Perinneruokaa prkl
Perinneruokaa prkl

Kaalikeitto lihalla on maukasta ja sopii dieetillekin

Kaalikeitto on ainakin omassa päässä jotenkin hyvin tiiviisti yhdistettynä dieettiin ja kevyeen ruokavalioon ja tuo assosiaatio ei ole aina ruualle hyvä asia. Ehkä ihan tästäkin syystä siihen on aina suhtautunut jotenkin vähän vältellen, mikä on täysin turhaa. Tai no, saahan kaalikeitostakin todella tylsän ja mauttoman aikaiseksi, joten niistä ne huonot mielikuvat varmaan pintaan nousevatkin. Melko pienellä vaivalla tuosta ruuasta saa silti maukasta, eikä se tarkoita sitä, että joutuisi uhraamaan liikaa siitä kaalikeiton keveydestä.

Kaalikeittoa varten tarvitaan tietysti kaalia ja sitähän saa kyllä kutakuinkin jokaisesta kaupasta. Edullistakin se on eikä sitä loppujen lopuksi tarvita hirveän paljon. Tähänkin meni vain vajaa kilo. Pienennä kaali suikaleiksi ja paahda sitä kuivalla pannulla. Samalla voi paahtaa pilkotun sipulin. Paahtaminen tuo esiin sellaisia aromeita, joita pelkkä keittäminen ei toisi esiin. Ehkäpä juuri tästä syystä aiemmin maistetut kaalikeitot eivät ole säväyttäneen. Paahtaminen nimittäin poistaa kaalista kitkeryyttä ja saa aikaan makeutta. Paahtaminen kannattaa siis pitää mielessä monta muutakin ruokaa tehdessä.

Paahdetut kaalit laitetaan kattilaan ja kaadetaan vettä päälle tuollainen litran verran. Ja sipulithan ovat tietysti automaattisesti mukana, jos ne paahdettiin kaalin kanssa. Tähän kaalikeittoon tulee lisäksi sianlihaa suikaleina (mutta sen voit taas korvata melkein millä vain haluat), joka paistetaan pannulla voissa tai öljyssä. Tai vaikka ilman. Kaada lihat kaalien kanssa kattilaan ja huuhdo pannu puolella litralla vettä. Huuhdontavesi kaadetaan myös kattilaan, jotta pannusta saadaan kaikki maut mukaan keittoon. Sekaan lisätään vielä pilkottu porkkana.

Kun pääainekset ovat kattilassa, voidaan aloittaa maustaminen. Sekaan pari teelusikallista suolaa, kolmisen ruokalusikallista siirappia, pari teelusikallista meiramia ja vielä laakerinlehti sekä kymmenkunta maustepippuria, niin eiköhän sillä saa jo keiton aikaan. Hauduta keittoa miedolla lämmöllä reilu tunti, liki puolitoista. Tämä riippuu siitä minkä kokoisiksi kaalit on pilkottu. Voisi sanoa, että sen parempi mitä pienemmiksi ne on pilkottu. Helpottaa syömistäkin.

Lopputuloksesta voi sanoa, että kaalikeittoja vastaan ei ole enää yhtään mitään. Keitto oli todella hyvää ja siinä oli sopiva määrä makeutta. Kitkeryydestä ei ollut hajuakaan. Ja mikä parasta, jos niitä kesä-, syys-, joulu- ynnä muita kiloja on kertynyt, niin tällä saa tosiaan pidettyä niitä kurissa. Oli miten oli, voin syödä kaalikeittoa tästä lähin ihan vapaaehtoisestikin. Jos nyt väkisin haluaa superdieettiversion, niin lihan kun jättää pois, niin ei tästä tule kaloreita juuri mitään. Samalla keitosta tulee tietysti myös täysin kasvisversio. Ja seuraksi sopivat hyvin blogin vanhemmalle puolelle aiemmin tehdyt näkkileivät.

Liha-kaalikeitto

Ainekset

800 g
keräkaalia
1 kpl
porkkanaa
1 kpl
sipulia
400 g
sianlihaa
2,5 tl
suolaa
3 rkl
siirappia
2 tl
meiramia
1 kpl
laakerinlehteä
10 kpl
maustepippuria
1,5 l
vettä
Muut ainesosat

Tee näin:

Silppua kaali ja sipuli ja paahda ne paistinpannulla ilman öljyä tai voita. Paahdetut kaalit voidaan kaataa kattilaan, johon on laitettu litra vettä.

Paista lihanpalat pikaisesti öljyssä (tai ilman). Lisää ne kattilaan. Huuhdo paistinpannu puolella litralla vettä ja kaada vesi kattilaan.

Pilko sekaan porkkana ja lisää mausteet. Hauduta miedolla lämmöllä 1-1,5 tuntia

Kommentit (1)

  1. Leena raukola

    Ihanaa,kallista saa niin hyviä ruokaa sekä salaatteja.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *