Mummon herukkapiirakka

Punaisia, mustia, vihreitä ja valkoisia – tähän piirakkaan sopii kaikki herukat. Hieman kirpeät herukat upotetaan makeaan kermaviilitäytteeseen, joka tekee piirakasta täydellisen kahvipöytään.

herukkapiirakka

Herukat tai toiselta nimeltään viinimarjat sopivat loistavasti makeisiin leivonnaisiin – kirpeää ja makeaa samassa paketissa. Tämä piirakka valmistui käyttäen puna- ja mustaviinimarjoja, jotka on varmasti ne yleisimmät lajikkeet kotipihalla. Punaviinimarjat on melko kirpeitä, mutta toimivat hyvin leivonnassa. Mikäli haluat hieman makeamman lopputuloksen kannattaa piirakka melkeinpä tehdä kokonaan mustaviinimarjoista. Molempia käyttäen piirakasta tulee erityisen kaunis.

Tämä piirakka on juuri sellainen klassikko, joka nostattelee makumuistot lapsuudesta. Konstailematon piirakkapohja ja täytteenä neljä desilitraa erilaisia herukoita. Marjojen päälle kaadetaan sokerilla maustettu kermaviili. Juuri tälläistä piirakkaa oli usein tarjolla lapsuudessani ja asiaan kuului, että pohja tarttui hieman kiinni vuokaan, joten kaunista palaa oli hankala saada otettua.

herukkapiirakka

Mummon herukkapiirakka

Ainekset (8 annosta)

100 g
voita tai margariinia
1 dl
sokeria
1
muna
2,5 dl
vehnäjauhoja
1 tl
leivinjauhetta
Täyte
4 dl
herukoita
200 g
kermaviiliä
1 dl
sokeria
1 rkl
vaniljasokeria
1
muna
45 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe.

Vaahdota rasva ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna ja jatka sekoittamista.

Lisää jauhoseos. Sekoita tasaiseksi.

Painele taikina piirakkavuoan (Ø 26–28 cm) pohjalle ja reunoille. Käytä apuna jauhoja tarvittaessa.

Lisää peratut marjat pohjan päälle.

Sekoita kermaviili, sokeri, vanilliinisokeri ja kananmuna keskenään. Kaada seos marjojen päälle.

Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 25–30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.

Vinkki: Jos käytät pakastettuja marjoja, sekoita niiden joukkoon 2 tl perunajauhoa.

ruoka leivonta marjat makeat-piirakat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *