Blogit
Perinneruokaa prkl

Keväinen pääsiäiskattaus mummulan malliin

Kaupallinen kampanja / Yhteistyössä Duni

Sitä pitää heittäytyä kunnon pääsiäistunnelmiin tässä. Ensimmäinen ylitsepääsemättömän selkeä vinkki asiasta tuli viimeviikolla messuilla, kun käteen työnnettiin rasiallinen pääsiäistipuja. Ne tietysti olivat ajankohtainen tapa markkinoida mitä vain ja varmasti päätyvät jonnekin käyttöön. 

Lähdimme pääsiäisen kunniaksi rakentamaan hauskaa kattausta, jossa on ehkä vähän tunnelmaa jopa mummolasta. Siinäkin mielessä, että tämän kattauksen kanssa voi pitää hauskaa ja siitä voi tehdä yhdessä sen näköisen kuin haluaa. Ja nämä Dunin syvät bagassilautasethan sopivat pääsiäiseen kuin nakutettu, sillä ne vaikuttavat hieman puolikkaalta munankuorelta. Se antaa muutamiakin loistavia ideoita siitä, mitä niistä saa aikaiseksi. 

Ensin mielessä kävi maalata kulhot/syvät lautaset ja tehdä niistä sitä kautta pääsiäismunia. Siitä saa lisäksi hauskaa tekemistä yhdessä, kun noita maalailee samalla varsinaisten pääsiäismunien kanssa. Luovuushan on oikein hyvä asia ja nyt pääsee helposti toteuttamaan niitä taiteellisia taipumuksiaan. Näitä lautasia on itseasiassa mukavampi maalata, kun pinta-alaa on vähän enemmän. Kananmunien kanssa se on vähän sellaista piperrystä. Lautasten reunat kun leikkaa vielä rosoisiksi, niin nämä näyttävät aivan munankuorilta. 

Lautaset toki kaipaavat myös jotain täytettä ja siinä tämä munateema jatkuu edelleen. Pääsiäisen helpoksi jälkiruuaksi sopii hyvin rahka, johon tuo kananmunankeltuainen tehdään mangososeesta hyydyttämällä. Hyydyttämisessä menee tietysti oma aikansa, mutta rahkan saa aikaiseksi ihan hetkessä. Helppoa ja hauskaa. Ja sillä välillä voi hoitaa loputkin kattauksesta. 

Dunin tuotteista saa melko monipuolisia kattauksia aikaiseksi helpolla. Tästä hyvänä esimerkkinä on Eleanora von Smöörin suorastaan kuninkaallinen kattaus hänen blogissaan. Eleanoora tätä jo kommentoikin, mutta näistä löytyy rakenteellisesti erittäin hyviä tuotteita ja esimerkiksi Dunin Bio aterimet voi ihan hyvin pestä ja käyttää uudestaan. Sen verran vankkaa tekoa ne ovat. Ja bagassilautaset ovat myös laadultaan oikein hyviä. Nämä onnistuvat kilpailemaan hauskan muotoilunsa ja laatunsa vuoksi kyllä hyvin paikoistaan kattauksissa. Ja tosiaa, kuten tulikin jo ilmi, näiden kanssa pystyy pitämään hauskaa muokkaamalla niitä tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivaksi. Jos muuten haluaa taitella lautasliinat vielä teemaan sopiviksi, niin täältä löytyy vinkkejä siihenkin. 

Ihan pelkillä lautasilla jälkiruualla pöytä ei ole tarpeeksi korea. Dunin valikoimista löytyy sopivan väristä, Dunicel Venezia Vihreä poikkiliinaa. Dunin pöytäkynttilöillä ja Venezia -lautasliinoilla saa aikaan vielä lisää pääsiäistunnelmaa. Tämä vihreän ja keltaisen liitto on jotenkin niin pirteän raikas. Ja tuossa alussa mainitsemani pääsiäitiputhan pääsivät tietysti pöytään. Ei niitä voi olla käyttämättä. Vielä hieman viime keväänä haalittua kuivaa kaislaa/ruohikkoa, pikkukivä, höyheniä ja muutama kananmuna, niin alkaa olla valmista. Täytyy nyt kyllä sanoa, että tältä olisi voinut ihan hyvin näyttää myös isomummun luona pääsiäisenä. Voinee siis sanoa, että kattaus on silloin valmis, kun siitä syntyy jonkinlainen tunteellinen reaktio. 

Sitten koittaa se herkullisin hetki ja pääsee nauttimaan tästä hienosta kattauksesta ja herkullisesta jälkiruuasta. Haluamme toivottaa teille kaikille oikein makoisaa ja ennen kaikkea hauskaa pääsiäistä! Ottakaa ihmeessä kuvia omista pääsiäiskattauksista ja jakakaa ne vaikka meidän Facebook-sivuilla. 🙂

Pääsiäisrahka "munankuoressa"

Ainekset

1,5 dl
mangososetta
0,5 rkl
sitruunamehua
3 kpl
liivatelehteä
0,5 dl
vettä
1 rkl
sokeria
250 g
maitorahkaa
2,5 dl
vispikermaa (rasvaa 25 %)
0
sitruunamehua (maun mukaan)
0
sokeria (maun mukaan)
Muut ainesosat

Tee näin:

Aloita sekoittamalla sitruunamehu mangososeen sekaan. 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ja anna niiden liota 5 minuuttia.

Laita kattilaan 0,5 dl vettä. Kaada sokeri joukkoon ja anna sulaa veteen kuumassa kattilassa. Lisää liotetut liivatteet mukaan.

Kaada liivateseos mangososeen mukaan. Sekoita ja annostele mieleisiisi astioihin. Pienet pyöreät astiat olisivat tässä parhaita.  

Anna ”keltuaisten” jähmettyä noin tunnin verran jääkaapissa. 

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahkan kanssa. Annostele kulhoon (esimerkiksi Dunin syvälle Pebble-lautaselle) ja lisää hyytynyt ”mangokeltuainen” päälle. Se irtoaa astiasta kuuman veden avulla.

Kommentit (2)

  1. sari kalliomäki

    On kyllä todella keväisen kaunista ja aivan mainio idis tuo kupeilla askartelu 😀

  2. Perinneruokaa Prkl

    Aivan mahtavia kyllä nämä bagassilautaset juuri tästä syystä, että niitä voi vähän tuunailla. Sillä saa aikaan niin helposti kaikkea hauskaa. Miten tällainen ei ennen olekaan tullut oikein mieleen?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *