Blogit
Perinneruokaa prkl

Hyvää perunasta osa 1: Täytetyt perunankuoret

Nämä rapeat perunankuoret täytetään juustolla ja pekonilla. Päälle lusikoidaan ranskankermaa ja ripaus ruohosipulia. Niin hyvää!

Tällä viikolla ajattelin valmistaa ruokia, joissa peruna on pääosassa. Pohdin pitkään, millaisia reseptejä kannattaisi ottaa mukaan, mutta lopulta reseptiikka valkeni. Tässä ensimmäisessä postauksessa homma aloitetaan täytetyillä perunankuorilla, koska niistä jää ylimääräiseksi perunaa, joka kaavitaan kuorista pois. Jos siis kokeilet näitä, niin laita kaavittu peruna kulhoon kelmun alle odottamaan seuraavaa postausta. Näiden perunankuorien täytteenä on pekonia ja juustoa, mikä on ehkä se klassisin täyte ja mielestäni paras. Kannattaa katsoa myös Tiinan ohje täytettyihin perunankuoriin, jotka sopivat myös kasvissyöjille. 

Homma alkaa perunoiden pesemisellä, minkä jälkeen niiden annetaan hieman kuivua. Perunat pyöritellään oliiviöljyssä ja laitetaan uunipellille leivinpaperin päälle. Uuni lämmitetään 200 asteeseen ja perunat saavat siellä muhia kypsiksi noin tunnin ajan. Perunoiden kypsyyttä voi kokeilla vaikkapa veitsellä tai haarukalla.

Hieman jäähtyneet perunat halkaistaan ja sisus kaavitaan pois lusikalla, mutta perunaa jätetään kuitenkin noin 1 cm paksuudelta. Puolikkaat takaisin pellille ja päälle rouhitaan hieman suolaa ja mustapippuria. Paistetaan taas 15 minuttiia 200 asteessa.

Pekoni kannattaa paistaa tässä välissä, mutta ei kuitenkaan täysin rapeaksi, sillä se kypsyy lisää uunissa. 15 minuutin kulutta perunoiden kuorien pitäisi olla rapsakoita ja valmiina täytettäväksi. Jokaiseen kuoreen lisätään noin ruokalusikallinen juustoraastetta. Itse käytin tässä cheddar juustoraastetta, se sopii erittäin hyvin perunan ja pekonin seuraksi. Lopuksi lisätään vielä pekonikuutiot ja sitten vaan takaisin uuniin muhimaan ja taas odotellaan se 15 minuuttia. Uunista alkaa tässä vaiheessa tulvia vastustamaton tuoksu! Rapeat perunankuoret viimeistellään lusikallisella ranskankermaa ja koristellaa ruohosipulilla. Vielä pitää hieman kuitenkin odottaa, sillä pitäähän nämä vielä kuvata ennen kuin pääsee maistamaan.

Täytetyt perunankuoret juusto-pekonitäytteellä

Ainekset

9 kpl
Rosamunda perunaa
2 rkl
oliiviiöljyä
150 g
pekonia
150 g
cheddar juustoa raastettuna
1 tl
suolaa
1 tl
mustapippuria
100 g
ranskankermaa (rasvaa 15-18 %)
1 dl
ruohosipulia
Muut ainesosat

Tee näin:

Hiero oliiviöljyä pestyjen perunoiden pintaan ja paista uunipellillä leivinpaperin päällä 200 asteessa n. 1 tunti.

Halkaise hieman jäähtyneet perunat ja kaavi perunoiden sisus pois. Jätä noin 1 cm perunaa kuoriin. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista kuoria 15 minuuttia 200 asteessa.

Paista pekonikuutiot pannulla ja valuta rasva pois.

Ota perunankuoret pois uunista ja lisää jokaiseen noin ruokalusikallinen juustoraastetta. Lisää päällimmäiseksi pekonikuutiot. Paista 15 minuuttia 200 asteessa.

Lisää päälle teelusikallinen ranskankermaa ja koristele ruohosipulilla.

Kommentit (7)

  1. Tiina Garvey

    Ihan huippu hyvännäköiset perunankuoret! Ei olla pitkään aika tehty joten näitä täytyy kokeilla. Kiitos myös reseptilinkkauksesta blogiini! 🙂

  2. viikonloppukokki

    Herkulliselta näyttää! Ei ole mitään pikaruokaa tämä, mutta varmasti hyvää.

  3. Perinneruokaa Prkl

    Ah, kiitos! Näiden tekoa kun googlettelin, niin sun ohjees tuli ensimmäisenä vastaan 😀 Ihan super hyviä!

  4. Perinneruokaa Prkl

    Nojoo! Näissä menee kyllä hetki, mutta lopputulos on mahtava 🙂

  5. Iida Pohjolainen

    Vautsi! Tosi hyvä idea, uusi versio ranskanperunoista! Täytyy kokeilla!!
    Iida

    ps. Jos kiinnostaa, olisi kiva jos kävisit tsekkaamassa minun blogini, northboundkitchen.wordpress.com! :))

  6. Perinneruokaa Prkl

    Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla 🙂 Sen verran näihin menee aikaa, ettei hirveän pientä satsia kannata valmistaa.

    Tosi kiva blogi ja upeita kuvia! Pitää lisätä suosikkeihin 🙂

  7. Kiinkeittiö

    Näitä ajattelin tehdä joulupöytään perinteisten laatikoiden sijaan. Jäin kaipaamaan ohjeesta kohtaa, missä käytetään se puolikkaasta koverrettu perunan sisus ? Ei kai sitä hukkaan heitetty 🙁 Itse aion lisätä sen takaisin kuorenpuolikkaisiin pekonin kanssa ja ehkäpä vielä tuorejuustoa tai aurajuustoa sekaan.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *