Blogit
Perinneruokaa prkl

Äidin takuuvarma kääretorttu

Ai että, kääretorttu on jotain niin taivaallisen hyvää. Ainakin useimmiten. Ei kyllä tule mieleen, että olisin pahaa kääretorttua koskaan syönyt. Nyt maalla käydessä Mikan äiti oli leiponut todella herkullista kääretorttua ja onneksi sitä riitti Helsinkiinkin vielä useampi palanen, niin pääsi maistamaan. 

Kyseinen kääretorttu on helppo tehdä ja täyte vie kyllä kielen mennessään. Eli siis kananmunat ja sokeri vaahdotetaan. Siihen lisätään kaikki jauhoiset ainekset yhteen sekoitettuna; leivinjauhe, perunajauhot ja vehnäjauhot siis lyöttäytyvät yhteen. Ne vaahdon sekaan ja sekoitellaan taikina valmiiksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Kääretorttutaikina viihtyy 200-asteisessa uunissa sellaiset 7-9 minuuttia. Nopeaa ja näppärää. 

Täytekreemiin tarvitaan voita, sokeria, kananmuna ja vaniljasokeria. Nämä vaahdotetaan keskenään ja sitten oikeastaan vaan odotellaan taikinalevyn jäähtymistä. Kun taikinalevy on jäähtynyt, levitetään kreemiä sekä marjasosetta sen päälle ennen kuin taikina laitetaan rullalle leivinpaperin sisään. Rullan tulee olla tiivis.  Ja noin, rullauksen jälkeen edessäsi on mitä herkullisin kääretorttu. Sen annetaan olla jonkin aikaa jääkaapissa, niin rakenne paranee. Ennen leikkausta kannattaa kääretorttu myös käyttää jääkaapissa, niin leikkaaminen onnistuu siistimmin.  Ja voin vannoa, että tämä kääretorttu katoaa varmasti aika pian parempiin suihin.

Katso myös nämä suussasulavat kääretorttureseptit:

Äidin kääretorttu

Ainekset

Taikina
4 kpl
kananmunaa
1,5 dl
sokeria
2 tl
leivinjauhetta
3 rkl
perunajauhoja
3 rkl
vehnäjauhoja
Täytekreemi
100 g
voita
2 rkl
sokeria
1 kpl
kananmuna
2 tl
vaniljasokeria
Marjatäyte
0,5 dl
mansikkahilloa
Muut ainesosat

Tee näin:

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita leivinjauhe, perunajauhot ja vehnäjauhot keskenään. Siivilöi jauhot vaahtoon ja sekoita nostelemalla, jotta vaahto pysyy kuohkeana. 

Kaada taikina voidellun leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa 7-9 minuuttia. Anna jäähtyä. 

Sekoita täytekreemi voista, sokerista, kananmunasta ja vaniljasokerista. 

Levitä kreemi taikinalevyn päälle kerrokseksi. Levitä myös mansikkahilloa koko alueelle. 

Kääri torttu leivinpaperin avulla tiiviiksi rullaksi. Anna kääretortun olla hetki jääkaapissa, jotta kreemi kovettuu ja on helpompi leikata annospaloiksi. 

 

 

Kommentit (14)

  1. Mikko

    Juu eipä oikeestaan hyvin toiminu pohja ei pyöriny vaan halkes kreemi ei vatkaannu ja pohja on tosi kova never doing this again

  2. Vierailija

    Pohja on oikein hyvä ja maukas. Täytteeksi laitoin mustikkamarmeladia ja voikreemiä, nams!

  3. wanha leipuri

    Olen tehnyt kääretorttua ikivanhan keittokirjan mukaan. Siinä ei ole leivinjauhetta ollenkaan. Ainoa vaatimus on kuohkeaksi vatkatut ainekset ja varoen lisätyt jauhot. Hyvää.

  4. Hempuli

    Tein aikaisemmin ohjeen mukaan ja tuli kyllä huippu. Nyt teen tätä toiveesta tyvärin synttäreille heti useamman kappaleen. Yksi suoraan tästä ohjeesta, toinen suklaakreemitäytteellä ja ehkä vielä yksi raikas sitruunakreemillä. 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *