Kurpitsakiisseli

Kurpitsa taipuu myös makeaan kiisseliin! Kardemummalla, kanelilla ja chilillä maustettu kurpitsakiisseli saattaa kuulostaa oudolta, mutta onkin mitä herkullisin jälkiruoka!

kurpitsakiisseli

Ajatus makeasta kurpitsakiisselistä tai on pyörinyt päässäni muutaman päivän – olisikohan se hyvää tai miltä se edes maistuisi. Tänään pääsin kokeilemaan sitä viimein, sillä jääkaappiin oli jäänyt sopivasti hokkaidokurpitsan puolikas edellisistä kokkailuista. En odottanut tältä jälkkäriltä oikeastaan mitään, kunhan kokeilisin. Mausteeksi laitoin sitruunamehua tuomaan raikkautta ja kurpitsapiirakasta tuttuja mausteita, kuten kanelia ja kardemummaa. Lopuksi lisäsin ripauksen chiliä ja suolaa tasapainottamaan makuja.

Viileäksi jäähdytetyn kurpitsakiisselin kanssa sopii erinomaisesti lusikallinen kermavaahtoa ja ripaus chiliä. Ne antavat kiisselille täyteläistä makua ja tekee siitä vielä enemmän kurpitsapiirakan makuisen makuelämyksen. Kokeile ja ylläty!

Kurpitsakiisseli

Ainekset (4 annosta)

500 g
hokkaidokurpitsaa (300 g kuorittuna)
5 dl
vettä
1 dl
sokeria
1 rkl
sitruunamehua
1/4 tl
kardemummaa
1/4 tl
kanelia
1/4 tl
chilijauhetta
1/8 tl
suolaa
2 rkl
perunajauhoja
1/2 dl
kylmää vettä
25 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 15 min

Tee näin:

Halkaise kurpitsa ja poista siitä siemenet. Kuori ja paloittele siitä noin 300 g kattilaan. Mittaa päälle vesi ja keitä noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä tai kunnes kurpitsa on pehmeää.

Soseuta kurpitsat. Lisää joukkoon sokeri ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi.

Sekoita perunajauhot ja kylmä vesi keskenään. Kaada seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Älä keitä kiisseliä.

Jäähdytä kiisseli ja tarjoa se kermavaahdon kanssa.

Kommentit (2)
  1. Kurpitsakiisselissä lukee, lisää skeri, mutta ainesluettelossa ei ole sokeria mainittuna. Eli paljonkos sitä lisätään?

  2. Oisko maun mukaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *