Kylmäsavulohipiirakka saaristolaisleipäpohjalla

Jouluruokien jämistä valmistuu helposti erilaisia piirakoita. Tämä saaristolaisleipäpohjainen kylmäsavulohipiirakka maistuu niin hyvältä, että sitä varten hankkii vaikka uudet ainekset.

Joskus sen suurempia suunnitelmia syntyy aivan täydellisiä ruokia, kuten tämä kylmäsavulohipiirakka. Kaivoin kaapista erilaisia raaka-aineita, joita jäi yli joulusta. Varsinkin kylmäsavulohi alkaa helposti pilaantumaan, joten se on paras kypsentää.

Tämän kylmäsavulohipiirakan salaisuus on saaristolaisleipä, joka jauhetaan tehosekoittimessa hienoksi muruksi. Muruihin sekoitetaan hieman sulatettua voita ja sitten massa painellaan piirasvuokaan. Hieman pohja saattaa murentua, mutta kunhan se on suurin piirtein tasaisesti pohjalla ja hieman reunoilla, niin toimii. Nosta piirakkapohja jääkaappiin täytteiden valmistuksen ajaksi.

Täytteiksi piirakkaan tulee punasipulia, omenaa ja tietysti kylmäsavulohta. Päälle sekoitetellaan kastike piparjuurituorejuustosta, ranskankermasta ja kananmunasta. Mausteiksi tuoretta tilliä ja mustapippuria. Sitten vaan uuniin noin 25-30 minuutiksi. Piirakka on valmis kunhan se on hyytynyt, ei siis kannata kovin kuivaksi paistaa.

Tätä pitää tehdä vielä uusi annos uudenvuoden juhliin, niin herkkua tästä tuli!

 

Kylmäsavulohipiirakka saaristolaisleipäpohjalla

Ainekset (6 annosta)

200 g
saaristolaisleipää
50 g
voita
1/2
punasipuli
1/2
omena
150 g
kylmäsavulohta
1 kpl
kananmuna
100 g
piparjuurituorejuustoa
100 g
ranskankermaa
15 g
tilliä
1/4 tl
mustapippuria
40 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 25 min

Tee näin:

  1. Hienonna saaristolaisleipä tehosekoittimessa hienoksi muruksi. Lisää sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Painele pohja piirasvuokaan. Nosta jääkaappiin.
  2. Hienonna punasipuli ja omena. Ripottele ne piirakkapohjan päälle. Lisää myös kylmäsavulohi.
  3. Sekoita keskenään kananmuna, piparjuurituorejuusto, ranskankerma, hienonnettu tilli ja mustapippuri. Kaada seos täytteiden päälle ja paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia.
  4. Tarjoa piirakka jäähtyneenä. Parasta se on jääkaappikylmänä.
Kommentit (5)
  1. Kaisa Pyrrö
    1.1.2018, 02:57

    Aivan lumoavan hyvä piirakka. Kaikki mäutt kohdallaan. Ja siitäkin verraton, että PITÄÄ tarjota kylmänä. Hyvä esim. buffetpöydässä, jossa vaikeata huolehtia lämpimistä tarjottavistä. Myös helppo valmistaa. LOISTAVA❣❣❣

    1. perinneruokaa prkl
      3.1.2018, 23:30

      Tämä on kyllä siitä kiva, että sen voi nostaa suoraan jääkaapista pöytään. Varsinkin seuraavana päivänä se on vielä parempi 🙂

  2. Lenita Uggeldahl
    1.1.2018, 16:31

    Ihana ja kaunis piirakka. Koristelin vielä limelohkoilla, mädillä ja punasipulilla. Maut kohdallaan ja maistui todella hyvältä keskiyön yöruokana. Teen varmasti uudelleen.

    1. perinneruokaa prkl
      3.1.2018, 23:31

      Mmm, kuulostaapa hyvältä lisäykseltä. Mietinkin sitä, että sopisko siihen pieni happo lisäksi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *