityisen houkuttelevilta, ja tällä hetkellä innostunkin etenkin seuraavista jutuista:

Artilleriet / COS / Linum / Finnish Design Shop / Finnish Design Shop / Artilleriet

  • Bauhaus-henkiset tuolit tuntuvat juuri nyt tosi raikkailta – en näkisi ollenkaan hullumpana tällaisiakaan tuoleja ruokapöytäni parina. Etenkin kuvan ruskealla nahalla verhoiltu versio on tosi chic, ja sopisi kauniisti myös yksittäiseksi tuoliksi työhuoneeseen tai vaikka eteiseen.
  • Linumin Calcio-tyynyssä yhdistyvät kaksi tämän hetken himotustani – klassiset raidat ja syvän punainen sävy. Aivan ihana tyyny, jolla löytyy varmasti käyttöä joulukauden ulkopuolellakin.
  • Soija- ja mehiläisvahasta valmistettu COSin kynttilä olisi ihana pieni joululahja, on tosi kaunis hauskan geometrisessa muodossaan. Selkeästi innostun nyt erikoisen mallisista kynttilöistä, tuovat vähän uutta ilmettä perinteisiin asetelmiin ja kynttiläalusiin.
  • Olenkohan maininnut jo aiemmin ihastuksestani Nedre Fossin Ildhane-kynttilänjalkaan? No samapa tuo, se kuuluu edelleen suosikkilistalleni. Kömpelö valurauta ja veistoksellinen muoto ovat kaunis ja näyttävä pari.
  • Myös rustiikkinen, upean värinen keramiikka kiinnostaa. Se sopii loistavasti niin joulupöydän kattaukseen kuin yksittäiseksi esineeksi pöydän päälle. Kuvan lautasessa on tosi kaunis väritys ja raidallinen pinta, ensi vuonna voisinkin haastaa itseni opettelemaan tekemään vähän samanhenkistä keramiikkaa.
  • Tummanpunainen on mainittu jo useaan otteeseen viime aikoina, mutta se tuntuu vain juuri nyt kaikkein ihanimmalta joulun väriltä. Tokikaan en itse näe kuorruttavani kaikkea tällä sävyllä, parhaiten se tulee esille pieninä harkittuina pisteinä. Ehkä yksittäisenä tekstiilinä, ehkä kukkana maljakossa – kuka muu innostuu juuri nyt tästä sävystä?
  • Töiden puolesta olen ihastellut viime aikoina Finnish Design Shopin valikoimiin tulleita Lokal Helsingin tuotteita – mallisto pitää sisällään niin kivoja paikallisena pientuotantona ja käsityönä valmistettuja juttuja. Mallistoon kuuluu myös mainetta niittänyt, superkaunis Iina Vuorivirran suunnittelema Vino-peili. Tämän suhteen luvassa onkin lähiaikoina arvontaa Instagram-tilini puolella – olkaahan siis kuulolla, jos ihastelette minun laillani tätä peiliä.

Tunnelmallista joulukuuta!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *