Kesäinen mansikkarahka

Kesä ja mansikat. Siinä vasta yhtälö mitä ei voita mikään. Ja etenkin nyt, kun kotimaiset mansikat alkavat olla jokseenkin kohtuullisissa hinnoissa. Saisivat toki vieläkin olla edullisempia. Kyllähän noita ulkomaisia mansikoitakin ostaa, mutta kotimaista ei kyllä voita mikään. Maku on aivan eri luokkaa niissä. 

Mansikat antavat mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen herkutteluun. Nyt vuorossa on yksi niin helppo ja yksinkertainen vaihtoehto, että kaikki voivat sellaista tehdä. Kyseessä on nimittäin mansikkarahka. Ihan oikeasti, ei tarvitse kuin ostaa rahkaa, kermaa, vispata kerma vaahdoksi, leikellä mansikoita palasiksi, lisätä vähän sokeria ja vaniljasokeria ja sekoittaa kaikki yhteen. Siinä. Ja varmasti jokainen kuitenkin nauttii tästä. Tai no, olen tavannut elämäni aikana varmaan kaksi henkilöä, jotka eivät mansikoista pidä. Outoa. 

Mutta siis niin, tähän tarvitaan 5 dl maitorahkaa, 2 dl kermaa 1 l mansikoita, 4 rkl sokeria sekä oman maun mukaan vaniljasokeria. Vatkaa kerma vaahdoksi, perkaa ja paloittele mansikat ja sekoita molemmat komponentit yhteen rahkan ja sokereiden kanssa. Pääset nauttimaan mansikkarahkasta saman tien. 

Perinteinen mansikkarahka

Ainekset

500 g
maitorahkaa
2 dl
kermaa (vaahdotettuna)
1 l
mansikoita
4 rkl
sokeria
0
vaniljasokeria (maun mukaan)
Muut ainesosat

Tee näin:

Vatkaa kerma vaahdoksi. 

Sekoita kermavaahto ja maitorahka yhteen ja mausta sokerilla sekä vaniljasokerilla. 

Paloittele mansikat ja sekoita ne rahkan joukkoon. 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *