DIY: Koteloitu liesituuletin

Olen viime päivinä ahertanut keittiön liesituulettimen parissa: se on ollut valmiissa keittiössäni se ainoa keskeneräinen asia. Instagram-seuraajani ovatkin päässeet seurailemaan Insta Storyjen kautta liesituulettimen kasausprojektia, ja nyt homma on vihdoin valmis ja aika esitellä lopputulos täällä blogissakin. Valmiin tuulettimen sijaan ideoin tähän pienen DIY:n ja koteloin liesituulettimen levykuution sisään. Näin liesituuletin jäi kokonaan piiloon minimalistisen boksin sisään – ja kokonaisuudesta tuli juuri niin yksinkertaisen eleetön kuin toivoinkin.

Jo keittiötä suunnitellessani minulla oli selkeä kuva koteloitavasta liesituulettimesta; en halunnut tähän enää yhtä erillistä laitetta, vaan kaappeihin kauniisti sulautuvan simppelin laatikon, jonka sisään itse liesituuletin piiloutuu. Yksinkertaisuudessaan tämä rakentui ihan muutamasta elementistä: kaappiin asennettavasta liesituulettimesta, seinäkaapista ja levymateriaalista, jolla seinäkaappi päällystetään. Itse käytin tähän kipsilevyä, sillä halusin laatikosta saumattoman – en halunnut vahingossakaan sen näyttävän yksittäiseltä seinäkaapilta. Mdf-levy olisi sinänsä ollut helpompi vaihtoehto, kulmat ja reunat olisi saanut helpommin särmiksi ja pinnan muutoinkin tasaiseksi ja ovimateriaalin kaltaiseksi, mutta saumattomuus vei voiton; mdf-levyjen saumat kun on hankala saada kestävästi kitattua. Myös metallista mittojen mukaan tehty kotelo olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta tällä kertaa menin kuitenkin helposti työstettävällä ja edullisella kipsilevyllä.

Homma alkoi yläkaapin kiinnityksellä. Sahasin yläkaapin ylälevyyn pienen aukon tuulettimen ilmankiertoa varten, tätä kautta myös tuulettimen sähköt saa tarvittaessa irti pistorasiasta. Myös tuuletin tarvitsi tietysti oman aukkonsa pohjalevyyn, samoin kuin seinässä kiinni olevat pisto- ja jakorasiat. Kiinnitin kaapin seinään ja asensin liesituulettimen paikoilleen, tämä oli yllättävänkin helppo homma ja onnistui ihan ensikertalaiseltakin. Alun perin olin ajatellut tekeväni pelkät koolaukset tuulettimelle ja kiinnittäväni tuulettimen sitten näihin, mutta tuossa tuulettimen kohdalla seinässä kulkevat sähköjohdot pistivät sen verran arveluttamaan, että päädyin lopulta ylhäältä kiinnitettävään kaappiin – ja hyvä näin, sillä tämä ratkaisu oli loppujen lopuksi itselleni paljon helpompi toteuttaa.

Kun tuuletin oli asennettu, olikin sitten jo levyjen vuoro. Kiinnitin mittaansa leikatut kipsilevyt liimalla kaappiin ja varmistin kiinnityksen parilla ruuvilla. Kaapin etuosa on avoin, joten tähän ruuvasin vielä yhden vaakapuun, jotta etulevy sai lisää tukea ja tartuntapintaa. Sitten olikin paklauksen vuoro, kuvassa liesituuletin kulmanauhat kiinnitettyinä ja ensimmäiseen kertaan pakkeloituna.

Liesituuletin on alhaalta käsin asennettava, joten kaikki mahdolliset huoltotoimenpiteet onnistuvat alakautta. Ylhäältä päin saa puolestaan sähköjohdon tarvittaessa irti seinästä. Niinpä ei haitannut, vaikka myös etulevystä tuli kiinteä – se ei vaikuta laitteen käyttöön, huoltoon tai vaihtamiseen millään lailla.

Pohjamaalasin koko kotelon Otexilla, sillä halusin varmistua maalin hyvästä tarttuvuudesta. Pintamaaliksi valikoitui Tikkurilan Luja, se on kestävä ja pyyhittävä, kosteisiin tiloihinkin soveltuva maali, jonka uskoisin kestävän hyvin tällaisissakin käyttökohteissa. Toki aika näyttää, kuinka maali tulee tuossa pysymään, varsinkin kaapin sisäosa kun altistuu höyrylle todella voimakkaasti. Lupaan raportoida käyttökokemuksista vielä vähän tuonnempana, ainakin toistaiseksi lopputulos vaikuttaa kuitenkin ihan pätevän oloiselta.

Tein levyistä tarkoituksella pari senttiä kaappia pidemmät, näin liesituuletin uppoaa kauniisti kotelon sisään. Olisin mielelläni upottanut tuulettimen vieläkin syvemmälle, mutta tällöin laitteen käyttö olisi ollut jo selvästi hankalampaa, kun kotelon sisään olisi pitänyt kurkistaa joka kerta säätimiä käytettäessä. Pari senttiäkin kuitenkin jo riittää siihen, ettei itse tuuletin näy suoraan edestä katsottuna. Näin lopputulos on heti paljon viimeistellymmän oloinen.

Itse olen tosi tyytyväinen lopputulokseen ja varsinkin siihen, että osasin ja pystyin tekemään koko pömpelin ihan itse. Tokihan lopputulos ei ole ihan samalla lailla viimeistelty kuin suoraan kaupasta ostettu tahi ammattimiehellä teetetty tuote, mutta kaiken kaikkiaan tuosta tuli minusta ihan katseenkestävä ja kaunis lisä keittiöön – ja vieläpä toteutuskin jäi hyvin edulliseksi. Kookas hana ja seinävalaisimet vaativat minusta jonkinlaisen vastaparin tuonne ylös, ja nyt tuuletinkotelon myötä kokonaisuus on minusta jokseenkin sopusuhtaisempi. Alakaappien sävyiseksi maalattu kotelo tuo myös minusta mukavaa yhtenäisyyttä keittiöön: siellä on jo nykyisellään niin monta erilaista elementtiä, etten kaivannut liesituulettimesta enää yhtä uutta sellaista.

Nyt liesituuletin on jo käytössä testattu toimivaksi pihvien paiston myötä, ja koko kokonaisuus vaikuttaa ihan toimivalta. Tässäpä helppo idea, jota ehkä aion käyttää ja jalostaa eteenpäin vielä tulevaisuudessakin: miksipä tyytyä aina valmismalleihin, kun pienellä vaivalla ja edullisesti saa tehtyä myös tämän kaltaisia tiloihin kustomoituja ratkaisuja.


Here´s a small diy I made this week in my kitchen: a fixed box for a kitchen hood. I assembled and installed the whole thing myself and think that the result looks really nice, it is just as minimalistic and simple as I hoped for. The box is made of drywall so that it could be made without visible seams. After all the combination of the hood and the box was really easy to build and the result is distinctive – and tailored perfectly to this kitchen.

 

 

 

 

 

tee-itse nikkarointi
Kommentit (7)
  1. Kaunista. Kerroit aiemmin että ehkä maalaat wieniläistuolin keittiöön raikkaallakin värillä. Onko suunnitelma vielä ajankohtainen?

    1. Kiitos! Tuo tuolin maalaus on vielä ajankohtainen, mutta jäänyt vähän muiden projektien jalkoihin. Seuraavana pitäisi kasata penkki tuonne syvennykseen tuolin ja pöydän kaveriksi, ehkä sen jälkeen tuolikin saa vihdoin uuden värin.

  2. Näppärää! 👌

    1. Kiitos! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *