Halloween tulee, nyt sormet ristiin. K-18
Nyt ei parane enää aikailla, kun perjantaina on Halloween. Vaikkei tämä nyt olekaan perinteinen suomalainen juhla, on se saanut enemmän ja enemmän jalansijaa myös meillä. Perjantaina on tämän teeman merkeissä tietysti jonkinlaiset pippalot ja ystäviä tulossa kylään. Tässä nyt menee heiltä ehkä vähän yllätysmomentti, kun osan tarjoiltavista näkee jo tässä vaiheessa, mutta menkööt tämän kerran. Nämä karmivat sormikeksit valmistuvat taas kädenkäänteessä ja ne kieltämättä nostattavat tunnelmaa (ja niskavilloja) tehokkaasti.
Tämä taikina on siis ihan sitä samaa, mistä tehtiin nuo aikaisemmat pihlajanmarkakeksit, eli kohtalaisen helppo homma edessä. 100 grammaa voita, 1,5 desiä sokeria ja kaksi teelusikallista vaniljasokeria vaahdoksi. Voi-sokerivaahtoon sekoitetaan yksi kappale kananmunia ja tämän jälkeen neljä desiä vehnäjauhoja. Pistetään taikina kunnolla sekaisin ja tadaa, se on valmista. Laita mieluusti jääkaappiin asettumaan ainakin puoleksi tunniksi.
Pyörittele taikinasta naru, josta leikataan suunnilleen sormenpituisia pätkiä. Nuo pätkät painellaan muistuttamaan etäisesti sormia, eli nivelten kohtiin tarvitaan vähän paksuutta. Veitsellä vedellään vielä sormiin rystyset. “Veriset” kynnet syntyvät kokonaisista manteleista, jotka painellaan sormiin ennen uuniin menoa. Raa’at sormet paistetaan 175-asteisessa uunissa ja tuo paistoaika on 10-15 minuuttia. Kypsien sormien annetaan jäähtyä, jonka jälkeen mantelikynnet nostellaan irti ja ne uudelleenkiinnitetään punajuurisiirapilla, jonka on tarkoitus tulla näkyvästi esiin alta. Myös muut hillot tai siirapit toimivat tähän tarkoitukseen mitä mainioimmin.
Valmiit sormet saavat jäähtyä toki ennen tarjoilua ja halloween-teeman mukaisesti niistä voi tehdä vielä hirvittävämmät erilaisten tykötarpeiden avulla. Muutama hämähäkkä, hämähäkinseittiä, vähän lisää siirappia ja veitsi, niin johan on kammottava näky. Keksit tosin maistuvat todella hyviltä, joten siinähän sitä sitten mussutetaan sormia halloweenina. Elintarvikeväriä voi lisätä taikinaan, jos haluaa sormista vaikkapa vihreitä, mutta nämä ovat nyt “perinteisiä” sormia.
Näiden kuvaus oli vähän erilainen operaatio, kun yleensä tarkoitus on saada mahdollisimman paljon luonnonvaloa mukaan, mutta nyt pimeys sai vallan. Ja pyykitkin pitää ripustaa.
Halloweenin sormikeksit K-18
Ainekset
- 100 g
- voita
- 1,5 dl
- sokeria
- 2 tl
- vaniljasokeria
- 1 kpl
- kananmuna
- 4 dl
- vehnäjauhoja
- 0
- manteleita (koristeluun)
- 0
- hilloa/siirappia (koristeluun)
- Muut ainesosat
Tee näin:
Vatkaa sokeri, vaniljasokeri ja voi keskenään vaahdoksi.
Lisää joukkoon yksi kananmuna ja vehnäjauhot ja sekoita kunnon taikinaksi. Jätä taikina jääkaappiin viilenemään joksikin aikaa.
Pyörittele taikinasta naru, joka leikataan noin sormenpituisiksi palasiksi. Muotoile sormi ja painele veitsellä “rystyset”. Laita kynsiksi kokonaiset mantelit.
Paista 175-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.
Anna jäähtyä ja irrota mantelit. Lisää alle siirappia tai hilloa ja painele mantelit takaisin paikoilleen.
Huh, ovatpa karmivan näköisiä! Hienoinen kynnys olisi noita kyllä maistella, ihan ulkonäkönsä takia siis… 😉
Hui 😀