Perinteinen lauantai-illan saunamakkara

Irwinhän siitä työmiehen lauantaista lauleli ja hänen mukaansa viideltä oli sauna ja kuudelta oltiin jo putkassa. Putka ei nyt erityisesti houkuttele, mutta sauna on kuulunut (ja kuuluu edelleenkin) hyvin perinteisesti lauantai-iltaan Suomessa. Silti on myönnettävä, että vaikka tässä kerrostaloasunnossa sauna onkin, niin se toimii useammin kyllä varastona kuin saunana. No, poikkeus siis kehiin ja kiuas päälle.

Sauna, makkara ja Napakymppi. Siinä olisi ainekset kunnon perinteiseen lauantai-iltaan. Nyt ei Napakymppiä enää ole tarjolla, mutta kaksi muuta saadaan onnistumaan. Makkaran valmistaminen ei voisi helpompaa olla. Se vain pistetään kiukaalle kuumenemaan ja odotellaan. Samalla voinee varmaan nauttia saunakaljan jos sellaisesta tykkää. Ja näin nihkeän tuulisina talven/alkukevään päivinä löylytkään eivät pahaa tee vaan lämmittävät mukavasti. Sinappia löytyy lisukkeeksi, mutta itse taidan makkaran syödä sellaisenaan.

Tästä voi iltaa jatkaa ystävien seurassa, jotka saapunevat vähän ajan kuluttua. Sitä odotellessa TV:n tarjonnasta löytynee jotain. Ei hassumpaa. Mitenkäs teidän lauantai etenee?

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *