Pastataikina ja pastan valmistus

Itse tehty pasta on parasta, mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Tällä ohjeella valmistuu kauniin keltainen ja helposti käsiteltävä taikina.

Hyvä pastataikina on kaiken A ja O, kun taikina on helposti työstettävää lopputulos onnistuu sitä varmemmin. Silloin harvoin, kun valmistan pastaa alusta alkaen, niin olen käyttänyt tätä hyväksi havaittua ohjetta.

Parhaiten taikinan valmistus onnistuu yleiskoneessa, mutta sen saa helposti valmistettua myös perinteisesti pöydällä sekoittaen ja vaivaten. Tärkeintä on, että taikinaa vaivataan kunnes se on kimmoisaa. Sormella taikinaa painattaessa kuopan pitäisi palautua takaisin. Sen jälkeen taikina kelmutetaan ja laitetaan jääkaappiin asettumaan puoleksi tunniksi.

Pastan työstämisessä kannattaa käyttää apuna jauhoja, niitä kannattaa heittää vähän joka väliin, silloin taikina ei tartu kiinni. Tämän reseptin mukaan tehtynä kannattaa taikina jakaa ensin kahteen osaan ja toinen pala jättää kelmun sisään odottamaan, jotta se ei kuivu. Palaa painellaa hieman ohuemmaksi ja sitten aloitetaan työstäminen asetuksella ”0”. Ensimmäisen rullauksen jälkeen taikina taitellaan kolmeen osaan ja laitetaan uudelleen pastakoneen lävitse. Tätä toistetaan muutamia kertoja ja sitten koneen asetusta aletaan suurentamaan pikkuhiljaa, kunnes pastalevy on kulkenut viimeisen kerran asetuksella ”5-6”. Jauhoja kannattaa lisätä pintaan aina hieman, jos tuntuu, että taikina on liian kosteaa.

Pastalevyjen ollessa sopivan ohutta leikataan ne noin 30 cm paloihin ja pyöräytetään leikkuuterien kautta haluttuun muotoon. Kannattaa ottaa kädellä vastaan, jotta pasta ei mene aivan ryttyyn. Pastat asetellaan leikkuulaudalle väljästi ja mieluiten suoraan tai väljälle rullalle. Sitten vain keitinvesi kiehumaan ja pastat sekaan. Tuore pastaa ei tarvitse keittää montaakaan minuuttia.

Oikeastaan piti vain tehdä kurpitsapastaa kaupan pastasta, mutta päätin sitten kuitenkin valmistaa kaiken ihan alusta alkaen. Seuraavaan postaukseen siis!

Pastataikina

Ainekset

250 g
durumvehnäjauhoja (4 dl)
3 kpl
kananmunan keltuaista
2 kpl
kananmunaa
1 tl
oliiviiöljyä
1 tl
suolaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Kaada durum-jauhot pöydälle ja tee kuoppa keskelle. Kaada munat, oliiviöljy ja suola kuoppaan. Aloita sekoittaminen keskeltä reunoja kohden kunnes ainekset ovat sekoittuneet. Vaivaa taikinaa kunnes se on sileää ja kiiltävää.

Vaihtoehtoisesti voit valmistaa taikinan yleiskoneessa. Lisää kaikki ainekset kulhoon ja anna pyöriä muutama minuutti.

Kääri taikina tuorekelmuun ja laita se jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Jaa taikina kahteen osaan. Laita toinen pala kelmun alle odottamaan, jotta taikina ei kuivu. Painele taikinaa jauhoja apuna käyttäen hieman ohuemmaksi. 

Aloita pastakoneen asetuksella ”0”. Vetä taikinaa muutaman kerran koneen lävitse ja taittele taikina aina kolmeen osaan. Käytä jauhoja apuna, jos taikina tarttuu koneeseen.

Säädä asetusta isommaksi ja jatka kunnes olet saavuttanut asetuksen ”5-6”. Leikka taikina levy noin 30 cm pätkiin ja vedä halutun terän läpi. Ota pasta kädellä vastaan ja asettele pöydälle suoriksi tai rullalle.

Keitä pasta runsaassa määrässä vettä. Lisää suolaa sen verran, että keitinvesi maistuu hyvältä. Kaada joukkoon myös hieman oliiviöljyä. Keitä muutama minuutti.

Lisää valutettuun pastaan hieman oliiviöljyä, jotta ne eivät ota toisiinsa kiinni. 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *