Blogit
Perinneruokaa prkl

Hyvät ässät. Ei siis se jääkiekkojoukkue.

Tämänkertainen blogipostaus on todistus siitä, että kaikki ei todellakaan mene kuten Stömsössä leipomusten kanssa. Kokki päätti, että olisi kiva tehdä jotain perunapohjaista makeaa ja sen ajatuksen tiimoilta tuli sitten pari epäonnistunutta kokeilua, joita näkyy tuossa alempana kuvassa. Keksit ja muffinivuokiin tehdyt… yllätykset… eivät aivan ottaneet tuulta alleen. Tästä kuvasta jäi uupumaan myös kuivakakkuvuokaan tehty yritelmä. No, joskus se tappiokin on myönnettävä ja on vain siirryttävä eteenpäin.

Seuraavaksi etapiksi muodostui ”kaneliässät”, jotka nekään eivät onnistuneet ihan ensimmäisellä kerralla. Varmaan joku räyhähenki oli keittiössä aiheuttamassa ongelmia, sillä tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kokki on näitä tehnyt. Ne vaan jotenkin aluksi lässähtivät ja menivät ihan omituisiksi uunissa. Ainakaan S-kirjainta niistä ei saanut aikaiseksi hyvällä mielikuvituksellakaan.

Kuudes kerta toden sanoo, vai miten se nyt menikään ja onnituminenkin koettiin. Taikinaa varten tarvittiin 200 grammaa voita ja toinen samanmoinen sokeria. Nämä vatkataan vaahdoksi jonka joukkoon vatkataan vielä yksi kananmuna. Maun vuoksi laitetaan pari tippaa karvasmanteliöljyä, mutta siis todellakin vain pari tippaa. Lopuksi taikinaan lisätään vielä 350 grammaa vehnäjauhoja ja puolitoista teelusikallista vaniljasokeria.

Valmiista taikinasta pyöritellään ”naruja”, joista sitten muotoillaan S-kirjaimen malliset taikinapalat. Nämä vielä pyöritellään kanelisokeriseoksessa ja asetellaan uunipellin päälle leivinpaperille. Uuni lämmitetään 200:aan asteeseen ja keksejä paistetaan tuossa lämpötilassa 7-10 minuuttia. Eli silmällä kannattaa pitää, milloinka on oikea hetki ottaa keksit pois. Nyt vaan nauttimaan esimerkiksi iltapäivän teehetkestä näiden kanssa.

Karvasmanteliöljyllä maustetut kaneliässät

Ainekset

200 g
voita
200 g
sokeria
350 g
vehnäjauhoja
1 kpl
kananmuna
1,5 tl
vaniljasokeria
0
karvasmanteliöljyä (pari tippaa)
0
sokeria
0
kanelia
Muut ainesosat

Tee näin:

Vaahdota voi ja sokeri.

Lisää vaahtoon kananmuna ja sen jälkeen pari tippaa karvasmanteliöljyä. Lopuksi lisätään vielä jauhot ja vaniljasokeri.

Tee taikinasta S-kirjaimen mallisia pipareita ja pyörittele ne kanelisokeriseoksessa. Asettele leivinpaperin päälle uunipellille.

Paista 200-asteisessa uunissa 7-10 minuuttia.

 

 

Kommentit (3)

  1. Painted By Cakes – Emma Iivanainen

    Nam! Näitä lapsuuden suosikkeja ei olekaan tullut koskaan itse tehtyä. Nyt menee kyllä kokeiluun! 🙂

  2. sari kalliomäki

    Uih, näitä tehtiin aina kun olin pieni, pitääpä tehdä joku kerta omille muksuille :).

  3. Perinneruokaa Prkl

    Se on jotenkin huvittavaa, vaikka kyseessä tosiaan on monen lempparit ja näitä on helppo tehdä (ainakin periaatteessa… jos nyt nuo muutamat epäonnistumiset unohdetaan), niin eipä niitä ole aikuisiällä tullut tehtyä. Ensiviikolle täytyy yrittää tehdä oman isomummun tekemiä mörköjä. Niiden kanssa on sama, ettei ole tullut tehtyä koskaan itse. -Antti

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *