Siilimuffinssit – nämä epäonnistuvat takuuvarmasti, eikä se haittaa!

Halloweenin helpoimmat leivonnaiset ovat tässä! Tarvitset vain muffinsseja, suklaakuorrutetta, suolatikkuja, karkkihampaat ja silmät. Mikä parasta nämä valmistuvat hetkessä.

siilikakku

Olen aina haaveillut tekeväni siilikakun ja tänään oli viimeinkin se päivä. Tarkemmin sanottuna sellaisen pilalle menneen siilikakun, joita some on pullollaan. Hienoinpia tapauksia voi katsoa vaikka Googlen kuvahausta hakusanalla “siilikakku”. Tällä kertaa tehdään kuitenkin pikkusiilejä, joita on hauska laittaa ainakin näin halloweenin aikaan tarjolle!

Varsinaisesti mitään ei tarvitse leipoa, sillä muffinssit voi ostaa valmiina tai sitten tehdä itse. Kuorrutuksena käytin suklaanmakuista kakkukuorrutetta, jota saa kauppojen leivontaosastolta, siihen lisätään vain maito ja vatkataan kiinteäksi vaahdoksi.

Siilien piikit tehdään suolatikuista. Silmät esimerkiksi täytelakusta tai sokerisilmistä. Hampaita löytyy aika hyvin karkkiosastolta ja irtokarkkihyllyistä.

Uskallatko kokeilla? 

Siilimuffinssit

Ainekset (6 annosta)

6
isoa suklaamuffinssia
1 pss
suklaamakuista kakkumoussea (Dr. Oetker)
2,5 dl
kevytmaitoa
suolatikkuja
täytelakua tai sokerisilmiä
karkkihampaita
15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Poista muffinssit paperista ja käännä ne tarjoilualustalle pohjapuoli ylöspäin.

Valmista suklaakuorrute pakkauksen ohjeen mukaan (Lisää maito ja vatkaa kiinteäksi vaahdoksi).

Kuorruta muffinssit suklaakuorrutteella.

Painele piikeiksi suolatikkuja.

Lisää hampaat ja silmät.

ruoka leivonta halloween
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *