Vappupäivän piknikin eväsleivät

Vappupiknikkiä olisi huomenna varmaan luvassa. Jos siis sää sallii. Sinne tarvitsee jotain helppoa ja nopeata, joten piknikleivät ovat siis listalla. Näissä on se hyvä puoli myös, että jos nyt sattuu olemaan jonkinlaisia oloja aamulla, niin nämä voivat siihenkin tepsiä. 

Leivät nyt siis äkkiä jääkaappiin, että ehtivät kunnolla maustua huomiseksi. Nämä tietysti käyvät muillekin piknikeille, ettei tämä vappu ole mitenkään ainoa mahdollisuus. 

Aloita tekemällä munavoita. Keitä 5 kananmunaa kypsiksi. Viipaloi ne ristikkäin munaleikkurilla pienemmiksi ja sekoita joukkoon 50 grammaa voita. Haarukalla kun painelee noita yhteen, niin ne sekoittuvat hyvin. 

Ota esille 8 paahtoleivän siivua. Levitä munavoita kaikille niistä. Sitten lisätään anjovista 4 leivän päälle ja vähän tilliä myös. Nostetaan toiset 4 leipäviipaletta päälle. On hyvä, jos nämä voi laittaa jääkaappiin yöksi ja mieluusti vielä vähän jotain päälle, että ne painuvat tiiviiksi. Leikkaa seuraavana päivänä leivistä reunat pois ja eväsleivät joko kahdeksi kolmioksi tai pienemmiksi neliöiksi. 

Sitten vaan nauttimaan leivistä ja piknikistä. 

Eväsleivät

Ainekset

8 kpl
paahtoleipäviipaletta
5 kpl
kananmunaa
50 g
voita
160 g
anjovista (2 purkillista)
0
hienonnettua tilliä
Muut ainesosat

Tee näin:

Keitä kananmunia 12 minuuttia, shokkijäähdytä ne ja kuori. Leikkaa munat leikkurilla pieneksi ristikkäin ja sekoita voin kanssa munavoiksi. 

Levitä munavoita kaikille leiville. Lisää anjovista vain puolelle leivistä. Leikkaa tilliä leivälle ja nosta toiset puolikkaat päälle. 

Leikkaa reunat pois ja leivät mieleisiksi annoksiksi. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *