Pihkala
Pihkala

Aurinkoinen olohuone ja pienet sisustusmuutokset

Olen aika innoissani tästä kaikesta valosta ja auringosta. Tullessani töistä kotiin olohuoneeni kylpee auringossa, ja valoa riittää huoneessa aina iltaan asti. Valo tekee ihanan fiiliksen kotiin, ja viime päivinä on vieläpä voinut pitää parvekkeenkin ovea auki. Siitä jos mistä tulee kesäfiilis!

En malta olla kuvaamatta kodin valoja ja varjoja, vaikka teknisesti ajatellen kirkas auringonpaiste ei ole ollenkaan otollinen olosuhde valokuvausta ajatellen. Sen sijaan minua kuitenkin viehättää tällaisissa kuvissa valojen ja varjojen tuoma fiilis, ja tämä tunnelma ajaa minusta kirkkaasti teknisesti täydellisten kuvien ohi. Muutenkin olen viehättynyt viime aikoina tällaisista epätäydellisistä kuvista, tunnelma ja tarina on minusta kuvissa se oleellisin osa ja valo tuo sitä kuviin tehokkaasti. Olen havaitsevani tässä myös pienen yleisenkin tyylimuutoksen, joka näkyy ihan kansainvälisissäkin blogeissa – enää ei niinkään haeta sitä täydellisintä otosta, vaan pieniä hetkiä, tunnelmaa ja sellaista tietynlaista pientä säröä. Ja minusta hyvä niin, epätäydellisyys onkin kaikkinensa minusta paljon kiinnostavampaa.

Olen tehnyt pieniä sisustusmuutoksia olkkarissa. Olenkin tainnut mainita aiemmin, että tila ei ole ihan vielä loksahtanut kohdilleen, mutta näiden pienten vaihdosten myötä tila tuntuu jo paljon mieluisammalta ja tietyllä tavalla valmiimmalta. Kiinnitin sohvan kulmaan säilössä olleen Juhani Melenderin grafiikanvedoksen, joka kokoaa kivasti huoneen sävyt yhteen; siitä löytyy niin hiekan sävyjä kuin sinistäkin, ja jopa kukkaruukkujen terrakotta löytää parinsa taulun oranssista. Sen eteen kasasin kaksi näyttävintä kasviani, jotka selvästi piristyivät tästä valoisasta paikasta. Näistä tuli toivomaani rennon boheemia fiilistä, ja toisaalta taulu taas sitoo huoneen yksittäiset elementit yhteen. Hassua, kuinka pienestä asiat ovat joskus kiinni.

Flosin jalkavalaisimen siirsin puolestaan sohvan toiselle puolelle, ja sekin nousee nyt vähän eri lailla esille. Nurkka oli entuudestaan vähän tyhjä, nyt musta valaisin pukee sitä kauniisti ja toimii vastaparina toisen puolen tauluryhmälle. Tässäkin asiassa tykkään epäsymmetrisyydestä, taulu ei minusta toimisi ollenkaan keskellä sohvaa. Eriparisuudestaan huolimatta taulu ja valaisin täydentävät kuitenkin hyvin toisiaan, ja valaisimen musta toistuu pienenä ripauksena taulun mustassa kehyksessä.

Olen ollut vähän laiska bloggaaja viime aikoina ja sanottakoon, että pääsiäinen ei välttämättä tuo muutosta asiaan. Suunnitteilla on menoa vähän joka puolelle ja aikataulut eivät ole vieläkään ihan täsmentyneet – saapa nähdä, miten ehdin siis blogin ääreen. Otan kuitenkin ilolla vastaan nämä muutamat vapaapäivät ja ennen kaikkea tämän huikean ilman. Nyt vain sormet ristiin, että pääsemme nauttimaan auringosta vielä pyhien ajan.

Ihanaa pääsiäisen aikaa!


Sunlight and some small changes in the living room. I love taking and seeing this kind of relaxed, unperfect shadow play photos – to me they provide so much more feeling than the ”perfect” studio-look photos. What do you think?

Kommentit (2)

  1. Eetu

    Kaunista on!
    Onko sinulla verhoja olohuoneessa? Ajattelin tulevaa kesää, miten kuumasti aurinko paistaa sisälle ja ehkäpä haalistaa olohuoneen tekstiilejä?
    Aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa!

    1. Maija

      Kiitos! Tällä hetkellä olkkarissa ei ole verhoja ja saattaa tosiaan olla, että kesällä jonkinlaista aurinkosuojaa tuohon kaipaisikin, nyt jo huomaa, että aurinko lämmittää huonetta jonkin verran. Täytyy siis katsoa tuota vähän tilanteen mukaan – jos edessä on samanlainen hellekesä kuin viime vuonna, taidan ehkä joutua taipumaan verhoihin. Ehkä joku ohut pellavaverho olisi tuossa paras, se estäisi auringon suoran porottamisen ja suojaisikin vähän tekstiilejä mutta olisi kuitenkin tarpeeksi kevyt ratkaisu.

      Leppoisaa ja rentoa pääsiäistä sinulle myös!

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *