Kurpitsa-gnocchivuoka

Syksyn mehukkain gnocchivuoka syntyy kurpitsasta. Tämä yhden vuoan ihme syntyy paahtamalla kurpitsa uunissa, jonka jälkeen päälle lisätään loput ainekset. Helppoa ja niin maukasta!

kurpitsa gnocchivuoka

Talvikurpitsa – mikä täydellinen raaka-aine! En valehtele, jos sanon, että jääkaapistani löytyy aina syksyisin yksi talvikurpitsa. Lajikkeita on useita, mutta yleensä se on hokkaido- tai myskikurpitsa. Kaikki yhtä hyviä, joista ehkä hokkaidossa on kaikkein eniten makua. Tällä kertaa kaupasta mukaan tarttui pieni oranssi kurpitsa, lajiketta ei ollut merkitty – kurpitsa kuin kurpitsa, sillä hyvältä se kuitenkin mitä todennäköisemmin maistuu. Tutustu myös muihin kurpitsaresepteihin! 

Tämän gnocchivuoan valmistus aloitetaan kuorimalla ja paloittelemalla kurpitsa uunivuokaan. Joukkoon lisätään myös yksi sipuli ja muutama valkosipulinkynsi. Mausteet ja sopivasti öljyä, jotta kurpitsat eivät tartu vuokaan ja paahtuvat kauniin värisiksi. Paahdetun kurpitsan päälle lisätään halkaistut kirsikkatomaatit, perunagnocchit ja basilika. Päälle revitään kaksi mozzarellaa ja vuoka takaisin uuniin, kunnes sen pinta on kauniin värinen. Vuoan voi nostaa lopuksi grillivastuksen alle, jotta pinnasta saa kauniin värisen.

Pelkäsin hieman tulisiko vuoasta liian kuiva, sillä en lisännyt nestettä, mutta kurpitsa ja kirsikkatomaatit mehevöitti sitä kuitenkin riittävästi. Täydellistä syysruokaa, jonka valmistus on helppoa.

 

Kurpitsa-gnocchivuoka

Ainekset (4 annosta)

800 g
oranssi talvikurpitsa (esim. hokkaido- tai myskikurpitsa)
1
sipuli
1–2
valkosipulinkynttä
1–2 rkl
öljyä
1 tl
paprikajauhetta
1/2 tl
suolaa
1/2 tl
mustapippuria
500 g
perunagnoccheja
250 g
kirsikkatomaatteja
1 rku
basilikaa
2 pkt
mozzarellaa (à 200/125 g)
50 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 40 min

Tee näin:

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Kuori ja paloittele pieniksi 2 x 2 cm kokoisiksi kuutioiksi. Siirrä kurpitsa uunivuokaan.

Kuori ja hienonna sipulit. Lisää ne vuokaan kurpitsan päälle. Mittaa päälle öljy, paprikajauhe, suola ja mustapippuri. Sekoita ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 20 min. Kurpitsan ei tarvitse kypsyä kokonaan vielä tässä vaiheessa.

Halkaise kirsikkatomaatit ja hienonna basilika.Säästä muutama basilikanlehti koristeluun.

Nosta vuoka uunista ja lisää päälle perunagnocchit, kirsikkatomaatit ja basilika. Sekoita ainekset keskenään vuoassa. Revi päälle mozzarella ja jatka paistamista vielä 20 minuuttia. Nosta vuoka halutessasi lopuksi grillivastuksen alle, jotta pinnasta tulee kauniin värinen. Koristele basilikalla.

Kommentit (2)
  1. Tätähän pitää kokeilla!

  2. No joo, ihan syötävää. Tein ohjeen mukaan ja kurpitsat jäivät hieman koviksi. Eli ensimmäinen uunissaoloaika saisi olla pidempi, minimissään 30 minuuttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *