Pihkala
Pihkala

Ensimmäiset joulukukat

Hyvää ensimmäistä adventtia! Pikkujouluviikonloppu on monelle ehkä jonkinlainen pieni virstanpylväs – tästä se joulun odotus viimeistään alkaa. Täällä viikonloppu on kulunut ehkä ei niin jouluisissa, mutta kuitenkin leppoisissa merkeissä: koirakuumetta on taas nostatettu dogsitteröinnin myötä ja kotosalla keittiöremonttikin on taas vähän edistynyt. Vaikka kesken oleva remontti vielä verottaa sisustuspuuhia kotona, innostuin pikkujouluviikonlopun kunniaksi hankkimaan kotiin muutamat ensimmäiset joulukukat. Tykkään koristella kotia maltillisesti ja lisätä joulutunnelmaa kotiin hiljalleen sitä mukaa kun joulukuu etenee. Vielä ei siis ole kiire – jouluunhan on vielä monta viikkoa aikaa.

Aloitin perinteisistä hyasinteista, nämä ovat vuodesta toiseen lempijoulukukkiani. Istutin hyasintit tällä kertaa Kosta Bodan maljakkooni, sillä miksei maljakkoakin voi joskus käyttää ruukun sijaan istutukseen. Pidän siitä, kuinka hyasinttien multa ja juuret näkyvät läpi: näiden juuristossa ja sipulissa on minusta jotain modernia ja karun kaunista. Kauniilta nämä näyttäisivät saviruukuissakin, lopputulos vain olisi vähän erilainen. Aikaisempina vuosina luottokipponi hyasintille on ollut mm. tämä matala lasivaasi, nyt halusin jotain korkeampaa. Venyessään pituutta hyasintit kiipeävät kauniisti vaasin reunojen yli ja muodostavat vähän näyttävämmän asetelman.

Ensimmäisten joulukukkien lisäksi jouluista fiilistä tuo toki myös kynttilät. Isot ikkunalaudat ovat tässäkin suhteessa ihanat, näihin mahtuu kasaamaan kaikenlaisia asetelmia ja kynttiläkokoelmia. Overosen tuoksukynttilä palaa aina erityisinä hetkinä, sitä en raaski polttaa parilla istumalla loppuun. Niin kaunis pieni esine, jolle aion takuulla keksiä käyttöä jonkinlaisena säilytyskippona vielä senkin jälkeen, kun itse kynttilä on palanut loppuun.

Tunnelmallista joulukuuta!


Happy 1st Sunday Advent! I started the Christmas season buying the first Christmas flowers. Hyacinths were my choice even this year, they seem to be my favourites year after year. This time I planted the flowers to my Kosta Boda vase because why not, I think they look modern and simple in a clear glass vase.

Kommentit (1)

  1. Ilkka

    Nyt kannattaisi seurata aikaa ja lopettaa aitojen kynttilöiden poltto sisällä terveyssyistä. Polta vain ulkona, esim. parvekkeella.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *