Churrot mustapippurilla ja lakritsikastikkeella

Yllättävä yhdistelmä, joka kutkuttelee makuhermoja! Pyörittele churrot mustapippurilla maustetussa sokerissa ja dippaa lakritsikastikkeeseen. Näitä on pakko kokeilla!

mustapippuri churrot

Oudot yhdistelmät saattavat joskus yllättää. En muista mistä ajatus mustapippurimunkkeihin lähti, mutta sellaisia oli tarkoitus tehdä vapuksi. Munkit on kuitenkin sen verran työläitä, niin en jaksanut sellaisia alkaa vääntämään. Churrot sen sijaan on erittäin helppoja valmistaa ja mielestäni niiden maku on jopa munkkia parempi. Maku asioita.

Ensimmäisen churron valmistuttua pyörittelin sen heti mustapippurilla maustetussa sokerissa, sillä halusin päästä maistamaan tätä yhdistelmää välittömästi. Vielä tässä vaiheessa en ollut aivan varma toimisiko tämä ollenkaan. Dippaus lakritsakastikeeseen sai suussani aikaan ilotulituksen – näihin tuli himo ja huomaamatta olin maistellut jo neljä churroa.

Mustapippurin ja lakritsikastikkeen yhdistelmästä tulee mieleen erittäin paljon turkinpippuri-karkit! Eli jos pidät niistä, tulet ihastumaan myös näihin churroihin.

Churrot mustapippurilla ja lakritsikastikkeella

Ainekset (16 annosta)

1,5 dl
vettä
50 g
voita
1/2 tl
suolaa
3 dl
vehnäjauhoja
1 dl
sokeria
1 rkl
vaniljasokeria
2
kananmunaa
Lisäksi
1 L
rypsiöljyä paistamiseen
1 dl
sokeria
1 tl
mustapippuria rouhittuna
2 dl
lakritsikastiketta
40 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 10 min

Tee näin:

Mittaa kattilaan vesi, voi ja suola. Kiehauta ja lisää joukkoon vehnäjauhot. Sekoita puuhaarukalla kunnes taikinasta tulee pallomainen ja se irtoaa kattilan reunoilta.

Kaada taikina kulhoon ja anna jäähtyä. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita. Vatkaa joukkoon munat yksi kerrallaan sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina pursotinpussiin, jossa on tähden muotoinen pursotinterä.

Kuumenna öljy padassa tai paksupohjaisessa teräskattilassa 180-190 asteiseksi. Pursota taikinasta 15–20 cm pitkiä tankoja öljyyn. Katkaise tanko saksilla. Paista 4–5 minuuttia, tai kunnes ne ovat kauniin värisiä ja rapeita.

Nosta churrot talouspaperin päälle valumaan.

Yhdistä mustapippuri ja sokeri lautasella. Pyörittele siinä hieman jäähtyneet churrot. Tarjoa churrot vielä hieman lämpöisinä lakritsikastikkeen kanssa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *