Blogit
Perinneruokaa prkl

Taas olisi lisää herkuttelun aihetta, nimittäin omenakranssi.

Joku leivontainnostus oli tosiaankin iskenyt Mikan ollessa maalla käymässä. Noiden vaniljavannikkeiden lisäksi siellä oli leivottu parikin tällaista omenakranssia. Tämä jäi kieltämättä hieman harmittamaan, ettei maistiaisia tullut takaisin Helsinkiin. Ehkä tällaisen voisi pyöräyttää joskus täälläkin. Sen verran käy ainakin sokerihammasta kolottamaan, kun kuvaa katselee. Mutta, alla siis miten tämän kranssin saa tehtyä. 

Lämmitä 2,5 dl maitoa kädenlämpöiseksi. Siihen sekoitetaan 25 g tuorehiiva. Jahka hiiva on liennut maitoon, lisätään seokseen 1 dl sokeria, 1 kananmuna sekä 1 tl kardemummaa, 1 tl suolaa ja 1 tl vaniljasokeria. Lopuksi sekaan laitetaan vielä 7-8 dl jauhoja. Jauhoja kannattaa lisätä desi tai kaksi kerrallaan, niin siitä saa vähän paremmin sitten tuntumaa, että onko seitsemän vai kahdeksan desiä se parempi määrä. Vaivaa taikinaa ja alusta se lopuksi 50 g :lla voita. Taikina on valmis, kun se irtoaa hyvin kulhosta. Sen jälkeen taikina saakin hiippailla lämpimään ja liinan alle kohoamaan noin puoleksi tunniksi

Puolessa tunnissa taikinan pitäisi ehtiä kohoto noin kaksinkertaiseksi. Silloin se on hyvä ottaa jatkokäsittelyyn. Kaada taikina kulhosta jauhoin päällystetylle leivonta-alustalle ja kaulitse (myös jauhojen avulla) suorakulmainen ja kohtalaisen iso taikinalevy. Levitä levyn päälle 1,5 dl omenahilloa tasaisesti ja kääri levy rullaksi. Käännä rulla niin, että ”saumakohta” on alaspäin ja leikkaa rullasta n. 5 sentin pituisia pätkiä. 

Ota kakkuvuoka ja levitä siihen pohjalle leivinpaperi niin, että reunatkin on peitetty sillä. Asettele nämä leikkaamasi pullapätkät pystypäin reunoille, mutta jätä keskusta tyhjäksi. Anna kohota n. 30 minuuttia ja voitele sen jälkeen munalla. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuutin ajan.

Voit koristella valmiin omenakranssin vielä sitruuna-tomusokerikuorruttella. 2 dl tomusokeria ja noin 2 rkl sitruunanmehua saavat aikaiseksi hyvän kuorrutteen, jota voi kaataa kranssin päälle. Sitten alkaakin se paras osuus, eli syöminen. 

Omenakranssi

Ainekset

2,5 dl
maitoa
25 g
tuorehiivaa
1 dl
sokeria
1 kpl
kananmuna
1 tl
kardemummaa
1 tl
vaniljasokeria
1 tl
suolaa
7-8 dl
vehnäjauhoja
50 g
voita
1,5 dl
omenahilloa
0
kananmunaa (voiteluun)
Kuorrute
2 dl
tomusokeria
2 rkl
sitruunamehua
Muut ainesosat

Tee näin:

Lämmitä maito ja sekoita siihen hiiva. 

Lisää sokeri, kananmuna sekä mausteet eli kardemumma, suola ja vaniljasokeri. Lopuksi lisätään jauhot desi, pari kerrallaan. 

Alusta taikina voilla. 

Anna kohota 30 minuuttia. 

Kumoa taikina jauhoilla päällystetylle leivonta-alustalle. Kaulitse siitä jauhojen avulla suorakulmainen levy. Levitä päälle omenahillo. Kääri rullalle. 

Leikkaa rullasta n. 5 cm pituisia pätkiä. 

Leikkaa kakkuvuokaan leivinpaperi pohjalle ja reunoille. Asettele pullapalaset pystyyn vuuan reunoille. Jätä keskiosa tyhjäksi. 

Anna kohota vielä 30 minuuttia.

Voitele kananmunalla ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. 

Tee tomusokerista ja sitruunamehusta kuorrute ja kuorruta kranssi. 

Kommentit (4)

  1. irma pussinen

    Pakko tehdä ..

  2. Perinneruokaa Prkl

    Kannattaa. Ja nautiskella lopputuloksesta hyvässä seurassa. 🙂

  3. Anne P.

    Vitsi kun itseenkin iskisi joskus se leipomisinto 😀

  4. Perinneruokaa Prkl

    Nyt on tulossa mansikkaviinereitä ja niitä tässä vesi kielellä vartoan jo. 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *