Lisukkeeksi uuninauriit suolapedillä

Lisukerintamalle kaipailee välillä ehkä jotain muutakin kuin sitä tavallista perunaa. Perunahan on siis hyvää, mutta meillä kotona sitä on ollut aikalaillakin usein. Toisaalta, ihmekös tuo, kun perunapelto on jostain pihan läheisyydestä aina löytynyt. Noh, Mika rupesi puhumaan uunissa valmistetuista nauriista suolapedillä, joten sellaisia pääsi siis maistelemaan. 

Nämä eivät ole vaikeita valmistaa laisinkaan ja käyvät mainiosti myös riistalle lisukkeeksi. Joten miksipä ei. Tekoprosessi menee kutakuinkin niin, että nauriit pestään ja niistä leikataan kovat kannat pois. Sitten ollaankin jo levittämässä uunivuuan pohjalle karkeaa suolaa, jonka päälle/sekaan nauriit asetellaan kantapuoli ylöspäin. Leikkuupinnat sivellään vielä rypsiöljyllä. Nauriit ovat tämän jälkeen jo valmiita uuniin ja siellä ne saavat oleilla 200:ssa asteessa puolitoista tuntia. Kypsyyttä voi välillä tarkistella tökkimällä nauriita haarukalla. 

Jokaisen nauriin päälle lisätään nokare voita. Painellaan siihen nauriin leikkuupintaan muutamia reikiä haarukalla, niin voi imeityy niiden kautta hyvin syvemmälle. Nauriit ovat näin valmiita tarjottavaksi. Nämä voisivat mielestäni mennä todella kivasti jonkin peura- tai hirvipaistin kanssa. Niitä kun meillä kotona on ainakin ollut aina silloin tällöin, isän kuuluessa paikalliseen metsästysseuraan. Suola ei nauriissa tässä vaiheessa ainakaan ole kovin vahvana läsnä, mutta tulipa maistettua niitä myös seuraavana päivänä, jolloin kuoreen jääneet suolakiteet olivat imeytyneet jääkaapissa enemmänkin. Tuli hyvin akuutti tarve lasilliselle vettä. Eli kannattaa puhdistaa nauriit suolasta, jos meinaa säilyttää niitä seuraavaan päivään. 

Suolapedin suolaa ei missään nimessä kannata heittää hukkaan, vaan sen voi uusiokäyttää. Tämä siis jos puhutaan kasvisten suolapedistä. Siitä saa hyvin esimerkiksi kala- tai liharuokien keitinveteen suolaa. 

Uuninauriit suolapedillä

Ainekset

4 kpl
naurista
1 kg
karkeaa merisuolaa
4 tl
voita
Muut ainesosat

Tee näin:

Pese nauriit ja poista niistä kova kanta.

Kaada karkea suola uunivuokaan ja asettele nauriit siihen kantapuoli ylöspäin. Sivele leikkuupinta rypsiöljyllä.

Paista nauriita 200 asteessa noin 1h 30min. Voit tarkistaa kypsyyden haarukalla. 

Lisää jokaisen nauriin päälle nokare voita ja painele muutamia reikiä nauriiseen haarukalla, jotta voi pääsee imeytymään kunnolla. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *