Ensimmäiset askeleet joulutunnelmaan

Isänpäivä toimii usein joulun odotuksen suhteen tietynlaisena virstanpylväänä – sen jälkeen tuntuu, että joulu alkaa näkyä ja kuulua kaikkialla. Itse en halua alkaa ihan vielä intoilemaan joulusta, mutta olen toki jo silmäillyt mediassa esillä olleita joulumallistojen kuvia ja linjanvetoja tulevan sesongin trendeistä. Itse viehätyn etenkin tummista ja mausteisista sävyistä, joita näkyy tänä jouluna paljon. Tässä muutamia poimintoja ja maltillista jouluinspiraatiota jo ovella olevaan sesonkiin:

Artilleriet

Artillerietin yksinkertainen, tummanpuhuva joulutunnelma on kovasti mieleeni. Se on tarpeeksi yksinkertaista ja riisuttua, mutta kuitenkin tunnelmallista. Ihastelin jo viime vuonna näitä joulukuvia ja samainen tunnelma innostaa edelleen. Tummat sävyt, luonnonläheisyys, elävä tuli sekä ripaus maalaistunnelmaa ja runsautta toimivat aina.

Marimekko

Marimekon joulu on luonnonläheinen ja ehkä vähän etnosävytteinenkin. Itse ajattelin napata tästä tunnelmasta omiin joulukoristeisiini ainakin kuivatut appelsiinit ja maljakkoon laitettavat havut – luulen, että muutoin joulukoristeet pysyvät tänäkin vuonna melko maltillisissa määrissä.

Ellos

Elloksen joulukuvissa ihastelin niin ikään tummia sävyjä ja maltillisen hienostunutta joulutunnelmaa, joka syntyy helpoimmillaan muutamalla elementillä, kuten muhkealla petauksella, isolla joulutähdellä tai runsaalla kukka-asetelmalla. Kuvien kaltaiset tummat sävyt ovat myös mukavan monikäyttöisiä, ne eivät ole sidottuja vain yhteen sesonkiin vaan toimivat eri somisteilla vaikka vuoden ympäri.

Granit

Granitin joulu on niin ikään tummasävytteinen ja luonnonläheinen, myös mausteiset inkiväärin sävyt ovat vahvasti esillä. Jo useamman vuoden esillä olleita ohuita kransseja näkyy vielä tänäkin vuonna, ja ovathan ne edelleenkin aivan ihania. Tuollainen on helppo kieputtaa itsekin rautalangan tai muun ympyräisen muotin ympärille, ehkäpä ennen joulua täytyy pitää vielä jonkinlainen kranssipaja ystävien kesken.

Artilleriet

Itselleni joulu tulee lähinnä kukista, kynttilöistä ja luonnonläheisistä elementeistä – ja niistä tutuista perinteistä. Harvoin hankin jouluksi mitään uutta sesonkitavaraa, vaan haalin koristeita luonnosta ja vanhoista varastoistani, lisään sohvalle muutaman muhkean tyynyn ja sytytän kynttilät. Joskus on kuitenkin kiva maustaa tunnelmaa jollakin ajankohtaisella tai uudella jutulla, joista muutama vielä pähkinänkuoressa alla:

Joulutrendit 2018:

  • tummat ja mausteiset sävyt: inkivääri, kaneli, viininpunainen, tummanvihreä…
  • dramaattinen ja runsas tunnelma
  • luonnosta tulevat koristeet: havut, kukat, kuivatut appelsiinit
  • pehmeät ja muhkeat tekstiilit

 

Joko te olette aloittaneet jouluvalmistelut?


Here´s some christmas inspiration and picks of christmas trends of this year. This christmas is all about dark, spicy colors, natural decorations and plentiful displays.

sisustus joulusisustus sisustusideat
Kommentit (2)
  1. Voi ei, nyt on vasta 12.11. Joulusta saisi kertoa vasta joulukuussa. Joulun trendit ovat teennäisiä, ne ovat samat joka vuosi.

    1. No jaa, eikös sitä itse kukin saa innostua joulusta koska haluaa. Itse kuulun kylläkin ns. perässähiihtäjiin ja pääsen joulutunnelmaan yleensä muutamaa viikkoa ennen aattoa. Monet kuitenkin haluavat hakea inspiraatiota ja fiilistellä joulukautta jo nyt, eikä siinä minusta ole mitään pahaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *