Blogit
Perinneruokaa prkl

Sianpääsylttyä, koska possu tuli taloon

Nyt saatiin käsiin jotain vähän harvinaisempaa, nimittäin kaveri tuli käymään ja toi mukanaan puolikkaan sianpään. Sellaista ei nyt ihan lähimarketista saa. Sianpäästä saa tietystikin sianpääsylttyä aikaan. Tässä sianpäässä ei ollut kieltä mukana, joten sitä ei nyt saa ainakaan vielä kokeiltua, mutta pystyn ehkä elämään tämän asian kanssa. Sika siis muovikassista ulos ja huuhdotaan se perusteellisesti vedellä. Sen voi hyvin jättää likoamaan veteen pidemmäksikin aikaa, mutta tämän kanssa toimittiin nopeammalla aikataululla.

Keitä sianpäätä 5 tuntia suolavedessä; vajaa ruokalusikallinen vesilitraa kohden lienee sopiva. Sopii sinne pari laakerinlehteäkin mukaan sekä kolmisenkymmentä maustepippuria. Lisää vettä tasaisin väliajoin, sillä sitä poistuu viiden tunnin keittämisen aikana aika reippaasti. Keitinveden pintaan muodostuva vaahto tulee kauhoa pois.

Keitetty sianpää nostetaan kattilasta pois jatkokäsittelyä varten. Äläkä heitä kaikkea keitinvedestä pois, sitä tarvitaan vielä. Jätä nyt ainakin muutama desi sitä sivuun siivilöitynä. Erottele syötävä liha läskistä, rustosta ja kaikesta muusta ihanasta. Ei näytä erityisen ruokahalua herättävältä, vaikka liha hyvää onkin. Niin ja käytä ihmeessä kumihanskoja, koska muuten saa käsiä hinkata loppupäivän puhtaaksi. Toisaalta, eipä tarvitse käyttää käsirasvaa ainakaan.

Ja mikäli tähän mennessä ei ole keittiön siivousainevarasto ollut kovin monipuolinen, nyt varmasti tulee lähdettyä ostoksille. Joka paikka on niin rasvan peitossa, että huh huh. Kunnolla vaan jynssäämään. Hmm, mahtaisikohan Ostos TV:n höyrypesuri auttaa tässä asiassa? Tähän ei nyt saada vastausta, kun sellaista ei ole käsillä. Tässä pätevät samat säännöt kuin joulukinkunkin kanssa; rasvaa ei kannata kaataa viemäriin tai siitä saattaa seurata ikävä tukkeutuminen myöhemmin.

Kunhan päästä on saatu eroteltua kaikki käytettävä liha, niin sen jälkeen lihat hienonnetaan pienemmäksi silpuksi. Mukaan voi heittää läskiä ihan oman maun mukaan. Käytännössä siis niin, että mitä enemmän haluaa kokea sydänkohtauksen, sitä enemmän laitetaan läskiä. Yksi sipulikin pistetään hienoksi silpuksi ja freesataan paistinpannulla. Tämä sekoitetaan lihan ja läskin joukkoon. Hienonna mukaan myös persiljaa pieni nippu.

Inkivääriä ja valkopippuria viskellään mukaan hyppysellinen kumpaakin. Suolaa lisätään jos sitä tarvitsee lisätä. Mustapippuriakin lisätään sekaan vähäsen pippurimyllystä. Kun mausteet ovat kohdallaan aletaan lisätä keitinnestettä joukkoon. Pyörittele neste lusikalla vaan seokseen. Tästä sianpäästä tuli sylttyä viitisen desiä.

Kaada valmis syltty sopivaan astiaan ja anna hyytyä ja jäähtyä jääkaapissa kunnolla. Perinteisesti se valmistettaisiin kelmulla vuorattuun, jolloin syltystä tulee hyytelömäinen ja helposti leikattava tuote. Sitä on helppo leikata vaikkapa voileivän päälle. Tästä tehtiin sen sijaan tällainen lusikoitava vaihtoehto, jota voi kyllä myöskin lusikoida voileivän päälle jos siltä tuntuu.

Sianpääsyltty

Ainekset

Pään keittäminen
1/2 kpl
sianpäätä
0
suolaa (n. 1 rkl vesilitraa kohden)
30 kpl
maustepippuria
4 kpl
laakerinlehteä
Syltty
1 kpl
sipuli
0
persiljaa (nippu)
0
inkivääriä
0
valkopippuria
0
mustapippuria
0
keitinnestettä
Muut ainesosat

Tee näin:

Keitä sianpäätä suolavedessä ja lisää sekaan maustepippurit ja laakerinlehdet. Keitä viitisen tuntia. Lisää vettä aina välillä ja kauho veteen muodostunut vaahto pois.

Nosta sianpään palaset pois esimerkiksi uunivuokaan. Siivilöi keitinvettä talteen. Ota sianpään palasista talteen kaikki käyttökelpoinen liha ja vähän läskiä.

Hienonna sianliha ja läski pieneksi. Hienonna sipuli ja freesaa se. Silppua persilja, lisää se ja freesattu sipuli lihojen sekaan. Lisää mausteet sekä siivilöityä keitinnestettä. Sekoita keskenään ja kaada kulhoon sellaisenaan tai kelmulla päällystettyyn kulhoon. Laita jääkaappiin jäähtymään ja hyytymään.

Kommentit (2)

  1. sari kalliomäki

    Olispa nyt edes pikkiriikkisen saanut maistella :). Siis huomaan olevani hiukan ennakkoluuloinen, mutta lopputulos näyttää kyllä hyvältä. Kypsytellään hiukan ajatusta ja ehkä sitten seuraavan sian kohdalla ;).

  2. Antti Lumiainen

    Kyllä siinä maistelua varten piti itsekin hieman rohkeutta kerätä. Mutta hyvää se oli. Ajatus on jotenkin hurjempi kuin valmis lopputuote. 🙂 Sopii kyllä hyvin vaikka leivän päälle.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *