Leipäjuusto-makaronilaatikossa klassikot kohtaavat toisensa

Mitä tapahtuu, kun kaksi klassikkoa kohtaa? Pianhan se selviää. Nyt nimittäin leipäjuusto tulee tutustumaan sellaiseen tuttuun ruokaan kuin makaronilaatikko. Jännää! Ja siis tarkennetaan nyt vielä varmuuden vuoksi, että lihamakaronilaatikko siis on kyseessä tällä kertaa. Mikä tosin estää tekemästä kasvisversiotakaan, kun jättää vaan jauhelihan pois ja laittaa tilalle jotain muuta. 

Tässä tapauksessa homma aloitetaan kuitenkin sillä, että jauheliha ruskistetaan pannussa. Siinä samalla, kun se alkaa paistua pannulla, ehtii kuoria ja pilkkoa myös pari sipulia. Pilkottu sipuli tulee paistinpannulle myös ruskistamisen loppupuolella. Mausta suolalla.  Tai no niin, oikeastaan olisi voinut tuossa aiemmin laittaa jo makaronit itseasiassa kiehumaan. Tehdäänpä se siis nyt. Makaronit keitellään kypsiksi sen mukaan, mitä pussin tai pakkauksen kyljessä lukee. 

Kuten nimestäkin jo voi päätellä, niin tähän tosiaan tulee sitä leipäjuustoa, eli sellainen paketti kannattaa ottaa kaupasta mukaan. Mika oli ostanut paketin, missä kyljessä luki joku n. 300 grammaa. Punnitseminen tosin osoitti, että paketissa oli suunnilleen 100 grammaa ylimääräistä. Sehän ei tietysti ollut ongelma ja ylimääräinen katosi nopeasti parempiin suihin, sillä meitä oli parikin henkilöä Mikan keittiössä. Laatikkoon menevä juusto kuutioitiin sopivan pieniksi palasiksi. Sivussa valmistui nopeasti myös muna-maitoseos. 

Makaronien ollessa valmiita tähän tarkoitukseen, kaadetaan niistä tietysti vesi pois. Kaada kaikki ainekset uunivuokaan ja sekoita, että kaikkea olisi aika tasaisesti jokapuolella vuokaa. Sitten puuttuu enää muna-maitoseos, joka kaadetaan mukaan. Nythän tietysti herää se kysymys, että laittaako pintaan vielä juustoraastetta vai ei. Tähän versioon ei nyt tullut, mutta tiedän, kuinka tärkeä osa se voi laatikkoa olla. Joten kukaan ei sitä kiellä laittamasta. Leipäjuusto-makaronilaatikkoa paistetaan 175-asteisessa uunissa tuollainen tunnin verran. 

Makuhan on tietysti hyvä. Makaronilaatikko itsessään on aina hyvää ja leipäjuusto tuo oman lisänsä. Oikein oiva kokonaisuus. 

Leipäjuusto-makaronilaatikko

Ainekset

400 g
makaronia
400 g
jauhelihaa
2 kpl
sipulia
1 tl
suolaa
300 g
leipäjuustoa
Munamaito
2 kpl
kananmunaa
5 dl
maitoa
0,5 tl
suolaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan. 

Ruskista jauhelihat pannussa. Lisää pilkottu sipuli mukaan. Samoin myös suola. 

Kuutioi leipäjuusto melko pieniksi kuutioiksi. 

Tee muna-maito sekoitus laatikkoa varten. Lisää myös tähän suolaa. 

Sekoita ainekset uunivuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin 1 h. 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *